Donnerstag, 22. Dezember 2011

Kuusen hoito-ohje

Katselin lasten teeveetä ja opin taas uutta. Vanhat germaanit juhlivat ennen vanhaan talvipäivänseisausta eli vuoden pisintä yötä ja he käyttivät silloin myös kuusen oksia, jotka olivat merkki terveydestä ja elämästä. Ensimmäinen joulukuusi on peräisin vuodelta 1419, jolloin leipurit olivat koristaneet kuusen pähkinöillä , hedelmillä ja pipareilla ja lapset saivat sitten ravistella kuusta ja syödä koristeet. 1500-luvulla Martti Luther otti kuusen ikuisen elämän symboliksi ja joulukuusesta tuli kristillinen perinne. Katoliset ottivat tavan käyttöön vasta 1800-luvulla , jolloin se levisi myös Suomen säätyläiskoteihin ja yleistyi sitten 1900-luvun alussa.

Tätä seuraavaa en oppinut lasten teeveestä: saksalainen radiokanava RBB on testannut konsteja miten kuusi pysyy parhaiten kunnossa eikä varistele heti neulasiaan.  Tulos oli kehnoin, jos kuuselle ei annettu lainkaan vettä. Leikkokukkavirkiste ei myöskään auta. Toiseksi paras systeemi on antaa kuuselle tarpeeksi paljon/usein raikasta vettä. Ja kaikkein paras tulos saatiin antamalla sille V_i_a_g_r_a_a! Eipä nyt satu löytymään sitä meidän lääkekaapista, joten annetaanpa kuusipojalle ihan vaan vettä.


10 Kommentare:

  1. Kylläpäs paras tulos tulikin mielenkiintoisella tavalla! :)

    Hieno kuusi teillä. Hyvää joulunaikaa, Allu!

    AntwortenLöschen
  2. No, se pitaa kuusenkin nuorena. Ihan loogista.

    AntwortenLöschen
  3. Kuusi pysyy tuoreena, kun jätetään se kasvamaan. Mutta kun jouluna se kuitenkin tuodaan sisälle, olemme mekin tuolla vesilinjalla.

    AntwortenLöschen
  4. Juttelin tässä lukiessani samalla J-tyttären kanssa ja totesin hänelle, että teillä on niin kauniisti koristeltu kuusi ja muutenkin raikasta ja viihtyisää.

    AntwortenLöschen
  5. Katja: kiitos ja sinne samoin hyvää joulua
    anumorchy: munkin mielestä ihan loogista
    Sira: eipä älynneet ne berliiniläiset testata tuoa kasvamaan jättämistä
    Clarissa: ♥

    AntwortenLöschen
  6. Siran ohje on paras :)

    Tannenbaum kajahti niin kauniisti. Olen joulumusiikin ystävä.

    Saga

    AntwortenLöschen
  7. Sira: kuulin juuri radiosta, miten valtavan paljon nykyään myydään joulukuusia, kun on entistä enemmän sinkkuja. Kuusia myydään enemmän, mutta kuusen keskikorkeus on laskenut, kun sinkut ostaa pienempiä puita.

    AntwortenLöschen
  8. Aha, sepä mielenkiintoista. Minä olen taas kuullut sellaista, että monilla on vintillä muovikuusi, joka haetaan alas ja kaikki on koristeineen valmiina. Itse en kuitenkaan ole kääntynyt tuolle linjalle.

    AntwortenLöschen
  9. Kaunis kuusi ja eiköhän se pysy kauniina ihan vedelläkin! Sitä ainakin meidän kuusi saa.

    Lumiset terveiset!

    AntwortenLöschen
  10. Hehhheheh, miten niille on tullut edes mieleen kokeilla viagraa... :D

    AntwortenLöschen