Freitag, 22. Juli 2011

Tyhjä lompsa

Kävin eilen Ikeassa ja ostin arkikäyttöön kuusi viinilasia hintaan 4,99€


ja kaksi rullaa lahjapaperia

ihan niinkuin tässä huushollissa ei olisi ennestään tarpeeksi paperia

ja edustavat raamit taideteostani varten. Valkoisessa laatikossa on lasin takana mustaa huopaa ja siihen on kiinnitetty "titaanisaalis" vasemmassa ranteestani. Valitettavasti kuvasta ei näy, miten hieno taulusta tuli. Parasta tulla ihailemaan sitä ihan paikan päälle.

Loput rahat lähtivät nälkää näkevien lasten hyväksi Plan Internationalin kautta. Tuntuu pahalta miettiä, söiskö "hummeria vai hanhenmaksaa", kun näkee noita kuvia Afrikasta.
kuva netistä

4 Kommentare:

  1. Että tuollainen nälänhätä on mahdollista nykypäivänä!!! Hyvä, että ostoksesi olivat halpoja, niin jäi Planille siten hiukan suurempi summa sieltä lompakon pohjalta. Olettaisin.

    Kommenteistasi päätellen olen huomannut sinun arvostavan taidetta ja taidekäsityötä. Nyt olet todistanut, että omat taidot siellä takana piileskelevätkin!

    AntwortenLöschen
  2. Hieno taulu, eipä olisi moinen tullut mieleen. Tuo Afrikan nälänhätä on puhututtanut täällä viime päivinä, suomalaiset kun eivät ole avanneet kukkaroaan tähän keräykseen. Hyvä, että yksi suomalainen Saksassa niin tekee. Tuo kuva on todella riipaiseva, vangitsee katsomaan pitkäksi aikaa.

    AntwortenLöschen
  3. No ei tullut lasit kalliiksi;D
    Kamalalta taas tuntuu,että on uusi paha nälänhätä.Aina parin vuoden välein tuntuu olevan paha sellainen,kun sadetta ei tule tarpeeksi.Hienoa,että pistät panoksesi sen hyväksi. Ajattelin juuri Suomessa, miten onnellisessa asemassa siellä ollaan kaiken sen veden kanssa.
    Tulipas kivuliaasta kokemuksestasi hieno taulu!

    AntwortenLöschen
  4. Clarissa: niin tosiaan, nyt vasta tajusin, että olen samaa tasoa Picasson kanssa
    Susadim: uskomatonta, onkohan suomalaiset sitä mieltä, että heillä on asiat yhtä huonosti kuin noiden nälkään kuolevien kanssa. Vai onko se muukalaisvihaa?
    Yaelian: tosi halvat ja kivat lasit, mutta vähän liian isot tiskikoneeseen, ennen niillä oli pienempiä hyviä bistrolaseja. Sitä vettä mäkin usein ajattelen, kun usein antaa turhaa hanan vuotaa, vaikka yritän sitä kyllä välttää.

    AntwortenLöschen