Donnerstag, 3. Januar 2013
Minuutin onni
Jouluaaton punaviinimme oli nimeltään Minutenglück eli Minuutin onni♥
Ostimme sitä joku aika sitten pari pulloa Pfalzin maakunnasta suoraan viinitilalta ja se odotti kellarissa tärkeää tilaisuutta, joka oli nyt aattoiltana. Pidän pullon yksinkertaisesta etiketistä, viinin mausta ja ennen kaikkea sen söpöstä nimestä.
Minuutin onni tarkoittaa sitä, mistä Goethe ja muutkin runoilijat ja ajattelijat ovat kirjoittaneet: onnen tunne/hetki ei kestä koskaan pitkään. Esimerkkinä Goethe sanoi mm., että ihminen ei katsele enää sateenkaarta, jos sitä on voinut katsella jo 15 minuuttia ja niinhän se taitaa olla.
Abonnieren
Kommentare zum Post (Atom)
Kai se jotenkin vesittyy, laimenee se onnen tunne pitkittyessään. Miten oli tuon viinin laita, maistui minuutin tai pitempään?
AntwortenLöschenViini meni niin hyvin kaupaksi vieraillemme, ettei siihen onneen kovin pitkää aikaa riittänyt.
LöschenEikö siinä jossain suomalaisessa tangossakin lauleta, että "Hetken vain onni kestää...."
AntwortenLöschenVoipi hyvin olla
LöschenMinutenglück! Minä olin perjantaina aivan innoissani, kun sain kirjeen ja keväällä syntyneen vauvan kuvia saksalaiselta kirjeystävältäni, josta en ollut kuullut vuosiin! Suorastaan pompin ympäri asuntoani! Miten voikin ilahtua niin paljon yhdestä kirjeestä :)
AntwortenLöschenMinä maistoin viikonloppuna erinomaista viiniä Uuden Valamon luostarissa Heinävedellä ja ostin sitä pullon kotiinkin. Sitä tosin ei ollut tehty viinirypäleistä, vaan marjoista.
Onnea ja kaikkea hyvää vuodelle 2013 !
Noi on just niitä sellaisia ihania Minutenglück-hetkiä. Hyvää tätä vuotta Hapankaalillekin!
LöschenEn ymmärrä miksi mulle tuli mieleen tästä sanonta "lyckans ost"! Itse asiassa en edes tiedä, miksi näin sanotaan? Mutta todella lyckans ost, kun löysitte noin hauskan viinin ja varmaan hyvänkin. En viitsi edes kertoa minkälaista "viiniä" olen juonutkaan, sillä avasimme kesällä tuliaisiksi saamani Paavo Väyrysen marjaviinin.
AntwortenLöschenEnnenkuin svenska talande Clarissa ehtii: ost ei ole siinä tapauksessa juusto vaan "dum person" (vanha sanonta).
LöschenHauska nimi viinillä. Ja joskus se pieni hetkikin onnea riittää. :)
AntwortenLöschenMulle tuli sellainen hetki, kun luin tuon nimen.
LöschenEihän jatkuvaa onnea taida ollakaan;on nousuja ja laskuja.Mutta tuo viinisi taisi olla onnen viini;D
AntwortenLöschenNiistä pienistä sirpaleista kai se sitten kasaantuu.
LöschenOli kyllä hyvä nimi viinille. Nimittäin enemmän nautittuna ei onni pitkään kestä....kuten ei elämässä yleensäkään.
AntwortenLöschenMukavaa alkanutta vuotta!
Kiitos, samoin sinulle <3
LöschenJotenkin nostalgista...
AntwortenLöschenMeillä on nyt hana kellarissa;-)