Freitag, 10. September 2010

Mikä hamppulintu?

Luin äskettäin Topeliuksen liikuttavan tarinan pienestä Rafael-pojastaan, joka kuoli vuoden ikäisenä. Tarinan nimi on Kesästä, joka ei koskaan tullut ja se löytyy mm. täältä.
Tarinassa on hamppulintu ja aloin miettiä, mikähän lintu se hamppulintu oikein on. Kiitos internetin, löysin tekstin englantilaisen käännöksen kautta linnun latinalaisen nimen ja sitä kautta nykyisen suomalaisen nimen hemppo. Hemppo ei ollut aivan vieras sana minulle, sillä se oli meidän biologian opettajamme lempinimi ja nyt vasta tajuan, mistä hän sen nimen oli saanut.


kuva Wikipediasta

13 Kommentare:

  1. Väitetään Topeliuksen sanoittaneen suomalaisten eniten rakastaman joululaulunsa Sylvian pienen poikansa kuoleman muistoksi ja lintu on kulemma mustapääkerttunen. Topelius oli suuri eläinten ystävä ja kärsi suunnattomasti italialaisten tavasta pyydystää verkoilla laululintuja pistääkseen ne pataan.

    Asiaa sivuaa myös kuuluisa kirja Axel Munthen Huvila meren rannalla.

    Kovasti on värikäs ja kaunis lintu tuo hemppo.

    AntwortenLöschen
  2. Topelius alkoi kiinnostaa minua enemmän, kun kävin Kuddnäsissä, hänen lapsuudenkodissaan. Opas kertoi elävästi Topeliuksen elämänvaiheista, myös noista lapsista, jotka hän menetti aikaisin. http://luovaapuuhastelua.blogspot.com/search?q=kuddn%C3%A4s
    Merete Mazzarellan kirjan Ei kaipuuta, ei surua luin tuon vierailun innoittamana.
    Tuo hemppo, tuttu nimi, vieras lintu. Aina oppii.

    AntwortenLöschen
  3. Tämä blogi avartaa tavattomasti joka päivä yleissivistystäni. En tuntenut Topeliuksesta tuota tarinaa. Luen sen tuonnempana. Kiitos vinkistä, Allu!!!!

    AntwortenLöschen
  4. enpä miekään tuntenut hemppo-lintua ennen tätä. Kaunis tuttavuus vaan minkälainen lienee ollut se opettajasi!

    AntwortenLöschen
  5. Minäkään en ollut aiemmin kuullut hemppo-linnusta. Pitää kohta avata Suomen luonto-kirja ja katsoa, mikä on hempon elinalue Suomessa. Kaunis lintu. Ja oli kiehtovaa kuulla Topeliuksesta tähän liittyen. Kiitos!

    AntwortenLöschen
  6. Hemppo - saksaksi (Blut)Hänfling - oli minullekin ihan tuntematon lintu kunnes 3 v sitten muutimme tänne pohjois-Saksaan. Täällä se on pari kolme kertaa ilmestynyt meidän puutarhassa kasvavaan pihtaan. Tästä tietsikan vieressä olevasta ikkunasta tulee paljon seurailtua lintujen puuhia...

    AntwortenLöschen
  7. Kävin lukemassa tuon tarinan pikku Rafael Topeliuksesta;liikuttava ja surullinen tarina.Rafaelin tarina ei ollut minulle ennestään tuttu,kuten ei tuo kaunis hemppo-lintukaan. Eilen Jerusalemissa isäntäperheen terassilla näin kolibrin pariinkin otteeseen,mutten onnistunut sitä kuvaamaan...

    AntwortenLöschen
  8. En ollut kuullutkaan tuollaisesta hamppulinnusta!

    AntwortenLöschen
  9. Leena: mielenkiintoista tietoa Sylvian joululaulusta, kiitoksia.
    Clarissa: muistan sinun kirjoittaneen siitä ja kävin nyt uudelleen katsomassa, olisi kiva päästä tuonne, mutta kun on niin kaukana
    Maija: ole hyvä :-)
    Helena: Hemppo oli oikein miellyttävä ihminen
    lumiomena: ei näytä hemppo ollenkaan niin kamalan harvinaiselta, vaikka kukaan ei sitä tunne
    Soili: Hänflingin tunnen nimeltä, mutta en koskaan tajunnut, että se on hemppo
    Yaelian: minäkin olen jossain nähnyt kolibreja, mutta en muista edes missä maassa se oli, oliskohan ollut Kaliforniassa
    Sauerkraut: varmaan vanhentunut nimi se hamppulintu, kun sitä ei löytynyt netistäkään muussa yhteydessä

    AntwortenLöschen
  10. Lapsena laulelin Heikki Klemetin sanoin ja sävelin:
    "On tiklivarpu lahjakas ensviulun soittajat
    ja ystävänsä peipponen säestää toisella
    Mut laulajatar satakiel nyt tenhoo laulullaan
    ja HAMPPUVARPU huilullaan puhaltaan innoissaan"

    Nostalgiaa kaipaaville:

    Sanat löytyvät tuolta
    http://www.violauotila.net/index.html

    ja laulettu versio on puolivälissä videota
    http://www.youtube.com/watch?v=wp6m5BRQBrY&feature=related

    AntwortenLöschen
  11. Anjakar: katos vaan, sielläkin hamppuvarpu. Luulin ensin, että sieltä tulee saksalainen Vogelhochzeit, mutta sehän olikin tosiaan Klemetin laulu.

    AntwortenLöschen
  12. Niin sitä oppii uutta kaiken aikaa :)
    Ja huvittavaa, kun joskus jotkut lempinimet tai sanonnat aukeaa yhtäkkiä vuosien tai vuosikymmentenkin jälkeen :D

    AntwortenLöschen
  13. MaaMaa: kauan meni, Hemppo on varmaan jo kauan sitten kuollut

    AntwortenLöschen