Amerikan täti

Sukumme ainoa Amerikan täti oli Rosa, alunperin ammatiltaan sairaanhoitaja ja aikanaan töissä Laatokan Valamon luostarin sairaalassa, kuvassa toinen vasemmalta.


Rosa lähti nineteentwentyeight New Yorkiin, syytä lähtöön en valitettavasti tiedä. Jos häneltä kysyttiin suomeksi, milloin hän muutti Amerikkaan, hän vastasi aina englanniksi, oli varmaan tottunut vastaamaan usein siihen kysymykseen jenkeissä ja vastaus tuli automaattisesti englanniksi. New Yorkissa Rosa oli ilmeisesti lähes koko ajan Mr.Vanderbiltin keittäjänä. Talvet asuttiin Manhattanilla, kesäksi muutettiin Uuteen Englantiin. Kaaralla ajeltiin ja asunnon lattialla oli matto koonasta koonaan. Rosa ei ollut koskaan naimisissa ja äitini pani minut pikkutyttönä ilahduttamaan yksinäistä vanhaa neitiä kirjeillä. Ei minua oikein huvittanut kirjoittaa, mutta hyvä puoli asiassa oli, että Rosa vastasi kirjeisiin ja kuoressa oli aina dollarin seteli. 1970-luvulla Rosa ilmestyi ilman esivaroitusta yhtenä kauniina päivänä meille, oli matkustanut New Yorkista Helsinkiin - emme tiedä edes millä kyydillä- ja tuli sieltä taksilla. Olipa onni, että satuimme olemaan kotona. Talomme keittiön yhteydessä oli ns. palvelijanhuone, jossa oli oma vessa ja Rosa pantiin ensi hätään asumaan siihen. (Siis ei meillä mitään palvelijaa ollut, mutta kun talon piirrustuksissa huoneen nimi oli palvelijanhuone, sitä kutsuttiin sitten aina sillä nimellä.) Täti oli aika sekava ja luuli olevansa edelleen Vanderbilteilla. Kun isäni soitti olohuoneessa pianoa, Rosa keittiössä hymyili ja totesi „Herra soittaa pianoa“, luuli siis Vanderbiltiksi. Äitiäni hän piti Vanderbiltin taloudenhoitajana ja minä oli taloudenhoitajan tytär. Kerran hän kysyi sukunimeäni ja oli aivan ihmeissään, että meillä sattui olemaan sama sukunimi. Äidilleni hän kertoi paljon sukulaisistaan ja kerran mainitsi myös isäni ja valitteli, että tästä hän ei ollut kuullut mitään vuosikausiin, lienee kuollut. Isä istui silloin viereisessä huoneessa ja äidillä oli vaikeuksia pysyä vakavana. Rosa söi purkkikaupalla aspiriinia ja joi jatkuvasti vettä ja äiti vei hänet pakosta lääkäriin, jonne hän ei millään olisi halunnut, sillä hänhän oli 1931 ollut Manhattanilla sen ja sen lääkärin luona ja kaikki oli kunnossa. Veren sokerithan siinä heitteli ja lääkityksellä saatiin täti kivaan kuntoon. Äiti hommasi hänelle nätin asunnon kaupungin keskustasta ja piti hyvää huolta naisesta, jota ei kovinkaan hyvin ennestään tuntenut. Ei kai tarvitse mainita, että muut sukulaiset eivät käyneet katsomassa eivätkä edes soitelleet. Kun tädin kunto heikkeni, äiti hommasi hänelle avuksi herttaisen rouvan, joka kylvetti tädin ja siivosi asunnon. Rosan viimeisenä jouluna hänelle oli taas hankittu joulukuusi ja hänet haettiin autolla meille syömään joka päivä . Kävely alkoi olla kehnoa ja painoakin oli liikaa eikä jalka aina noussut kunnolla. Kerran olimme isommalla porukalla hänen luonaan, kun hän ei saanut nostettua jalkaansa matossa olevan poimun yli. Äitini pyysi veljeni tyttöä vetämään maton suoraksi ja Rosa pääsi taas eteenpäin. Vajaa viikko sen jälkeen hoitaja löysi hänet kylpyhuoneesta, jonne hän oli kaatunut eikä päässyt omin neuvoin ylös. Ambulanssi soitettiin paikalle ja täti vietiin sairaalaan. Eipä kestänyt kauan, kun yhtäkkiä poliisiauto ajoi meidän pihaan ja kävi ilmi, että sairaalassa oli haastateltu Rosaa ja kysytty, miksi ja missä hän oli kaatunut, johon Rosa oli vastannut, että häneltä vedettiin matto pois alta. Sairaala ilmoitti asiasta rikospoliisille ja paikallinen Derrick tuli tutkimaan asiaa, tosin hän uskoi heti meidän versiomme asiasta ja säästyimme vankilareissulta. Viikkoa sen jälkeen täti kuoli sairaalassa. Perillisiä taisi olla kahdeksan ja kas kumma, kun he ehtivät kaikki tulla hautajaisiin. Tuskin ne hautajaiset niin kiinnosti, mutta se perintö. Irtaimistoa ei Rosalla juuri ollut, sillä huonekalut oli äiti ostanut ja se mitä Rosa omisti, pantiin hänen Amerikan arkkuunsa ja sen perilliset sitten tyhjensivät. Onneksi he eivät saaneet sitä arkkua kuljetettua ja se jäi meille.
Suomessa Rosa kävi ilmeisesti muutaman kerran lomalla, siihen aikaan aina laivalla. Olen usein ajatellut hänen lausettaan „Onnellisin olin elämässäni aina laivalla.“, siis matkalla joko Suomeen tai taas takaisin New Yorkiin. Sellaista se kahden maan kansalaisen elämä on.


Tämä kuva on takana olevan leiman mukaan otettu New Yorkissa, vasemmalla Rosa.