Aamukävelyllä Berliinissä

Aamun hetki kullan kallis, ajattelin Berliinissä, kun lähdin hotellista aamulla yhtä aikaa kokoukseen kiiruhtavan Allumiehen kanssa. Shoppailu ei siihen aikaan päivästä olisi ollut mahdollista, sillä kaupat aukenevat paljon myöhemmin ja sitäpaitsi shoppailu ei ollut muutenkaan ohjelmassa.
Lähdin hotellista ja ylitin kanavan, jonka rannalla hotellimme oli eli kauniilla paikalla asuimme eikä silti liian kaukana nähtävyyksistä.

Jatkoin matkaa Tiergartenin puistoon, joka ei nimestä huolimatta ole eläintarha, vaan iso puistoalue, jossa oli aika kova pyöräliikenne jo aikaisin aamulla, kun berliiniläiset ajelivat sen läpi töihin.

Koukkasin suhtkoht uuden päärautatieaseman kautta, kun en ole sitä ennen nähnyt muuta kuin autosta käsin. Senhän berliiniläiset saivat sitten joskus vihdoinkin valmiiksi, ehkä uusi lentokenttäkin vielä valmistuu, heh heh. Mutta mikäs minä olen sanomaan, meidän tuomiokirkkoa rakensivat vuodesta 1248 ihan 1800-luvun loppupuolelle asti.

Brandenburger Torin edessä oli jo aamulla vaikka minkä maalaisia turisteja, suomeakin kuuli paljon. On se vaan edelleenkin aina jännä tunne, että portista pääsee nyt kävelemään läpi, kun tunnen Berliinin ajalta ennen muurin kaatumista. Paljon upeampi elämys kuin tuossa aamupäivällä turistimassojen joukossa oli , kun me pari päivää myöhemmin keskiyön aikaan ajoimme lauhassa kesäillassa polkupyörällä tuon hienosti valaistun portin läpi.

Olin varannut ajan Reichstagin (parlamentin) kupolista, jonka on suunnitellut brittiläinen arkkitehti Sir Norman Foster, hyvinkin tuttu kaveri minulle ja Allumiehelle, kun olemme sattumalta molemmat olleet töissä hänen suunnittelemassaan rakennuksessa, onneksi tosin eri aikaan.
Matkalla kupolille englantia puhuvat koulupojat kysyivät, saisivatko haastatella minua ja nauhoittaa sen videolle, mutta harmin paikka, en ehtinyt jäädä ja tulla ikuistetuksi.

Yritin tässä etsiä itseäni tuosta peilistä, mutta en löytänyt.

Kun nautin tuosta aamusta niin kovasti, niin päätin seuraavanakin aamuna lähteä aikaisin liikkeelle, päämääränä Dorotheenstädtischer Friedhof, hautausmaa, jonne on haudattu paljon tunnettuja berliiniläisiä. Oli lämmin kesäaamu, linnut livertelivät, kaikki vihersi, hortensiat ja alppiruusut kukkivat ja tuntui kuin olisin paratiisissa siellä kohtalaisen pienellä hautausmaalla, jossa minun lisäksi ei ollut yhtään muita ihmisiä. Mutta haudoista löytyi sitten paljon tuttuja, tässä mm. Bertolt Brecht.

Sympaattinen Bärbel Bohley oli tunnettu ihmisoikeuksien puolesta taistelija DDR:ssä.

Tästä haudasta en löytänyt nimeä, mutta tykkäsin siitä kaikista eniten.

En tiedä, kuinka monta kymmentä kilometriä kävelin noina kahtena päivänä. Kaksi kertaa jouduin ostamaan Compeed-rakkolaastaria, joka pelasti minut. Vannoin, että laitan ensi kerralla taas villasukat ja vaelluskengät jalkaan.