Samstag, 20. März 2010

Kuinka miljonääri naidaan

Minusta on aina jännä kuulla, missä pariskunnat ovat tutustuneet toisiinsa. Itse tapasin Allumiehen näin: olin vanhan luokkakaverini kanssa matkalla Lappiin ja yövyimme Oulun leirintäalueella. Viereisessä teltassa asuskeli hampurilaispoika, joka oli yksin lomailemassa ja hän oli tavannut leirintäalueen keittiössä kaksi kölniläispoikaa ja kutsunut nämä luokseen aamupalalle. Me olimme samaan aikaan telttamme edustalla aamupalaa syömässä ja pojat alkoivat haastattelemaan meitä. Juttelimme niitä näitä ja vaihdoimme osoitteita niinkuin oli tapana, vaikka ei ehkä koskaan olisikaan kuultu enää toisistamme. Me tytöt olimme menossa pohjoiseen ja pojat lähtivät Etelä-Suomeen. Kun sitten parin viikon päästä palasimme kotiin, pojat olivat Tampereella ja soittivat ja kutsuivat itsensä meille kylään. (Heillä oli muuten vaikeuksia Suomen kartan kanssa, kun lähes kaikkialla oli tienviittoja paikkaan nimeltä Keskusta, jota he luulivat suureksi kaupungiksi. Samaa selvää viitoitustyyliähän ne muuten edelleenkin harrastaa Suomessa ja kun Helsingin lentokentältä lähtee ajamaan autolla, ei ole helppoa löytää esimerkiksi Tampereelle, kun viitat näyttävät sellaisiin paikkoihin kuin Kehätie itään tai Kehätie länteen, tosi helppo juttu ulkomaalaiselle eli mitäs sitä turhaan Tampere-viittaa laitetaan.) He saivat asua ystäväni vanhempien kesämökillä ja vietimme monta päivää yhdessä kierrellen ja katsellen nähtävyyksiä. Seuraavana kesänä heiltä tuli kirje, että ovat taas tulossa Suomeen ja tuovat yhden kaverin mukanaan. Ja se kaveri oli Allumies, ei kylläkään mikään miljonääri vaan köyhä opiskelija.

Työkaverini Z. eli lähes 10v avoliitossa luksuselämää varakkaan miehen kanssa, mutta rupesi kolmekymppisenä miettimään, mitä tapahtuu, jos mies jonain kauniina päivänä jättää hänet ja hän on ilman ammattia, rahaa ja asuntoa. Mies ei nimittäin ollut halukas avioliittoon. Z. opiskeli (vasten miehen tahtoa) ennätysajassa taloustieteitä, löysi työpaikan , otti tavaransa ja muutti ja vietti vuoden verran sinkkuelämää keskittyen uuteen vaativaan ammattiin. Kun hänen tyttöystävänsä ex-mies poikkesi kerran läpikulkumatkalla pariksi päiväksi Z:n luokse ja Z. tuli illalla töistä kotiin, hänen läppärinsä oli olohuoneen pöydällä ja mies oli pistänyt Z:n tiedot datingcafe.de:n sivulle ja melkein pakotti Z:n hyväksymään ne ja painamaan enteriä. Mies oli sitä mieltä, että Z. oli ollut tarpeeksi kauan yksin ja hänen pitäisi löytää uusi miesystävä. Eipä kestänyt kauan, kun jo ensimmäinen kandidaatti ilmoitti itsestään, treffit sovittiin taidemuseon kahvilaan ja siitä alkoi vuosikymmenen love story. Mies on tekniikan tohtori, korkeassa asemassa suuressa saksalaisessa yrityksessä, sivistynyt, sympaattinen ja varmaan miljonäärikin. And they all lived happily ever after, niinkuin Tuhkimo-sadussa sanotaan.

Tässä hauska tuokiokuva Z:n häistä, otettu juhlapaikan naistenhuoneessa, sain luvan käyttää sitä. Ei kai tarvitse mainita, että vasemmalla on se onnellinen morsian.


Voin kokemuksesta sanoa, että kyllä sitä voi köyhän opiskelijankin kanssa onnelliseksi tulla.
Missä te tapasitte entisen/nykyisen kumppaninne?

