Donnerstag, 10. Januar 2013

Viides vuodenaika

Meillä on taas meneillään ns. viides vuodenaika eli karnevaalit. Leipomot myyvät leivonnaisia, joita on vain tähän vuodenaikaan, vähän niinkuin Suomessa on tippaleipiä tai laskiaispullia. Täällä on karnevaali- eli periaatteessa siis laskiaisaikaan tarjolla Muzen ja Muzemandeln. Laitoin tänne blogiin kerran reseptinkin, helppo tehdä ja maistuu hyvälle. Myös kukkakaupassa on ikkuna koristeltu ilmapalloilla ja klovneilla.



Katukarnevaalit alkavat kyllä vasta 7.2., mutta nyt on jo sisätiloissa jatkuvasti karnevaalibileitä ja kaupungilla näkyy ihmisiä kaikenlaisissa kostyymeissa. Me emme juuri osallistu perinteiseen karnevaalihumputteluun, mutta menemme ensi viikolla ystäväporukan kanssa ns. Stunksitzungiin, missä on tarjolla yllinkyllin ensiluokkaista satiiria ja kabareeta. Kun sinnekään ei nykyään mennä ihan siviilissä, kävin eilen ostamassa jotain päällepantavaa. En ollut ennen koskaan käynyt tässä karnevaalikaupassa ja meinasin pyörtyä, miten iso liike se oli, valtava tehdashalli kahdessa kerroksessa ja siellä vaikka mitä tavaraa, vaatteita, peruukkeja, meikkejä, leluja. Jos haluaa olla Robin Hood tai Aku Ankka tai munkki tai lääkäri tai palomies tai ihan mikä vaan, sieltä löytyy varusteet.


Minähän voisin pukeutua vaikka prinsessaksi tai eskimoksi. Ja tuo edellisen kuvan mummoperuukki alhaalla oikealla olisi iän puolesta sopiva. Mutta ostin nyt ihan vaan nurkkapatrioottina kaupungin t-paidan ja vilkkuvan tuomiokirkkopinssin.

Kun olin ensimmäistä vuotta Kölnissä ja meidät oli kutsuttu Allumiehen opiskelukaverin luokse karnevaalihippoihin, Allumies "pakotti" minut laittamaan päälleni Marimekon punavalkoisen Tasaraita-yöpaidan. Olin vähän ihmeissäni, että yöpaidassako sitä nyt mennään kylään, mutta kiltisti pukeuduin sitten marimekkooni ja muut vieraat olivat aivan innoissaan, että osasin heti olla kuin täkäläinen alkuasukas, sillä raidalliset paidat ovat jo aina kuuluneet Kölnin karnevaalin perinteisiin vaatteisiin. Eli siis se Marimekon Tasaraita on todellisuudessa feikkiä☺☺☺


23 Kommentare:

  1. Tuolla tulisi kyllä valinnan vaikeus, mutta
    minähän voisin olla Mariannekarkki, puku on valmiina kaapissa ja raitainen se on sekin, vaikkakin poikkisellainen. Nyt vain valkoista naamaväriä ostamaan!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kuule, sut syötäis täällä heti, kokemuksesta tiedän, että saksalaiset tykkää kovasti Marianne-karkeista. Esimerkiksi tämä herra oli aivan hulluna niihin.

      Löschen
    2. Kuinka sä nyt tuonkin tiedät?

      Löschen
    3. No kun hän oli naapurissa kylässä ja olimme samoissa bileissä ja vein Mariannea ja hän söi melkein kaikki.

      Löschen
  2. Hih,tuostako ne tasaraidat ovat mallia ottaneet;D
    Karnevaalit ovat kivoja;meillä on sellainen sitten helmikuun lopussa taas kulkueineen.

    AntwortenLöschen
  3. Haluan seuraavalla kerralla käydä tuossa kaupassa vai onko se auki vain ennen karnevaaleja? Hauskaa kabareeta!

