Montag, 26. Dezember 2011

Tapanin ajelulla

Lähdimme Tapanin ajelulle Belgian puolelle Liègeen, jonne on reilun tunnin matka meiltä. Belgiassahan ei vietetä toista joulupäivää eli siellä oli arkipäivä. Kävimme syömässä tapanin lounaan kivassa tutussa baarissa.


Meille riitti tonnikalasalaatti, vastaleivottu leipä ja biosiideri.

Sen jälkeen kävelimme tihkusateessa kaupungilla ja ihailimme mm. konditorioiden ikkunoita.


Kävimme ihmettelemässä Saint Bartholemy-kirkon upeaa kastemaljaa, joka on peräisin 1100-luvulta.

Näimme  myös Grand Curtius-museon ja hymyilimme ulkoseinän koristeille.



Maas-joen siltoja oli hämärän tullessa valaistu erilaisilla valoilla.

Kommentare:

  1. Kateellinen olen, kun voitte noin vain vaihtaa maata.
    Liina ei ole vielä ollut pöydällä, kun se muuten sottaantuisi. Perjantaina tulee vieraita, joten silloin sen uudistan.

    AntwortenLöschen
  2. Minäkin kadehdin kun voitte noin vain mennä toiseen maahan. Belgiassa olen ollut vain yhden päivän,mutta olisin silloin halunnut nähdä enemmänkin.Kiva ajelu teillä!

    AntwortenLöschen
  3. Vihreätniityt: saaret ja vähän se Suomikin on hankalia, aina joko laiva tai lentsikka
    Yaelian: se on tosi hieno juttu meillä, että tästä vaan autoon ja vaikka kuinka moneen maahan

    AntwortenLöschen
  4. Niin, keskellä kaikkea satutte asumaan! Minulla oli onni viettää aikoinani yksi kesä Kölnissä, joten kokemuksen äänellä puhun:-)
    Tällä seudulla vatvotaan vuodesta toiseen, että pitäisi rakentaa silta Merenkurkun yli. Silloinhan mekin pääsisimme autolla helposti naapurimaihin.

    AntwortenLöschen
  5. Clarissa: olen kyllä tyytyväinen, kun ollaan niin keskellä.

    AntwortenLöschen
  6. Hieno tapaninajelu! Me kävimme vain kävelyllä puistossa. Sitten tuli mukava sukulaisvierailu, jonka parissa iltapäivä kului nopeasti.
    Hyviä välipäiviä!

    AntwortenLöschen
  7. Liége näyttää kivalle paikalle, ilmeisesti parin viikon takainen tapahtuma ei enää näkynyt katukuvassa?

    Päiväretket on kivoja! :)

    AntwortenLöschen
  8. Sira: hyviä välipäiviä sinnekin
    MaaMaa: ei onneksi huomattu mitään

    AntwortenLöschen
  9. Ei tainnut olla se baari, jonka tarjoilijat suututin, koska A) en osannut ranskaa ja B) jätin liian vähän tippiä. :)

    AntwortenLöschen
  10. Kiva ajelu ja mukavia kuvia siitä.

    AntwortenLöschen
  11. Sauerkraut: mitenkäs sä liian vähän tippiä jätit!
    Hippu: kiitos
    Anne: no kuule sun kuvien kanssa noista ei voi puhua samana päivänäkään!!

    AntwortenLöschen