Kommentare:

  1. Köyhiä opiskelijoita olimme mekin, kun tapasimme täällä kotikaupungissani, kun olimme tyttökaverini kanssa iltaa istumassa. Tuleva Mr.Clarissa oli kavereineen samassa paikassa ja juttu luisti. Hän osasi vain hiukan ranskaa ja sanoi minulle jotakin, mitä ei olettanut minun ymmärtävän:)Kiinnostus kai heräsi, kun meillä olikin "yhteinen" kieli. Siitä se sitten vähitellen jatkui, ei tosin ranskankielellä, vaan suomeksi ja ruotsiksi.

    AntwortenLöschen
  2. Olisipa ollut mukava nähdä kuvakin. Minun tietokoneeni on jostain syystä nyt sellainen, että heittää jotkut kuvat jonnekin, eikä näytä niitä. Tekee saman joillekin minun itseni lataamille kuvillekin. Tein kai jonkin virheen, mutta en tiedä minkä, enkä osaa korjata sitä.

    AntwortenLöschen
  3. Clarissa: vai oikein la langue d'amour-aloitus
    Sira: ai siis meidän hääkuva? Se on sensuroitu ja sitäpaitsi kaikki varmaan ihmettelisi, sillä mulla ei ollut mitään morsiuspukua vaan 100 DM:llä ostettu jakkupuku, jota käytin sitten vielä vaikka kuinka monessa muussa tilaisuudessa ja sitten se meni vielä sukulaistytön ylioppilasasuksi eli oli todella hintansa väärtti. Ajateltiin, että ei köyhän kannata tuhlata viimeisiä pennejä morsiuspukuun, jota pitää vain kerran.

    AntwortenLöschen
  4. Olipa mielenkiintoista kuulla,miten tapasit Allumiehen,ja myös työkaverisi tarina oli mielenkiintoinen.Eksän tapasin Suomessa,mutta hän oli täältä kotoisin,tosin oli vuosia asunut muualla,silloin Hollannissa. Hän matkusti työnsä puolesta paljon,ja oli tavannut yhdellä Suomeen suuntautuvalla reissullaan koneessa entisen naapurini(ja ystäväni)hupsun tutun,joka sitten ihastui eksään,vaikka se oli enemmän yksipuolista.Yhdellä reissulla Suomessa entinen naapuri soitti,ja sanoi,että ovat kolmistaan retkellä,ja minunkin pitää tulla,kun puhun miehen kanssa samaa kieltä.En mennyt,mutta puhuimme puhelimessa,ja molemminpuolinen kiinnostus syntyi heti (puhelimessa!) .Tapasimme muutaman päivän kulutttua ja se sitten johtikin suureen rakkauteen,joka sitten joidenkin vuosien jälkeen ikävä kyllä meni pieleen.Yhteys on vieläkin tosin.Ja toista sellaista rakkautta minulle ainakaa ei tule,sen verran suurta se oli...

    AntwortenLöschen
  5. Minäkin tykkään näistä love storeista:)
    Me tapasimme Englannissa, tyttökaveri teki eka treffit erään algerialaisen pojan kanssa ja viime metreillä alkoikin jänistää, halusi minut mukaan varmuuden vuoksi. Kaverillakin oli kaveri, joka sitten lyöttäytyi seuraan ja sen jälkeen hengailtiin nelisteen. Heidän tarinansa loppui, meidän jatkuu edelleenkin.

    AntwortenLöschen
  6. Hauska kirjoitus, Allu! Pakko siis kantaa korteni kekoon.

    Tapasin mieheni Libanonissa, kun olin siellä työhommissa 2006 sodan aikana. Hän oli front desk manager hotellissa, jossa asuin. Kahden päivän jälkeen vitsailimme, että aiomme mennä naimisiin. Kahdeksan päivän työkeikkani jälkeen mies pakkasi laukkunsa ja lähti mukaani Syyriaan, mitä kautta minä lensin kotiin ja hän jäi odottamaan viisumia (lähetystö on Damaskuksessa). Viiden viikon jälkeen hän seisoi Helsingin lentokentällä. Siitä viikko niin olimme kihloissa, ja pari kuukautta niin naimisissa. Happily ever after. Ja mistäkö tunnistin elämäni miehen ja sukulaissielun? Ihon tuoksusta.

    AntwortenLöschen
  7. Voi mika stoori!

    Mieheni harrastaa musiikkia vapaa-ajallaan - paaasiassa kitaraa ja rumpuja.
    Me tavattiin heidan bandinsa treenikampalla jossa oli bileet...
    Silmat, ne silmat lumosivat.
    Ensin tapailtiin 'kavereina' mutta kuinkas sitten paadyttiin yhteen ja silla tiella ollaan...

