Ruusuja Rosalle ja isälle

 Edellisen postauksen räntäkuva alkoi ärsyttää ja on pakko laittaa tänne jotain uutta, mutta ei ole oikein ideaa. No, puhutaan vaikka isäni tädistä Rosasta, jonka nimipäivä oli lauantaina ja isästä, jonka syntymäpäivä olisi tänään.

Tässä vähän pihan ensimmäisiä ruusuja, tosin huonot kuvat, piti  kaukaa valokuvata, sillä niiden vierellä autotallin muratissa on punarintapariskunnan pesä ja kova lentoliikenne, jota en halua häiritä, sillä punarinta on yksi lempparilintuni ja odotan innolla poikasia.

Isästä löytyi laatikon pohjalta komea potretti, komea mies kun oli. Terveisiä vaan sinne pilven päälle, taidat sieltä varmaan nähdä hyvin meidän uudet aurinkopaneelit. 😂

Mother’s knee

 Some memories never fade away,

And that’s as it should be,

When they take me back to happy times

And quiet moments when I’d find

Myself at Mother’s knee.

-  Batstone

Äitienpäivän ajatuksia

Lapsena meillä oli äitienpäivän perinteenä mennä isän kanssa poimimaan valkovuokkoja ja siitä teemasta voisin tehdä varmaan kuva-albumin, nyt löytyi ensihätään vain tämä kuva. Mekko päälllä ja rusetti hiuksissa, se oli aina joko valkoinen tai vaaleansininen.

Tänä vuonna olisi kerrottuja valkovuokkoja omasta takaa, mutta valitettavasti niitä ei voi lähettää taivaaseen. 

Itselleni en voinut olla ostamatta näitä pioneja. 

Eilen rikoimme taas määräyksiä ja „päästimme“ meille ystäväpariskunnan, vaikka olisimme saaneet päästää vain toisen heistä. Mies on immuuni, kun on sairastanut koronan ja vaimo testattu joten ei varmaan vaaraa ja itsekin kävimme ennen heidän tuloa testissä.

Tein alkuruokana jännää parsaruokaa. Keitin linssit suolavedessä ja tein vinaigrettin, jossa oli mukana sinappia ja lisäsin jäähtyneisiin linsseihin pilkottuja kapriksia ja kevätsipulia ja ennen tarjoilua vielä ruohosipulia,tilliä ja persiljaa. Laitoin linssit parsan päälle ja niiden päälle keitetyn kananmunan palasia ja kirveliä. Ai että maistui kaikille, taatusti teen toisenkin kerran.

Heräsin aamulla jo puoli viideltä ja kun en saanut enää unenpäästä  kiinni (niin kiva suomenkielen sanonta) , hain keittiöstä kahvin ja loikoilin sängyssä ja luin uutisia. Sitten ei enää aamupalan aikaan seitsemältä (Allumies nukkui vielä) kahvi maistunutkaan ja join tuoremehua. Kuten kuvasta näkyy, meidän kielot ei ole vieläkään kunnolla auenneet, kun huhtikuu oli niin kylmä. Tänään ollaankin sitten jo lukemissa lähempänä +30C, saisi vähän tasaisemmin jakautua nuo lämpötilat.

Granolafrühstück

Löysin yhdestä vanhasta albumista pikkuriikkisen valokuvan ja vasta skannattuani sen tunnistin siinä itseni, sinne ovat pistäneet lapsiraukan heinien ja naapurin lasten joukkoon.

 

Äiti 9.2.

 

Niin äiti, sinä siellä,
minä täällä.  
Niin kaukana -
vain kuiskauksen päässä toisistamme.

Isä ja Nobel-palkinto

Sunnuntain isänpäivän kunniaksi laitoin Facebookiin vanhan kuvan omasta isästäni. Hymyilytti australialaisen ystävän kommentti: What a great picture! He has the look of a Nobel Prize winner. 

Reippahasti käyvät askeleet

Tuli mieleen tuon joululaulun teksti, kun hommat on olleet niin kiireiset. Ihan kivoja juttuja ne kaikki on, mutta joskus kivakin on liikaa.

On käyty Philharmoniassa kuuntelemassa Tsaikovskin ihanan pianokonsertin harjoituksia. Siellä ei saa harkkojen aikana ottaa kuvia eli piti kännykuvata sali sitä ennen. Mielestäni tuo sali on edelleenkin mahtavan kaunis.

