Pieni kumpare vain
ja kukkiva tuomi
vanha kaivo pihlajan alla.
Ne jäljellä vain ovat muistoineen
entisaikojen mummolalta.
Mummo kauan sitten jo kulkenut on
yli elämän kaarisillan
ja muuttanut rantaan rauhaisaan
yli tumman tuonelanvirran.
Istun kivelle sille joka rappuna ennen
oli mummon pieneen tupaan.
Ja muistojen nauha kulkea saa
minä liityn muistoissa mukaan.
On ehtoo kesäisen lauantain
minä mummolan polkua juoksen.
Tuossa puro ja rentukat rannalla sen
niitä kimpun mummolle poimin.
On mummon tuvassa ihana olo
ihan tuoksuu se lauantaille.
Räsymatto iloinen saanut on
paikan valkealla lattialla.
Pöydällä puhtoinen pellavaliina,
mummo kukkaset lasiin laittaa
jotka pienoinen käsi matkalla
on arvannut mummolle taittaa.
Pelargoniat, palsamit, pisarat
ovat ikkunan ainoat kukat.
Kuinka loistaakaan ne kukassaan
yli ruuduin ne ulottuvat.
Ja ulkona alla ikkunan
keisarin kynttilät loistaa,
ukonhatut ja ruusujen valkeat kukat
ne kauneuttaan toistaa.
Savu sakea saunan lakeisesta
ulos iloisesti siirtyy.
Se tietää kylpyä lauantain
kun ilta rantahan piirtyy.
Siellä saunassa rannan on pehmeä vihta
jonka vaari koivusta taittoi.
Pienellekin ihan ikioman
koivuvihdan hän laittoi.
Nyt rannalta järven kolahdus käy
vaari airot veneeseen nosti.
On kokemassa käynyt verkkojaan
juoksen vastaan punaisin poskin.
Porraskivellä istuu tyttönen pien
ja katsoo kaikkea tuota
mitä mummolan pihassa kaunista on
pois ei lähtisi mummon luota
Siinä pääskyset liitävät pesälleen
mehiläinen mettä etsii.
Sudenkorennot, perhoset kilvaten
ne ilmassa leikkejä keksii.
On mummolan polutkin pehmeät
niissä pehmeä on pihaheinä.
Ratamot vieressä porraskiven
naavasammal raossa seinän.
On askaret tehty, saunassa käyty
kevyt tunnelma lauantai-illan.
Mummo keinutuoliin istahtaa
ja virittää kiitosvirren.
Vaari virteen yhtyy ja tyttönen
vaarin polvella kuuntelee.
Kuinka kaunis on ilta ja kaunis on maa
sinisorsa rannassa soutaa.
Niin ilta on suloinen lauantain
ei aallotkaan enää pauhaa.
Uunilintu tuo laulaja ahkerin
vielä metsässä onnea laulaa.
Havahdun muistoista, viluko puisti
on päivä joutunut iltaan.
Pois häipyi aika lapsuuden
elämän suureen virtaan.
Pieni kumpare vain ja kukkiva tuomi
vanha kaivo pihlajan alla,
ne jäljellä vain ovat muistoineen
entisaikojen mummolalta.
-Liisa Oikarinen
Kiva kuva ja kaunis teksti (itsellä minuklla ei mummolaa oikein koskaan ole ollut, pitkä tarina, mutta tuollaista maalaista äitini siskon luona, hänen luona, joka jäi sinne köyhyyteen).
AntwortenLöschenHannele: minullakin vain haaveissani, sillä mummot kuolivat, kun olin ihan pieni
AntwortenLöschenIhana tunnelma kuvassa ja runossa. Vanhempieni mökillä nostetaan juomavesi yhä tuolla tavalla.
AntwortenLöschenAivan ihana teksti ja kuva!