    BLOGitse

    AntwortenLöschen
  8. Vai ettei ollut sen kummempaa hääpukua. No ei ollut minullakaan. Oli vanha pitkä hame, pusero kuitenkin uusi. Ja kampaus. Mutta eipä tuo ole haitannut elämää. on porskuteltu eteenpäin ja häämatkakin tehtiin 10 vuotta jälkikäteen.

    AntwortenLöschen
  9. Ihana story! :) Kiitos kun kerroit!
    Mä tapasin hanin ihan arkisesti työpaikalla alunperin. Oltiin ensin vain hyviä ystäviä parin vuoden verran, ehkä salaa vähän toisiimme ihastuneinakin. Hani vaihto työpaikaa, ja siinä vaiheessa aloimme tapailla sitten töiden ulkopuolellakin. Kävimme mm. yhdessä lentotunneilla! :)
    Kun tilanne salli (molemmat olivat sinkkuja) niin molemmat myönsivät vihdoin toisilleen, että itseasiassa on ihan pihkassa oltu jo pidemmän aikaa ;D Siitä se lähti, ja sen jälken ollaan oltu ihan erottomattomat paita ja peppu kohta 7 vuotta :)

    AntwortenLöschen
  10. Ja vielä piti kirjoittaa meidän tapaamisesta. Yksinkertaisesti saksaksi: Treffen sie nicht in dieser Welt, dann treffen sie in Bielefeld.

    AntwortenLöschen
  11. Yaelian: ja minä kun luulin, että tapasitte jossain Etelä-Amerikassa
    sirokko: hyvä, että teitä oli kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Minulla oli ruotsalainen tyttökaveri, joka seurusteli jordanilaisen pojan kanssa ja se poika sanoi mulle aina, että on sen tytön kanssa vain voidakseen olla mun lähellä, kun oikeastaan oli ihastunut minuun. Huh, se oli aika kurja juttu.
    Maiku: mielenkiintoista! Meillä on kanssa ystävä, joka meidän kerran kolmen viikon lomalle lähtiessä seurusteli yhden naisen kanssa ja kun tulimme lomalta, oli tavannut toisen ja oli jo hääpäivä lyöty lukkoon, siitä on nyt 10v ja edelleen ovat yhdessä eli kyllä on mahdollisuudet onnistua.
    BLOGitse: mutta suomalaiset sinisilmät vai?
    Sira: mutta eihän Bielefeldiä ole olemassa! http://www.bielefeldverschwoerung.de/
    MaaMaa: no töissähän on helppo tarkkailla toista

    AntwortenLöschen
  12. Tuota "kehätie itään" ja "kehätie länteen" mietimme JOKA vuosi. Voisi luulla, että olisimme jo oppineet, mutta ei, vuodessa ehtii unohtaa vaikka mitä. Tosin kertaakaan ei olla lähdetty ajamaan väärään suuntaan.

    Mukava tarina! Taidankin laittaa omastani pienen postauksen...

    AntwortenLöschen
  13. kato nyt tätäkin: olen minäkin ajanut oikein, kun on jonkunlainen suuntavaisto, kun olen niin usein lentänyt, mutta usein ajattelen niitä ulkomaalaisraukkoja, joita ohjataan itään tai länteen. Kiva jos tee postauksen asiasta, tule katsomaan.

    AntwortenLöschen
  14. Wau, mikä aihe!, ja mun pitäisi olla pois koneelta ja säästä kipeitä niskojani...

    Siis tuo Keskusta -uttu on meille tuttu Herr X:n ajettua Suomeen liikeasioissa. Hän ajoi pari tuntia ympäri Lahtea, kun ei päässyt sieltä pois. No, hän tottui ja toi perheensäkin sitten Itävallasta meille vierailulle, mutta nauraa aina tuota ensimmäistä automatkaansa tänne.

    Allu, ei mullakaan mitään hääpukua...ei edes häitä, sillä halusimme tehdä kaiken salaa. Sen takia siitä hääpäivän päivämäärästä tuli niin typerä! Varmaan muistatkin...

