Helsingissä oli WDC paviljongin edessä jännä penkki ja ystäväni halusi välttämättä siitä kuvan, sillä hän tahtoisi juuri tuollaisen penkin pihapuunsa ympärille.
Kluuvista löytyi kivoja vanhoja tuoleja ja pöytiä.
Aika halvalla saa näköjään Suomesta asuntoja, kuvassa porvoolainen yksiö.
Tämä juorulintutaulu Kiasmassa oli meidän makuun.
Pala kaunista ja herkullista voileipäkakkua Hakaniemen hallissa oli yksi eksoottinen kokemus saksalaiselle.
Tin Tin Tango on kiva kahvila Töölössä.
Ruokalistalla on mm. pesu, kuivaus ja sauna, sillä siellä on pesukoneita ja sauna. Me emme tosin pesseet pyykkiä tai saunoneet vaan joimme suomalaisen ja saksalaisen kummipojan kanssa kahvia Heimo Haiton kantapöydässä. Piti ensin miettiä, kuka on Heimo Haitto, mutta kyllä se sieltä jostain aivojen kolosta tuli sitten mieleen, varsinkin kun näin seinällä olevan viulun.
Tässä kuvassa Heimo Haitto taitaakin istua minun paikallani.
Ja munkkipossukahvit kauppatorilla auringossa kruunasi viimeisen Helsinki-päivän.
Puukäpylä oli muuten myös yksi highlight. Valitettavasti en ottanut valokuvia, mutta niitähän löytää
netistä.
Edit: tuo herkullinen lohikakku oli täältä.
Saako Hakaniemen hallista voileipäkakkuakin.. sinne siis! Juorulintutaulun minäkin ottaisin, olisi hyvä paikkakin sille valmiina. Mutta ekaa penkkiä en huolisi, itsellä olisi aina polvet mustelmilla ja vierailevilla lapsilla varmaan päätkin verillä noissa kulmissa.
AntwortenLöschenJa hyvää olikin!
LöschenTäältä maaseututaajamasta saa yksiön tasan puolta halvemmalla,maksaa 5€. Juorulintutaulu sopisi minullekin, ei juoruilijalle vaan kirjojen uusikäyttäjälle. Heimo Haitto kävi koulussamme esiintymässä ainakin kerran, mutta silloin hän näytti tältä
AntwortenLöschenPirteät oranssit värit viimeisessä kuvassa!
Onpas teillä edullista! Ei silti, ei tuo mökki miltään luksukselta näyttänyt, kymppi olisi liikaa.
LöschenTuo yksiö on ihana!
AntwortenLöschenEikös olekin!
LöschenOlitteko Hakaniemen kahvilassa Tarjan vai Salen kantapöydässä? Nykyinen tasavallan presidenttikin on saanut sinne kantapöydän; en tosin tiedä onko hän siellä ostoksia juuri tehnyt.
AntwortenLöschenSivistä nyt ulkosuomalaista: siis kuka on Sale? Tarja taitaa olla Halonen, mutta en edes tiennyt, että hän käy siellä hallissa. Enkä osaa sanoa, missä kahvilassa me oltiin, mutta hyvää oli.
LöschenSale ei ole tässä kauppaketju, vaan herra tasavallan presidentti. Halosella on ollut kantapöytä hallin kahvilassa ja hän myös käy siellä. Kai nykyään asuu aika lähellä.
LöschenEipä huomattu katsella.
LöschenHauskoja juttuja olette matkalla bonganneet! Mahtuiskohan tuonne Porvoon yksiöön;D
AntwortenLöschenOlisin ottanut tuo yksiö mielelläni tinttejä varten, mutta ei mahtunut matkalaukkuun.
LöschenIhanan yksiön löysit kotikaupungistani, mutta onneksi ei me ihan niin ahtaasti asuta! Hih. Meilläkin pihapuissa kymmenkunta yksiötä tinteille ja kirjosiepoille, joilla keskenään kova kisa asunnoista. Tänäänkin aamulla katselin erään yksiön asukkaan aamuhenkäilyä kotikolon suulta. Nautittavaa.
AntwortenLöschen