AntwortenLöschenOnkohan tuollaisia mummoloita enää ... ?? Meillä oli kesämökillä tuollainen "keppiämpäri" ja haettiin kaivosta vettä. Aluksi sielä ei ollut sähköäkään, mutta ne tuli myöhemmin. Enää ei ole sitä mökkiä meillä, mutta varmaan sielä on nykyään juokseva vesi, suihkuhuone ja sähkösauna :(
Ihana kokonaisuus, johon voin samaistua. Omassa mummolassani oli vielä 70-luvulla (varhaislapsuudessani) pelkkä kaivovesi, vaikka kyse oli kohtalaisen isosta maatilasta. Muistan, miten mummo ja ukki toivat aina maitokärryillä isoja saavillisia vettä porstuan viileyteen. Juokseva vesi taloon tuli joskus 80-luvun lopulla. Suomi oli pitkään niin ruraalinen.
AntwortenLöschenKiitos, Allu, että toit tällä päivitykselläsi oman edesmenneen mummoni lähemmäksi minua :)
Mummolaa ei minulla ole koskaan ollut, vaan ämmilä! :) Niihin maisemiin pääsen ensi viikolla, muistelemaan myös menneitä kesiä ja haaveilemaan tulevista.
AntwortenLöschenMinä tunnistan tuosta lapsuuteni mummolat juuri noin, toinen on vieläkin kesämökkinämme. Sain pitää molemmat mummot aika pitkään ja omille lapsillekin riitti isomummoiksi. Mitähän mummomuistoja lastenlapsille jää..
AntwortenLöschenHeljä: no teillähän on sitten tunnelmallinen mökki, olet tainnut joskus näyttää kuvankin.
AntwortenLöschenMaaMaa: nykyään taitaa olla keskuslämmitys ja mikro
lumiomena: olipa siinä isovanhemmilla kantamista, joskus ihmettelee, miten se sukupolvi on selvinnyt niin hienosti kaikista töistä. Ennen ei ollut edes pesukoneita vaan saunan padassa keitettiin pyykkiä.
Helena: ämmilä, sepä hauska sana. Oliko isoisä sitten äijä?
Sirokko: ettei vain jäisi sellaisia muistoja, että isoäiti istui aina vaan tuntikausia tietsikan edessä ja blogaili. :-)
Allu, miten osuvan runon olitkaan löytänyt. Minäkin palasin molempien isoäitieni luokse, jotka ovat olleet elämäni suurta, pudasta kultaa - molemmat. Amanda ja Hilma, rakkaat.
AntwortenLöschenLeena: minulla Hilma ja Alma, mutta en kyllä muista heistä mitään.
AntwortenLöschenÄmmi ja äiji olivat äidin puoleiset isovanhemmat, isän puolelta en ehtinyt nähdä heitä koskaan.
AntwortenLöschenKuva on kaunis, kuin taulu.
AntwortenLöschenRuno tuntui jotenkin tutulta...
Nurkkalintu: kuva taitaa olla Karjalan mummolasta, jossa en ole ikinä päässyt käymään
AntwortenLöschenTuollaisia vanhanajan tunnelmia ei minulla isoäideistäni Almasta ja Hilmasta ole, kun olivat kaupunkilaismummoja. Tai Almaahan en ehtinyt nähdäkään, mutta "tunsin" hänet hyvin äitini kertomuksista. Hilma-fammusta on sen sijaan kesäisiä saarimuistoja.
AntwortenLöschenMeillähän on se kesäpaikka, jossa eletään kuin ennen vanhaan ja voimme näyttää lapsenlapsille kuinka vesi nostetaan kaivosta yms. Onneksi, sillä aika usein saan kuulla 4-vuotiaalta: pois tietokoneelta, saat huonot silmät!
En ole minäkään käynyt. Kuvia olen lapsena katsellut paljon, kun mummoni niitä katseli ikävissään.
AntwortenLöschenIsäni kävi serkkujensa kanssa katsomassa kotikontujaan useampi vuosi sitten.