    Me tapasimme 3.3.1984 eräässä ratsastusnäytöklsessä ja kaikki oli kuin elokuvasta. Olin luhdissa kahvilla hyvän ystäväni kanssa ja kahvikuppi oli kädessäni. Yhtäkkiä näin ylitse pihan ja väen vieraan miehen, joka veti kuin magneetti! Jätin kahvikupin ystävälleni ja sanoin: Nyt tapahtuu jotain! Kävelin kohden tätä outoa ilmestystä, katseemme kohtasivat ja se oli siinä! Jätin taakseni koko entisen elämäni ja lähdin elämään jotain uutta ja ihmeellistä. Osa ystävistäni ajatteli, että olin huumassa, sillä kaikki kävi niin nopeasti, mutta minun oli pakko kerrankin kuunnella sydämeni ääntä. Ja se on kestänyt! En tekisi mitään toisin ja tiedän nyt, että meidän tarinamme oli kirjoitettu tähtiin.

    En helposti lähde muuttamaan mitään, sillä olen konservatiivinen härkä, mutta kun minulla tapahtuu, se onkin sitten hyppy tuntemattomaan - ilman varjoa.

    AntwortenLöschen
  15. Hassua, että olin juuri laittanut tuon omassa postauksessa olevan Vanhankirkon kuvan, kun tulin tänne katsomaan.
    Minun mummani oli nimittäin vahtimestarina tuossa kyseisessä kirkossa ja minä kesäisin autoin häntä siellä: näytin turisteille kirkkoa, opastin heitä, pesin pyhimyksenkuvia ja siivosin siellä.

    Kerran taas mennessäni avaamaan turisteille kirkon ovia, näin sähköpylväässä miehen! - Ja hän näki minut. Ja haki seuraavana lauantaina lavatansseissa tanssimaan - ja siitä se sitten alkoi.

    AntwortenLöschen
  16. Missäs muualla irlantilaisen voi tavata kuin pubissa. Meidän tapauksessa Portugalissa. Olin matkan jälkeen lähdössä Englantiin au pairiksi englantia petraamaan. Mieheni oli silloin myös Englannissa töissä. Tapasimme uudestaan ja kiitos perheen, jossa en viihtynyt siirryin Lontooseen ja siitä se sitten alkoi. Kohta 20 vuotta mittarissa...

    AntwortenLöschen
  17. Niin ja unohtui sanoa, että miljonääristä ei ole kysymys!

    AntwortenLöschen
  18. Leena: no kyllä varmaan vei jalat alta, kun itse Ukkometso astui kuvaan
    Kirlah: siis mitä se mies teki sähköpylväässä????
    Vihreätniityt: olipa hyvä, että lisäsit vielä, ettei tullut miljonääriä, oltais muuten kahdehdittu :D

    AntwortenLöschen
  19. Mukava tuo sinun rakkaustarina. Minä tapasin kasselilaiseni, nuoren opiskelijapojan Berliinissä. Lukioaikana olin päättänyt, etten koskaan halua oppia saksaa, koska se on niin ruma kieli. Mutta saksalainen ihastukseni osasi onneksi englantia ja ajan myötä hoksasin, että saksan kieli on ihan tarpeellinen ja kauniskin kieli. Me olemme seilanneet useampaan kertaa Itämeren yli muuttokuorman kanssa, mutta nyt taitaa ainakin lähitulevaisuudessa olla koti täällä Kasselissa.

    AntwortenLöschen
  20. Kasselin kyyhky: katos vaan että pidit saksaa rumana. Minusta se on aina ollut kaunis kieli.

    AntwortenLöschen
  21. Kaikenlaisia rakkaustarinoita tässä blogissa tuli luettua. Niinpä päätin, että parilla sanalla kirjoitan omastani. 3 saksalaista kaveria oli Suomessa lomamatkalla ja he olivat päätyneet Härmälän leirintäalueelle Tampereella. Siellä oli myös 2 saksalaista vanhempaa herraa, jotka olivat joutuneet riitoihin keskenään. Toinen näistä halusi ostaa kotiin viemiseksi jotain tuliaista. Niinpä hän sai puhuttua yhden kavereista ympäri ja niin he kaksistaan tulivat matkamuistomyymälään, missä minä olin kesäapulaisena. Tämän ympäripuhutun kanssa elämä on Saksassa jatkunut yli 40 vuotta.

    AntwortenLöschen
  22. Partioleirillä, 18-vuotiaina, saunassa, aivan ilkositaan (!). Pojjaat tulivat väärällä vuorolla saunaan ja minähän en hievahtanutkaa. Rakkautta ensisilmäyksellä, mutta koska olimme ujoja molemmat oli hyvä että tapasimme jo alkuleiristä niin vihdoin viimeisenä leiri-iltana kätemme kohtasivat johtajakahvilan pöydän alla ja uskalsimme todeta, että pidämme yhteyttä jatkossakin. Siitä onkin jo 21 vuotta!