Naapuri kutsui taidenäyttelynsä avajaisiin. Tässä pari hänen tauluansa, tuon lyijykynäpiirustuksen Eifelin metsästä ottaisin mielelläni, mutta se on meille liian iso. Se oikein pääse oikeuksiinsa tuossa kuvassa, on luonnossa tosi upea.

Vieraitakin on ruokittu, mutta kuten aina, ruoat on jääneet kuvaamatta. No tuli sentään kuva pöydästä. Saksalaisvieraat ihmettelivät taas possua, se kun ei Saksassa kuulu jouluun.

Kokeilin uutta alkupalaa, kakisalsaa vuohenjuuston kanssa ja ai että se oli helppo tehdä ja hyvää.
Se tehdään näin:

2 kypsää mutta ei liian pehmeää kakia
1 punasipuli
1 punainen chili
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl pilkottua rosmariinia
1 tl karkeaa sinappia
suolaa ja pippuria
200g tanko vuohenjuustoa
4 tl juoksevaa hunajaa
patonkia

Pilko kakit, sipuli ja chili ja kuullota niitä muutama minuutti oliiviöljyssä pannulla. Lisää rosmariini, sinappi, suola ja pippuri.
Leikkaa vuohenjuusto paksuiksi viipaleiksi, valele hunajalla ja gratinoi uunissa tai grillin alla.
Tarjoa patongin kanssa.
Oli niin hyvää, että resepti lähti kiertoon. Alkuperäinen löytyy täältä.

Löysin joku aika sitten taas kirjekuorellisen negatiiveja ajalta, jolloin 36 kuuden kuvan kinofilmiä ei vielä tunnettu ja vein ne digifirmaan. Hinta oli aika korkea, sillä nämä filmit eivät ole mitään standardia eli kokonaan käsityötä, mutta kyllä kannatti. Löysin mm. tämän ikivanhan mielestäni hyvän kuvan isästäni. Mä niin rakastan näitä vanhoja mustavalkoisia kuvia.

Kesäistä syksyä ja valokuvalöytö

Jos katsoo lämpömittaria, on ilman muuta kesä, tänäänkin +26C, tuo kuvan matala lämpötila on toissapäivältä.

Eilisen nummipatikkaretken kuvat kyllä puhuvat selvästi syksystä.

Oli tarkoitus juoda 11 km kävelyn jälkeen kahvit tuossa ulkoilmakahvilassa, mutta jono oli turhan pitkä.

Metsässä oli paljon sienestäjiä, mutta me ostimme tattimme.

Kävin tänään "terapeuttina" naapurin rouvan kanssa Ikeassa, hän opettelee pääsemään lähtemään ilman miestään jonnekin. Tulipa ostettua jotain jouluistakin.

Näillä kasveillakin on jotain tekemistä joulun kanssa. Näin nimittäin jossain lehdessä jännän joulukoristeen, jossa oli havun sijaan käytetty mehikasvia ja koristeena valkoisia kynttilöitä ja pieniä kärpässieniä ja sellaisen aion tehdä jouluksi.

Törmäsin eilen sattumalta Ylen uutissivulla tähän ja kappas vaan, isähän on siellä mainittu valokuvaajana ja äitikin on siellä pyykkiä pesemässä (vasemmalla kuvassa). Tätä kuvaa en muista koskaan nähneenikään, ihana löytö.♥

Pyhäpäivä ja sello

Eilen oli joissakin Saksan osavaltiossa kuten meilläkin pyhäpäivä, katolinen Pyhän ruumiin juhlapäivä, jota vietetään 60 päivää pääsiäisen jälkeen. Päivää juhlitaan kulkueilla, tässä kuva vuodelta 1880

lähde: Wikipedia

Kölnissä kulkue ei olekaan maissa vaan Reinillä ja sitä tulevat katsomaan monen monet turistit. Tästä löytyy valokuvia, jos jotain kiinnostaa. Meille se oli tavallinen pyhäpäivä pyörälenkillä ja kotipihalla kesäpäivästä nauttien.
Tänään on kaupungissa toinen suurtapahtuma tässä ihan meidän lähellä ja iltapäivällä on parasta välttää tiettyjä katuja, sillä illalla on stadionilla Queen ja Adam Lambert ja 50000 ihmistä tulossa stadionille ja sen ulkopuolelle vielä vaikka kuinka paljon. Ratikalla kulkemista pitää vältellä, jos ei halua tulla puristetuksi kuin sitruuna.
Ratikasta puheen ollen tarkkailin tässä yhtenä päivänä nuorisoa ratikassa ja totesin, että JOKAISELLA on vesipullo mukana. Veden juominen on toki terveellistä, mutta aloin miettiä, että ei kyllä minun lapsuudessani yhdelläkään ollut koulussa vesipulloa mukana.

