Eilen oli mitä ihanin päivä ja teimme pitkän lenkin, kun halusin sisäänajaa uudet vaelluskenkäni, jotka osoittautuivat erinomaiseksi. Olen ja pysyn Meindl-fanina.
Pellolla orasti vilja eikä lumesta tietoakaan.
Mutta entäs sitten tänä aamuna: lunta ja mielettömän liukasta. Lähdin Allumiehen kyydissä kuntosalille ja vajaan viiden kilometrin matkaan meni 75 minuuttia.
Lentämällä olisi tietysti päässyt nopeammin, mutta ei niistä Saksan lentokentistäkään tiedä. Berliinin kentän piti valmistua aikoja sitten, mutta aina se vaan siirtyy, nyt ei valmistu vielä tänä vuonnakaan. Lehdessä oli hauska lause: Niemand hat die Absicht, einen Flughafen zu eröffnen eli Kenelläkään ei ole aikomusta avata lentokenttää.
Taustana tälle lauseelle on DDR:n Walter Ulbrichtin kaksi kuukautta ennen Berliinin muurin rakentamista sanoma lause: Niemand hat die Absicht, eine Mauer zu bauen eli Kenelläkään ei ole aikomusta rakentaa muuria.
Also Ski und Rodel gut! Ei tarvitse Helsinkiin asti lähteä.
AntwortenLöschenMaikki
Talvi 'yllätti' sielläkin! Pikkusysteri viestitti Israelista heränneensä lumisateeseen. Oli kysynyt nykäsmäisesti mieheltään: Missä me ollaan ja olenko minäkin siellä? Siellä kaikki oli ollut stop pari päivää. Suomessa on parhaillaan mahtava talvikeli: lunta ja pikkupakkanen. Nam! Ps. Keskiviikkona on YleTeemalla toinen jakso Brunettia! Hyvä näyttelijä tuo JK, mutta Brunettia en hänessä ole nähnyt - vielä.
AntwortenLöschenOn ne täälläkin tietenkin näyttäneet kaikki Brunettit, mutta kun Krol ei ole mulle missään mielessä se Brunetti, jonka kirjoista "tunnen", en ole niitä katsonut. Hän on tosi hyvä näyttelijä, mutta ei sovi siihen rooliin.
LöschenOlisitta ottaneet sukset, niin ehkä matka olisi ollut joutuisampi. Noihin lentokoneisiin ei nykyään ole oikein luottamista. Tai olisiko se niin, että hitaasti hyvä tulee..???
AntwortenLöschenKaksi isää nähtiin aamulla meidän kadulla Schlittenin (onko se suomeksi mahakelkka?)kanssa viemässä lasta tarhaan.
LöschenMahakelkka? En ole tuollaista kuullutkaan. Kai se on vaan kelkka.
LöschenMahakelkka on sitten varmaan sana, jota käytetään joko Karjalassa (mistä vanhempani ovat peräisin) tai Pirkanmaalla (missä minä olen lapsuuteni asunut).
LöschenTulisikokahan tuo Karjalasta, kun heti tunnistin sanan...
LöschenMinulla on käytössä IceBugit huhtikuun loppuun sanoon Suomen sää mitä tahtoo. Ei yhtään kaatumista tänä talvena. Täällä on nyt loistokelit eli kohta lähden taas...
Miten ne Icebugit oikein toimii? Siis niissä on nastat pohjassa vai? Ja entäs jos menee jonnekin kauppaan, jossa on parkettilattia?
LöschenMahakelkka tunnetaan kyllä Satakunnassakin.
LöschenKiva kuulla, rupesin jo epäilemään, että onko mun keksintö.
LöschenUhkarohkea olit, kun lähdit tuohon lumimyräkkään seikkailemaan! No, näköjään pääsit onnellisesti takaisin kotiin✌.
AntwortenLöschenKaaduin kerran takamuksilleni, kun oli niin liukasta, mutta ei mennyt ranteet.
LöschenMeindlit ne on mullakin, tosin vain kesäkäytössä. Tällä kelillä ovat icebugsit eli nastakengät!
AntwortenLöschenKylläpä nyt sille Berliinin kentälle nauretaan, tai seuraavana päivänä varmaan nauretaan Elbphilharmonielle. :)
Berliiniläisethän nauroi jo hampurilaisille, nyt hampurilaisten vuoro nauraa berliiniläisille ja kölniläisillekin nauretaan, mutta ei ihan niin paljon.
LöschenTosi ihanan näköiset nuo sun kengät:)
AntwortenLöschenAinakin hyvät jalkaan ja Goretexia eli pitävät vettä
LöschenMun ensimmäiset Meindlini tuottivat ikävän yllätyksen, kun lähdin niillä liikkeelle pakkaskelillä. Menivät ryökäleet pois alta. Ei ollut tullut mieleenkään kysyä pohjien pitävyyden perään ostovaiheessa. Arvaa harmittiko! Mutta lämpimänä aikana ne ovat niin hyvät, että hankin vielä toiset, joissa on erilaiset pohjat. Just tulin niillä lenkiltä. :-)
LöschenNiitä on niin monenlaisia, mikä mihinkin maastoon tarkoitettu.
LöschenHyvät kengät on tosi tärkeät niin arjessa, juhlassa kuin metsässäkin. Mulla on sellaiset ongelmakoivet, että jalkoja särkee heti, jos on vääränlaiset kengät. Nuo sun popot näyttää jämäköiltä.
AntwortenLöschenMustakin hyvä kenkä on kaiken A ja O. Mulla on kavereita, jotka on pilanneet jalkansa kamalan korkeilla ja epämukavilla koroilla ja nyt on kamalia vaikeuksia kävellä.
LöschenSiellä rakennetaan lentokenttää, kuten täällä viidettä ydinvoimalaa. Taitaa olla samat tekijät, kun ei ole mitään kiirettä!
AntwortenLöschenKulkekaahan varovasti!
Lentokenttä on sitten mulle enemmän mieleen kuin se ydinvoimala.
LöschenEi näy teidän teillä latukoneen tekemiä uria. Tule vain Helsinkiin hiihtämään, ladut ovat hienossa kunnossa ja keli on mahtava. Aivan upeat nuo sinun uudet kenkäsi, ihanat!
AntwortenLöschenHK
Ei ole latuja, mutta kolareita sitäkin enemmän, kun monella taitaa olla vain kesärenkaat. Eilen sattui lehden mukaan yli 300 kolaria pelkästään Kölnin kaupungissa.
Löschen