    Meillä oli jo kaupassa Runebergintorttuja, en tiedä josko myös jo laskiaspullia.

    AntwortenLöschen
  4. Hauskaa karnevaalia. Minusta olisi mielenkiintoista nähdä mitä silloin tapahtuu, mutta en taitaisi itse osata hassutella. Näen aina punaista, kun pitäisi lapsille keksiä joku naamiaisasu. En itse lapsenakaan pitänyt naamiaisista yms. Ja sellainen pellehuumori ei mene minuun ollenkaan. Pitää kai tarvittaessa pukeutua tosikoksi tai mielensäpahoittajaksi?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Hihi, mielensäpahoittaja oliskin kiva rooli. Täällä ihmiset kuule muuttuu karnevaalin aikaan ihan erilaiseksi, tykkäävät kovasti toisistaan ja meillä töissäkin alkoivat sinutella, mutta sitten karnevaalien jälkeen teititeltiin taas. Nyt on ajat muuttuneet ja firman kieli on englanti, you can say you to me.

      Löschen
  5. Mämmiähän saa nykyisin Suomessa ympäri vuoden, ahmin sitä aina kesäisin. Toin joskus mukana tänne maailmallekin.
    Saksassa on kyllä mukavaa kun on aina joku juhla-aika tai pippalo menossa. Toisinaan jopa päällekäin. Tuskin on joulu ja vuodenvaihde takana, niin jo valmistellaan karnevaalia. Kesä on sitten täynnä vaikka mitä kylä-, kaupunki- ja lastenjuhlaa. Ei käy aika pitkäksi eikä tylsäksi.
    paskeriville

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä niitä juhlia riittää. Oikeastaan on vielä joulukuusen aika, sehän kestää Mariä Lichtmess'iin asti eli 2.2.13 ja 7.2. on jo Weiberfastnacht eli katukarnevaalit.

      Löschen
  6. Oli opiskeluaikoihin Göttingenissä Faschingfetessä ex-puolisollakin Marimekon sinivalkoraitayöpaita päällä ja lisäksi pahvinen kapteenihattu, väriin sopiva ja tosi hyvä. Suomalaisella opiskelukaverilla oli myös mariyöpaita, mutta pallosellainen ja tyyny vatsana, oli vielä parempi. En kyllä enää muista, mita minulla ja kaverin vaimolla oli päällä.

    Maikki

    AntwortenLöschen
  7. Olisi hauska osallistua joskus tuollaiseen karnevaalihumuun, vaikka toisinaan minusta tuntuu, että olen niin perisuomalainen, että vaivautuisin vaan hälinässä. Täällä kun ei edelleenkään mitään karnevaalia pidetä!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Sehän siinä se juju on, että ei tarvi lainkaan olla vaivautunut. Suuri osa ihmisistä oppii tuntemaan aviopuolisonsa karnevaalin aikaan, kun ihmisillä ei ole minkäänlaisia estoja ja voi mennä puhumaan vaikka kenen kanssa. Mutta ei se silti ole mun maailma.

      Löschen
  8. No eihän tuosta juhlimisesta tule loppua ollenkaan. Vasta oli joulu, joulusyömiset, uuden vuoden juhlat ja syömiset ja nyt jo heti päälle karnevaalit ja sen herkut.
    Minä olen yhden ainoan kerran ollut Freiburgissa asuessani karnevaalihumussa mukana. Mukavaa oli silloin, mutta minusta tuntuu, etten jaksaisi sitä joka vuosi yhä uudelleen ja uudelleen ...Kaikesta huolimatta hauskaa karnevaaliaikaa Kölniin.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On se yhtä juhlaa, kun sitten tulee pian jo pääsiäinen.

      Löschen
  9. Naamiaisiin, tai joninlaisiin 'fancy dress' -juhliin olisikin kiva mennä!
    Edelliset oon viettänyt vuoooosia sitten Dublinissa joku Halloween ... :)

    AntwortenLöschen