    AntwortenLöschen
  23. Maija: vai Suomessa tutustuit sinäkin.
    Vilijonkka: no tuo saunahan oli ihanteellinen paikka, ei tarvinnut ostaa sikaa säkissä, kun heti paljastettiin kaikki. :-=

    AntwortenLöschen
  24. Ihanaa kun kirjoitit rakkaustarinasi ja että muutkin kertoneet. Meidän rakkaustarina alkoi irlantilaisittain pubissa yhteisen työkaverin läksiäisbileissä. Olin nelikymppinen onnellinen sinkku ja Koo ei ollut vielä valmis sitoutumaan ... ja kuinkas sitten kävikään: avain yhteiseen kotiin tapaamisesta reilun puolen vuoden kuluttua.

    AntwortenLöschen
  25. Heljä: no niin, klisee pitää paikkansa, irlantilaisen miehen löytää pubista. :D

    AntwortenLöschen
  26. Enemmän on kokemusta siitä kuinka tyhjätasku naidaan... :D Hauska lukea näitä tarinoita, vaikken itse haluakaan blogissa parisuhde asioista avautua.

    Loistava tuo Jarrupalikka nimitys tämän päivän postauksessa ja juuri tuossa yhteydessä :)

    AntwortenLöschen
  27. Susadim: tyhjätaskun minäkin löysin ja elätin vielä vuoden, kun hän opiskeli ja olin itse jo töissä, mutta kyllä se nyt käy ihan kiltisti töissä :D

    AntwortenLöschen
  28. Ääh, minä tapasin Sulon pubin baaritiskillä, missäs muuallakaan. Ei siitä ole mitään hassua juttua kerrottavana. Myöhemmin on ollut kivaa senkin edestä. =)

    AntwortenLöschen
  29. Anne: täällä taitaa sitten pubitapaamiset johtaa tilastoa.

    AntwortenLöschen
  30. Kiva postaus!
    Olisipa hauska nähdä tarinan tiimoilta kuva tai kaksi Oulun leirintäalueelta tai Tampereelta :)

    AntwortenLöschen
  31. Nurkkalintu: kaikki sensuroitu

    AntwortenLöschen
  32. Olenko minä ainoa, joka on naimissa kirjeenvaihtokaverinsa kanssa? Se alkoi 46 v sitten niin, että olin viikonloppuna käymässä serkkuni luona naapuritalossa ja he olivat sinä viikonloppuna ostaneet Helsingin Sanomat, jossa oli viikonloppuisin nuorten palsta. Etsin kirjekaveria Ruotsista ja palstalla sattui olemaan yksi ilmoitus, jossa etsittiin kirjeenvaihtoa ruotsiksi. Kyseessä oli kylläkin saksalainen opiskelija. Hän sai yli 70 kirjettä ja oli saada slaagin, sillä hän ei ollut ilmoitusta lehteen edes laittanut, emme tiedä tänä päivänäkään, kuka sen ilmoituksen takana oli. Joka tapauksessa hän valitsi niistä kirjeenvaihtokavereista itselleen muutaman ja jakoi loput luokkakavereilleen. Kolme kuukautta myöhemmin hän tuli liftaamalla Suomeen ja Norjaan ja poikkesi muutamaksi päiväksi meille. Kirjeenvaihto jatkui,ensimmäiset kaksi vuotta ruotsiksi, sen jälkeen vaihdoimme saksan kieleen. Kävin kouluni loppuun, olin kesäisin taskurahaa tienaamassa Saksassa ja kun olimme saaneet opiskelumme päätökseen, menimme naimisiin ja minä muutin Saksaan.

    AntwortenLöschen
  33. Soili: ihmettelin itsekin, ettei kukaan ollut kirjeenvaihdon tai netin kautta tutustunut.

    AntwortenLöschen
  34. Vieläkö ehtii? Tapasin siis ranskalaisen mieheni Göteborgissa opiskelijakuppilassa.Vuosi oli -95.

    AntwortenLöschen
  35. piilomaja: toi on sitä positiivista globalisaatiota, ranskalainen mies ja suomalainen nainen ruotsalaisessa kahvilassa ja nyt asuu Belgiassa

    AntwortenLöschen