Kotona

Täällä sitä ollaan, kotona, käpälät kipsissä tai ei nyt aivan, sillä oikea käsi on vain siteessä ja sillä osaan pestä jopa jo hampaat ja kirjoittaa jonkun verran tietsikalla. Vasemmassa on kipsilasta ainakin kolmisen viikkoa. Fysioterapia alkoi sairaalassa heti leikkauksen jälkeisenä päivänä ja sitä sain joka päivä ja jäin vapaaehtoisesti viikoksi sairaalaan, jotta sain tuota terapiaa. Nyt fysio jatkuu, mutta vain pari kertaa viikossa.
Rooman sairaala oli vanhanaikainen, vähän ränsistynyt ja vähemmän kodikas, mutta olen silti kiitollinen saamastani palvelusta, joka muuten oli täysin ilmainen. Saksassa ei saa sanoa edes nimeään ja ongelmaansa ennenkuin on sanonut, kuka korvaa maksun. Hyvin vanhanaikaista se hoito oli eli kädet laitettiin sormia myöten umpikipsiin, joka ei kai ole ihan vaaraton juttu esimerkiksi lentäessä, mutta onneksi oli vajaan 1,5 tunnin lento kotiin ja selvisin siitä ilman komplikaatioita ja olen kiitollinen italialaisille saamastani ensiavusta.
Saksassa käsikirurgit sitten leikkasivat ranteet auki ja pistivät kolme titaanilevyä ja yhteensä lähes 30 pientä ruuvia, leikkaus kesti parisen tuntia, koska vasen ranne oli murtunut kahdesta kohtaa eli värttinä- ja kyynärluu molemmat. Kuutisen viikkoa tätä nyt sitten sairastellaan eikä ajeta autoa tai pyörällä ja yleiset kulkuneuvotkin on vaarallisia kun ei ole mahdollisuutta pitää mistään kiinni.
Sairaala oli minulle kuin luksushotelli, hyvät ja sympaattiset lääkärit, aamulla tuoreita sämpylöitä ja hyvää kahvia ja vaikka mitä sai toivoa ja päivällä ja illalla sai valita viidestä eri menystä herkullista ruokaa tuoreen salaatin kanssa. Sain valita yhden tai kahden hengen huoneen ja otin onneksi kahden hengen huoneen, sillä sain aivan ihanan 76v rouvan kaveriksi. Hänen kertomuksensa olivat niin mielenkiintoisia, että ei siitä tarvittu telkkaa kuin uutisten katsomiseen, joita sitten tosin riitti Japanin katastrofien takia. Lukeminen ei juuri onnistunut, kun kirjan piteleminen oli hankalaa. ( sattuneesta syystä haluan painottaa, että Suomen sairaalat ovat ilmeisesti paljon parempia ja siellä saatava hoito korkeampitasoista eikä positiivinen raporttini missään tapauksessa ole kritiikkiä Suomen terveydenhuollosta)
Kiitos blogiystäville kaikista hyvistä toivotuksista, meileistä, korteista ja suklaasta, muistaminen lämmitti mieltäni kivuliaina päivinä. Nyt on pahin ohi ja totutellaan arkeen, joka ei ole ihan helppoa, sillä en ilmeisesti saa esimerkiksi ulko-ovea ulkopuolelta auki, mutta onhan tässä naapureita tai ohikulkijoita, jotka voivat auttaa ja ystävien apurinki lähtee varmaan toimimaan. Joku käy pesemässä hiukset, toinen tuo ruokaa ja kolmas toimii autonkuljettana eli minusta pidetään varmaan hyvää huolta niinkuin Simbergin haavoittuneesta enkelistä.

kuva Wikipediasta


P.S Minulla on aikaa lukea blogeja, mutta yritän vähän vähentää kirjoittamista, joten en aina kommentoi.