Kerroin joku aika sitten sellostani. Kun se nyt todistetusti on niin vanha, piti korottaa vakuutussummaa ja sitä varten tarvittiin asiantuntijan arvio ja sen sain tällä viikolla. Todistettavasti sello on rakennettu vuonna 1772 ja sen on rakentanut tukholmalainen Petter Hellstedt. Sellon sisällä lukee hänen nimensä ja "Fecit Holmie", mikä tarkoittaa "valmistettu Tukholmassa". Sain myös kopion jostain musiikkitietosanakirjasta, jossa kerrotaan Hellstedtissä ja sanotaan hänen valmistaneen viitisensataa viulua ja joitakin selloja sekä myös "fishing tackle". Niin siinä nyt kävi, että sello on vielä paljon arvokkaampi kuin olemme koskaan luulleet. Kuvassa sellon kanssa trion harjoituksissa isäni, joka löysi aikanaan sellon ROSKALAVALTA, aika fiksu kaveri, perillinen kiittää.

Kukkia äidille

Lapsuudestani on useampia valokuvia, joissa poimin äitienpäivänä äidille valkovuokkoja, mutta ne ovat täällä meillä jo kauan sitten kuihtuneet ja poimin nyt sitä, mitä tämä kotipiha antaa. Toivoin, että kielot ja pionit olisivat avanneet nuppunsa, mutta eihän nuo jääräpäät sitä tehneet, vaikka on ollut todella tarpeeksi aurinkoa ja lämpöä.

Fritzin synttärit

Toivottelen tässä aurinkoista syntymäpäivää kämppäkaverilleni ja ainakin Wetteronline lupaa aurinkoa ja +28C.
Tämä kuva päivänsankarista pikkukilin kanssa on vähän huonolaatuinen, mutta niin söpö, että laitan sen kuitenkin tänne, on vähän niinkuin pikku-Heidistä.

PVÄ eli pätkisvarkaan äiti oli luvannut tulla eilen siivoamaan, mutta ei häntä kuulunut enkä saanut puhelimitsekaan kiinni. Tänä aamuna kävi ilmi, että hän oli sekoittanut päivät ja sai niin huonon omantunnon, että toi Allumiehelle leipomosta ison omenakakun, harmi vaan, että ainoa kahville tulija on allerginen munalle eikä voi sitä syödä. Muuten me juhlimme vasta illalla italialaisessa ravintolassa vain ihan lähimpien ystävien kanssa.

Tässä taas muistin virkistämiseksi Junnu Vainion laulu saksalaisturisteissa Suomessa. Yksi sellaisista turisteista vei kaiken muun lisäksi vielä minutkin Suomesta, sellaisia ne nahkahousufritzit ovat.

Pariisi 1954

Siivoan tässä vähän paikkoja ja silmiin osui isän albumi ja pieni muistivihko vuodelta 1954, jolloin hän matkusti kaverinsa kanssa Kölnin valokuvausmessuille ja sitten edelleen Pariisiin. Valokuvapaperi oli silloin hyvin kallista ja siksi kuvat kehitettiin todella pienikokoisena.

Muistivihkosta näkee, että he kävivät pariisilaisen esperantistin luona kylässä, isähän puhui esperantoa. Tarjolla oli mm. "pamplemus" eli greipille ei ilmeisesti ollut vielä suomalaista nimeä tai isä ei sitä sitten tuntenut. Miehet saivat myös katsoa "näköradiota" eli televisiota, jota Suomessa ei vielä nähty.

Samoin kuulakärkikyniä ei ollut vielä Suomessa ainakaan yleisesti käytössä, mutta isä on Pariisista ostanut sellaisen ja alkanut siellä kirjoittamaan kuulakärkikynällä kun tuo edellinen teksti oli vielä kirjoitettu lyijykynällä.

