Sonntag, 21. April 2013

Kylmänkukkia ja kevätkelloja

Eilisellä "botaanisella" patikkaretkellä oppaanamme toiminut Allumiehen entinen pomo näytti meille, mistä löytyy käenrieskaa ja löytyihän sitä, mutta vuoristossa on sen verran viileämpää, että kukat eivät olleet vielä ihan täysin auki.




Kylmänkukkia oli matkan varrella vaikka kuinka paljon, pääasiassa tätä väriä, mutta silloin tällöin myös pinkkiä.


Yhdellä rinteellä oli iso alue täynnä kevätkelloja, jotka muistuttavat jonkin verran lumikelloa.


Kevätesikot kukkivat myös jo paikoittain, mutta varjoisissa paikoissa kukat eivät olleet vielä auenneet.

Sää oli ihanteellinen patikointiin, vaikka siellä oli paljon viileämpää kuin kaupungissa. Näitä maisemia jaksaa katsella ja samalla saa hengittää raitista ilmaa.


Alendorfin kyläkirkko on rakennettu 1494

ja sieltä on näkymät vastapäiselle vuorelle, jonka rinteillä kasvaa katajia. Tätä paikkaa nimitetään Eifelin Toskanaksi ja se on myös paikallinen Golgata, ylhäällä oikealla näkyy risti. Emme nyt ehtineet kiivetä sinne, mutta ensi kerralla varmasti menemme, sillä sieltä näkyy kuulemma komeat maisemat.

17 Kommentare:

  1. Kevät etenee kukkasin. Sitä on kiva seurata. Tuo katajarinne muistuttaa yhtä paikkaa Lüneberger Heidella, paitsi että siellä on tasaisempaa maisemaa. Hyvää aurinkoista sunnuntaita Kölniin!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Eipä näy nyt mitään aurinkoa täällä, vaikka ei kylmä ole eikä sadakaan.

      Löschen
  2. Aina yhtä hauska seurata kevään kukkien ilmestymistä. On tämä vaan kaunista aikaa!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On tosi kiva seurata niitä kasveja ja mulle oli mm. kevätkellot luonnossa uusi elämys, olen nähnyt niitä muuten vaan kaupassa.

      Löschen
  3. Upeat maisemat sielläkin. Täällä luonnossa löytyy vain leskenlehtiä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Oli kyllä täydellinen keikka, joka päättyi sitten herkullista Flammekuchenia syömään kivaan pieneen
      Wanderhütteen.

      Löschen
  4. Allu, meidän saarella aukeavat kohta esikot. Krookukset jo kukkivat ja jouluruusutkin ovat hengissä.

    Minä en jouda enää lenkille, en pysty, sillä puutarhassa menee jo tunteja. Nytkin tein tänään liikaa ja se tuntuu kropassa.

    Jäin miettimään, että käenrieska, onkohan se sama kuin käenkukka...Luvialla kasvoi yhdessä paikassa keltaista kukkaa, jota keväisin poimin ja sen nimi liittyyi käkeen. Minusta kyllä kukat eivät olleet ihan noin suuret. Ja sitä löytyi aina vain yhdestä paikasta. Tiesin kylän kaikki kasvit, sillä minäkin vähän botanisti;)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Googlen mukaan käenkukka on eri asia. Suomessa se käenrieska oli pienempi kuin tuo kuvassani oleva eli se oli Suomessa pikkukäenrieska ja täällä kasvaa isokäenrieska.

      Löschen
    2. No just joo, niinhän se on eli minä poimin sieltä niitä pikkukäenrieskoja, sillä kukan malli on sama, mutta ne ovat vain vaatimattomampia.

      (Taas mennyt tunti Hahnin sivuilla. Perikato odottaa...)

      Löschen
  5. Ihanat kukkaset.Luulen että täällä pohjoisessa vielä näkee luonnon kukkia mutta kyllä niiden aika täällä taitaa olla ohitse.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Teillä kun on niin kuumaa, tuo Eifel on viileää seutua Kölniinkin verrattuna.

      Löschen
  6. Terveiset eiliseltä Tallinnan matkalta. Nyt on hoidettu rouvaa urakalla kosmetologilla, facelift jne., kainalot nypittiin lopuksi (minuuttikaupalla) pinseteillä (auts!!!). Moista en ollut aiemmin kokenutkaan. Kaikkea nainen kestää, kun kauneudesta on kysymys. Tänään täällä on tehty koko perheen voimin pitkä pyörälenkki kirkkaassa auringonpaisteessa. Se oli pienestä kiinni, että sinäkin olisit nähnyt kauniin kevätauringon Suomessa. Oli todella mukava ilta kanssasi täällä Helsingissä. Lapset toivovat, että tapaisin taas pian sinut:))). AURINKOISIN terveisin, HK

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No sehän on ihan selvä, että Suomessa paistoi aurinko heti kun minä lähdin. Mun kainalot on luonnonkauniit, niitä ei nypitä. :D

      Löschen
  7. Mun kainaloita ei enää nypitä! Aluksi otettiin vahalla ja sitten nyppimällä, HUH! Usko tai älä, Helsingissä on jälleen kirkas auringonpaiste. Mukavaa viikkoa teille molemmille. HK

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Samoin sinne aurinkoista viikkoa. Meille on tällä viikolla luvassa mukiinmenevät +22C.

      Löschen
  8. Puut odottavat vielä siellä lehtiään, mutta muuten näyttää tosi keväälle. Te olette tosi reippaita patikoijia ja ei ihme, kun on noin kauniit maisemat kävellä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tuolla vuorilla ei ollut niin vihreitä puita, mutta meillä on kyllä koivussa jo vihreitä lehtiä ja naapurin syreenissä myös.

      Löschen