Samstag, 5. Mai 2012

Viikon kakku


Sain kakkureseptin, johon tulee punaisia ja vihreitä karviaisia, mutta niiden puutteessa käytin raparperia ja vadelmia ja ne sopikin hienosti.

Pohja:
100g pehmeää voita
100g rahkaa
100g vehnäjauhoja
suolaa
(kuivia herneitä)
Sekoita aineet (paitsi herneet!!!) tasaiseksi taikinaksi , kääri se kelmuun ja laita pariksi tunniksi jääkaappiin.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja vuoraa sillä 28cm piirakkavuoka, myös reunat.
Laita taikinan päälle leivinpaperia ja levitä sen päälle kuivat herneet. (Näin saadaan pohja pysymään alhaalla ja reunat ylhäällä. ) Esipaista 20 min. +180C.  Poista sitten herneet ja leivinpaperi ja jatka paistamista vielä 10 min.

Täyte:
(karviaisia tai) raparperin palasia ja vadelmia
100g pehmeää voita
100g sokeria
1 muna
120g jauhettuja manteleita
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja mantelijauhe.
Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle.
Jatka paistamista 30 min. Sirottele päälle puuterisokeria.
 Pohja on ohut ja jännän rapea.  Värit kärsivät tietenkin paistamisesta, mutta maku oli mahtava. Teen toisenkin kerran.

21 Kommentare:

  1. Nyt taisi olla Cafe Allu auki vaiko B&B Allu?
    Mukavaa viikkonloppua!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Allun ambulanssikuljetus ja kotisairaanhoito. Hain ystävän aamulla pienestä leikkauksesta sairaalasta, tarjosin lepopaikan olkkarin sohvalla, parsaa, kakkua, vein taas kontrolliin sairaalaan ja sieltä kotiin.

      Löschen
    2. Todellista multitaskingia! Paranemista potilaalle! PS. löysin ihanaa jäätelöä tänään jostakin italialaisesta jätskikahvilasta, nam.

      Löschen
  2. Voi ihanaista, siellä jo saa kaikenlaista hyvää tehtyä uuden sadon marjoista.

    Mukavaa viikonloppua!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Vadelmia saa lähes aina ja nyt on raparperin aika.

      Löschen
  3. Oh miten herkullista.Rakastan raparperia ja sitä onneksi saa täällä vieläkin. Voisin tulla tuota syömään Allun kahvilaan... Ihana ystävä olet ,kyllä hänen kelpaa:)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On vähän turhan pitkä matka sieltä tänne pelkästään kakkukahville, valitettavasti.

      Löschen
  4. Hyvä että huomautit herneistä, olsinkohan muuten sekoittanut ne mukaan:) Raparperi on jo näkyvissä ja karviaisia pakasteessa,saa nähdä leivonko tuota, tuo rapea pohja houkuttelee.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ajattelin, että kun mountainviewlaiset käy jatkuvasti lukemassa, on parasta varoittaa asiasta. Saattaisivat paistaa ja syödä herneet mukana ja saada vatsavaivoja ja viedä mut sitten oikeuteen, niistä leftpondialaisista kun ei koskaan tiedä.

      Löschen
    2. Vähitellen alan kyllästyä niiden kyttäilyyn:-((

      Löschen
  5. Nami, näyttää herkulliselta ... hmm ... ehkä leipasen jonku kivan piiraan tässä joku päivä meille myös!
    Hyvää viikonloppua Allu <3

    AntwortenLöschen
  6. Otinpa ohjeen ylös seuraavaa vierasta ajatellen, näytti niin herkulliselta ja piiraat kuuluvat minun leipomuksiini.
    Kiitos!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jännä se pohja, mutta sitä taikinaa piti kyllä aika lailla venyttää, että riitti reunoillekin.

      Löschen
  7. Ihanaa! Tänään teen toki raparperikiisseliä vaihteeksi...

    AntwortenLöschen
  8. Ööh... anteeksi, mutta mitä ovat karviaiset? Onko ne samoja kuin herukat? Uusavuton se täällä kyselee. :-D

    Kyllä herahti vesi kielelle, nam. Ja kuten Clarissa tuossa edellä totesikin: hyvä, että huomautit herneistä. :-D

    AntwortenLöschen
  9. Näyttää ja kuulostaa tosi herkulliselta, rapea pohjakin.. En juuri koskaan tee piirakkaa, mutta sen verran tiesin, että ranskalaiset käyttää valkoisia papuja herneiden asemasta (uteliaille mountainviewlaisille tiedoksi että nekin siis käy :)

    AntwortenLöschen
  10. Ei tuo kuule yhtään kärsineeltä näytä *slurpsista* :D

    AntwortenLöschen
  11. Hyvää se oli, kaikki syöty.

    AntwortenLöschen