Huhtikuussa Helsingissä

Taisi olla elämäni viimeinen huhtikuu Helsingissä. Sää oli harmaa, sateinen, tuulinen, lähes myrskyinen ja lumikinokset likaisia. Miksi en mennyt maaliskuussa, kun aurinko paistoi ja lumi oli valkoista? Tunnelmaa ei parantanut soitto kotiin, jossa mies istui terassilla +26C lämmössä ja linnunlaulu kuului puhelimen kautta Suomeen asti.
Hotellin kanssa oli vähän harmia, kun ensimmäinen huone oli hyvin epäedullisessa paikkaa maan tasossa ja ikkunan ohi kulki ihmisiä eli olisi pitänyt olla aina verhot kiinni. Olen tottunut nukkumaan ikkuna auki eikä se olisi ollut mahdollista. Sitäpaitsi on kokemuksia pyytämättömistä yövieraista hotellihuoneessa sekä Etelä-Afrikassa että Skotlannissa enkä halunnut kolmatta kokemusta Suomessa. Pyysin toisen huoneen ja sainkin, mutta siellä ei toiminut TV. Minun käskettiin ottaa töpselistä seinästä joksikin aikaa. Se tarkoitti sitä, että jouduin vetämään jääkaapin kaappeineen pois paikaltaan ja konttaamaan lattialla löytääkseni töpselin. Sen jälkeen lumisade ruudussa lakkasi, mutta kanavat eivät toimineet. Taas soitto respaan ja sieltä tarjous vaihtaa huonetta. Mikäpä siinä, muuttokokemuksesta ei ollut puutetta eli tavarat kapsäkkiin ja uusi avain respasta. Nyt asiakaspalvelu toimi paremmin, ryömimiset kaapin takana ja kirjoituspöydän alla palkittiin pikku sviitillä. Tykkään jotenkin tästä sataman atmosfääristä, joka näkyy hotellin ikkunasta.

Suomen asiakaspalvelusta puheen ollen täytyy sanoa, että ei ollut juuri valittamista, päin vastoin se oli mielestäni paljon parempaa kuin Saksassa. Katselin mm. , miten ulkomaalaisturisti osti ratikasta lippua asemalle ja kuljettaja kysyi sujuvalla englannilla, olisiko ehkä käyttöä koko päivän lipulle ja turisti olikin heti kiinnostunut ja lopuksi kuski kysyi vielä, olisiko asiakkaalla Helsingin kartan tarvetta. En voisi kuvitellakaan, että täällä joku ratikan tai bussin kuljettaja tarjoisi tuollaista palvelua.

Itse kyllä töppäilin siellä hotellissa. Kerran puhuin huonesiivoojalle vahingossa kamalan litanian saksaa ja kun hän vastasi ystävällisesti englanniksi, tajusin, että olenkin Suomessa ja olisi pitänyt puhua suomea enkä sitten enää uskaltanut tunnustaa olevani suomalainen. Ja ensimmäisenä iltana tuli Ylen Teemalta hieno japanilainen elokuva Lähtöjä, jonka halusin välttämättä katsoa. Se alkoi ja siinä puhuttiin tietenkin japania, kun Suomessa elokuvia ei dubata ja odottelin ja odottelin suomalaista tekstiä, mutta ei sitä vaan tullut ja kun japanin kielen taitoni on pysynyt samalla tasolla 10 vuotiaasta asti, jolloin opin Pikkujättiläisestä sanat konnitiva ja arigato, luovutin ja lopetin katsomisen. Myöhemmin sitten tajusin, että se teksti olisikin pitänyt hakea kaukosäätimen kautta. Liian paljon tekniikkaa tällaiselle keskieurooppalaiselle, joka on tottunut dubattuihin filmeihin.

Vanhalla koulukaverillani oli synttärit ja yllätimme hänet ravintolassa. Hän luuli menevänsä poikansa kanssa kahville, mutta sitten paikalla olikin enemmän porukkaa, yllätys osui nappiin.
Tapasin Ateneumissa uskollisen lukijani HK:n ja kävimme ihailemassa Järnefeltin taidetta, johon en koskaan kyllästy.

kuva Wikipediasta

Samalla kurkittiin myös Linnan aarteita. Linna-sana tuo mieleeni jonkun vanhan linnan Keski-Euroopassa ja vasta kun näin Suomen presidenttien puolisoiden muotokuvan, tajusin, mistä linnasta oli kysymys. Oli kiva jutella HK:n kanssa, jotenkin sitä tuntee jo toisensa ja on yhteisiä "tuttuja". Juteltiin mm., että Vihreätniityt on sytohoidossa ja MaaMaan mummu on kuollut.

Seuraava päivä meni Espoossa pientä söpöä pupujussia katsomassa. Poika söi ja nukkui ja jumppasikin välillä, taitaa olla perinyt äitinsä urheilugeenin.

