Montag, 15. August 2011

Marian päivä

Tänään on Marian taivaaseenastumisen päivä, sillä katolisen kirkon mukaan Marian sielu ja ruumis otettiin taivaaseen. Katolisessa Baijerissa on tänään pyhäpäivä, mutta meillä tehdään töitä eikä laiskotella ja bloggaajankin on pakko postata.
Tizian näki taivaaseenastumisen näin ja maalausta voi ihastella Venetsiassa (kuva Wikipediasta):

Minun anoppinikin oli Maria ja hänkin on ollut jo kymmenisen vuotta taivaassa. Hyvin älykäs nainen, joka olisi halunnut käydä ylioppilaaksi ja opiskella, mutta sodan ja isänsä kuoleman takia ei ollut siihen varaa ja joutui toimistoon oppisopimusoppilaaksi ja teki sitten sihteerin töitä eläkeikään asti. Kuvassa anoppi lempilapsensa eli lankoni kanssa, joka on monessa suhteessa kuin kloonattu äitinsä, Allumies on taas aivan kuin iloinen ja lauleskeleva isänsä.


Kommentare:

  1. Yllätyin, kun kuulin, että suomalainen vanha nimi Helka Maria, tarkottaa Pyhää Mariaa :)

    Oishan se toki pitäny tajuta, mutta eipä oo tullu ajateltua, kunnes vuosia sitten nimeihin hullaantunut kaveri siitä mainitti.

    AntwortenLöschen
  2. Tanja: enpäs ole minäkään tullut tuota huomanneeksi, kiitos tiedosta

    AntwortenLöschen
  3. Meillä on Marjan, Jaanan ja Marjatan nimipäivö (ock Maritta och Marianne firar också namsdag). Ja mitäköhän se Väinämöinen tekikään Marjatalle? :)

    AntwortenLöschen
  4. Muistelenkin, että Marian päivä taisi Italiassakin olla vapaapäivä (mutta koska elokuu on siellä lomakuu, oli miehenikin aina lomalla ja me Suomessa :)).

    AntwortenLöschen
  5. Helena: olisko myös Marjut? Se on nimittäin toinen nimeni.
    Hannele: niin se oli silloin, meillä on asiat niin paljon paremmin
    Katja: Italiassa viettävät ferragostoa. Luin netistä, että koska se oli vuoden kuumin päivä, keisari Augustus antoi sen päivän vapaata myös orjille ja se on maailman vanhin vapaapäivä. Kyllä te varmaan olisitte sen Italiassa huomanneet, jos olisitte sinä päivänä siellä olleet.

    AntwortenLöschen
  6. Kyllä vaan Allu, onnea Marjutin päivänä, joka on myös tänään. Ja se on tosi kaunis nimi. :) (Syytän kalenteriani, joka ei sitä nimeä kertonut)

    AntwortenLöschen
  7. Helena: kiitos! Allumiehen mielestä se nimi on kyllä niin ruma, että melkein voisi olla avioeron syy. Mutta sitten muistutan, että hänen toinen nimi on Friedrich ja sitten ollaan tasoissa.

    AntwortenLöschen
  8. Pari kertaa olen ollut Kreikassa ja sitä kautta oppinut tietämään, että Marian päivä on pyhäpäivä.
    Onnea Marjutin päivän johdosta!

    AntwortenLöschen
  9. Piti tietysti kirjoittaa, että tähän aikaan Kreikassa. Marian päivä on katolisessa maailmassa tärkeä päivä.

    AntwortenLöschen
  10. "Meillä tehdään töitä eikä laiskotella ja bloggaajankin on pakko postata". Onks tää sun ammatti:))
    Täällä minä vietän tavallaan Marian päivää eli en tee mitään.

    AntwortenLöschen
  11. Mielenkiintoista tietoa:) Ja kaunis tuo Tizianin taulu!

    AntwortenLöschen
  12. Marjatta: onnea sinullekin
    Clarissa: kyllä tämä ammatista käy, kova homma tyydyttää kriittisiä ja joskus vähän renitenttejäkin lukijoita
    Yaelian: :D

    AntwortenLöschen
  13. No nyt ymmärrän. Minähän olen tyytväinen kaikkiin postauksiisi. Täällä on aina jotakin uutta ja mielenkiintoista, mutta jos lukijoista löytyy joku, joka on widerborstig, aufsässig, trotzig, bockbeinig, dickköpfig, eigensinnig, trotzköpfig, unnachgiebig, verstockt, unzugänglich, kratzbürstig, käy tämä jo työstä!

    AntwortenLöschen
  14. Minun nimeni eka osa tulee myös Mariasta ja muistaakseni ortodokseillakin on tänään Marian nimpparit. Me armaan ystäväni kanssa olemme päättäneet juhlia kaikkia ortodoksisia nimppareita, mutta hänen kolmas nimensä on Juhani ja niitä kyllä riittää Suomen ortodoksisessa kalenterissa.

    Eilen jäi lainausmerkit pois "huvipurresta" eli se on moottorivene, tosin ei ihan tavallinen, koska siinä ei ole perämoottoria vaan vesisuihkumoottori (kuuluu varmaan koko Mallasvedellä, on niin kovaääninen), mutta muuten melkein normaali. Tänään oltiin hänen lastenlasten kanssa ongella ja kyllä tuli saalista, 11 ahventa (yks niistä minun). En kyllä tiedä tuleeko ne ahvenet syötyä, mutta vanhemmille ne piti ottaa mukaan näytettäväksi. Huomena niillä (lapsilla) alkaa sitten taas koulu. Ja meille on sadetta luvassa.

    Maikki

    AntwortenLöschen
  15. Munki nimi tulee Mariasta, mutta ei ole tänään nimipäivää mulla ... mutta ei se mitään ;) Vapaapäivä on meidän kanttoonissakin, joten ollaan vietetty kiva pitkä viikonloppu seikkaillen vuorilla ja järvenrannoilla

    Hyvää toisen nimen nimipäivää! <3

    AntwortenLöschen
  16. Maikki: sinähän voit sitten ottaa katolisetkin Marian nimpparit mukaan, niitä on monta kertaa vuodessa, riippuen, kenestä pyhimyksestä on kysymys. Seuraavat on 12.9. että tiedät juhlia.
    MaaMaa: kun olin Sveitsissä (Glarusin kanttoonissa) töissä, siellä oli ihmeellinen systeemi eli saattoi olla niin, että puolet henkilökunnasta oli töissä (evankeliset) ja katolisilla oli vapaapäivä tai päinvastoin.

    AntwortenLöschen
  17. Totta; totesimme että jos olisin naapurikanttoonissa töissä, niin mulla ei olisi ollut vapaapäivää ... pitääköhän kohdistaa työnhaku uskonnon mukaan ... ;)

    AntwortenLöschen