Iltapäivällä oli John Irving Akateemisessa, mutta en ehtinyt ajoissa paikalle. Olisi ollut kiva päästä kuulemaan ja yrittämään tunnistaa tuttuja kirjabloginaamoja, ainakin Lumiomenan Katja oli ollut paikalla. Torstai-illan sää oli niin sateinen ja tuulinen ja kylmä, että ei ollut juuri haluja liikkua ulkona ja perjantainakin kävi todella kova tuuli. Ennen lentokentälle lähtöä kävin kahvilla ja tippaleivällä, jollaisia en ole nähnyt tai syönyt vuosikymmeniin, mutta petyin, sillä se oli sellainen kuiva korppu eikä sellainen ihana äidin paistama. Tai ehkä se on vaan minun muistoissani kultaantunut.
Ja nyt Eifel-vuoristoon katsomaan, josko käenrieskat kukkisivat. Hauskaa lauantaipäivää kaikille!

Hyytävän kylmää

Onpas meillä nyt kylmää, jopa yksi aste kylmempää kuin itäisessä pääkaupungissamme.

lähde: DWD

Taitaa olla parasta laittaa lämmintä vaatetta niinkuin aikanaan äidillä ja sisarillaan oli.

Ensimmäinen adventti Sinisellä rannikolla

Côte d'Azurin taivas todisti viikonloppuna, mistä Sininen rannikko on saanut nimensä. Välimeri ja taivas olivat todella sinisiä.

Asustimme sukulaisporukan kanssa tällaisissa puitteissa ja mikäs tuolla oli ollessa.

Syntymäpäiväsankari oli teetättänyt leipomossa sydämen muotoisia leipiä aamiaista varten ja kattanut pöydän kauniiksi kuten aina.

Illalla tarjottiin baarin puolella aperoksi Heidsieckia ja sen kanssa Allumiehen avustuksella tehtyä finger foodia, jossa leikattiin voitaikinasta neliö, jonka päälle laitettiin ohut viipale vuohenjuustoa ja ohut viipale omenaa ja taikina taitettiin kahdelta suunnalta yhteen, kaksi nurkkaa jätettiin auki ja paistettiin reilu vartti uunissa. Niin herkullista ja helppo tehdä.

Hienointa oli, että rollaattorin kanssa kävelevä mummukin oli jaksanut lähteä matkaan Saksasta asti ja last but not least, että serkku M (kuvassa oikealla peruukki päässä) jaksoi kahden raskaan kemoterapian välissä tehdä tuon reissun.

Paluumatkalla lentokoneessa olisi riittänyt valokuvaamista, jos olisi ollut kamera käsillä. Näkymät Välimerelle ja Nizzan kaupunkiin ja sininen pilvetön taivas ja lumipeitteiset vuoren huiput, uskomaton maisema. Sitten myöhemmin tuli turbulensseja niin, että eräs matkustaja sai yökittyä yhden koneen vessoista käyttökelvottomaksi ja toisen vessan edessä kaatui lentoemojen juomavaunu laseineen ja juomineen.

Nyt sitten katsellaan täällä kotona tuota harmaata taivasta ja toivotellaan blogiystäville hauskaa viikon alkua.

Vuonna 1954

Tänään on kaupungilla tavallisten turistien lisäksi paljon valokuvauksesta kiinnostuneita, sillä Photokina-messut avasivat ovensa.

Vanhoista valokuvista sain selville, että isä kävi Photokina-messuilla jo vuonna 1954. Valokuvapaperi oli silloin mielettömän kallista ja sen takia kuvat ovat valitettavasti vähän pienikokoisia ja tietenkin mustavalkoisia, vaikka jonkun verran oli jo väridioja käytössä.
Tässä isä tuomiokirkon luona.

Photo Porst oli silloin varmaan kaupungin suurin valokuvausliike, kuvassa heidän hauska mainosautonsa. Liike meni kymmenisen vuotta sitten konkurssiin.

Kun oltiin kaukana Suomesta ja vain 400 km päässä Pariisista, isä lähti messujen jälkeen kaverinsa kanssa ostamaan ranskalaista patonkia

ja valokuvaamaan rakastavaisia

Tämän vuoden Photokinan upeita näyttelykuvia löytyy tästä linkistä [klick].

Päivän synttäripoika

Rillipäinen nahkahousu juhlii tänään synttäreitään.

                       
Kirjat ovat pojalla vuosisatojenkymmenienkin jälkeen edelleen kovassa kurssissa ja kun niitä on pitemmillä lomamatkoilla aina kamalan painava laukku mukana, ostin hänelle synttärilahjaksi Kindlen. Luulen kyllä, että me molemmat edelleenkin pidämme enemmän paperikirjoista, mutta matkoilla tuo laite on varmaan kätevä.

Happy Birthday! I can't help falling in love with you [klik]