Nappasin jostain blogimatkalta mukaani tällaisen haasteen:
1. Jos pääsisit tekemään viiden maan tai noin 3000km road tripin missä tahansa päin maailmaa, mitkä maat olisivat listalla mukana?
Costa Rica, Columbia, Peru, Ecuador, Brasilia
2. Erikoisin kohtaamasi eläin reissussa?
Varmaankin Etelä-Afrikassa nähty villikoiralauma, niitä näkee kuulemma hyvin harvoin.
kuva Wikipediasta
3. Paras makumuistosi maailmalta?
Kaikki ihanat hedelmät, kypsät mangot ja passionhedelmät sekä Mainen hummeri.
4. Pohjoinen vai etelä? Aurinkoranta vai erämaa? Pärjäätkö jälkimmäisessä omin avuin?
Tuskin pärjäisin yksin erämaassa. Valitsenkin pohjoisen ja etelän väliltä vaikkapa Alpit.
5. Suosittele matkakohdetta/luontokohdetta Suomessa.
Itse haluaisin lähteä vaikkapa jonnekin suomalaiseen luonnonpuistoon patikoimaan.
6. Erikoisin kulkuneuvo, jolla olet matkustanut?
Varmaankin intialainen auto rickshaw. Tämän kuvan kaveri ajoi kyllä aivan hillitysti, mutta kokemusta on myös sellaisesta hurjasta kyydistä, missä ei ollut mitään mahdollisuutta ottaa matkan aikana valokuvaa.
7. Mitä matkamuistoja tuot reissusta? Merkkivaatteita vai merivettä?
Sitä merivettä on niin hankala kuljettaa, merkkivaatteista en välttämättä välitä ja muutenkin tulee ostettua aika vähän matkamuistoja. Muistoina lähtevät mukaan valokuvat (jos ei kameraa satuta varastamaan niinkuin kävi Etelä-Afrikassa).
8. Haavematkakohteesi?
Machu Pichu ja Galapagos-saaret
9. Mikä biisi olisi blogisi tunnusmusiikkina ja kuvaa sitä parhaiten?
Tämä blogi on nyt sellaista sekahedelmäsoppaa, että siihen voisi ottaa vaikka minkänlaisen laulun, mutta otetaan nyt vaikka tämä.
10. Mitä odotat eniten tulevalta kesältä?
Kaunista kesäsäätä, pieniä matkoja, pyöräilyä, mukavia yövieraita.
11. Suosittele jotain kesätapahtumaa Suomessa tai ulkomailla!
Suosittelenpa vaikka kivaa tapahtumaa tuossa naapurikylässä. Düsseldorfissa on Benrathin linnan puistossa kesällä tapahtuma, jonne mennään illan suussa kuuntelemaan kaunista klassista musiikkia ja ihailemaan upeita valoleikkejä. Ihmiset tuovat sinne mukanaan pöydät, tuolit, pöytäliinat, hopeiset kynttiliköt, ruokaa ja viiniä ja istahtavat kuuntelemaan ja katsomaan ainutlaatuista spektaakkelia.
Tämä haaste oli kiva tehdä, tehkää tekin!
Katos vaan, osataan sitä siellä naapurikylässäkin, tuohon tapahtumaan olisi kiva päästä.
AntwortenLöschenKuvassa on niin "söpö" koira, kauhistus:-)
Kyllähän ne kyläläisetkin osaa, tilaisuus on todella kiva, on vaan niin kamala ryntäys kun portit avataan ja vaikea löytää pientä länttiä itselleen.
LöschenOlin iloinen, että istui korkealla jeepissä, kun koiralauma tuli vastaan.
Mahtava esitys. Varmaan menisin, jos olisin Düsseldorfissa. Minä voisin matkustaa esimerkiksi Peruun tai Kreetalle tai Roomaan tai Wieniin tai Skotlantiin tai....mutta nyt kaikkein ensiksi matkastan Suomeen.
AntwortenLöschenKainuukin on kiva.
LöschenSaatanpa vaikka tehdäkin, jossakin vaiheessa.
AntwortenLöschenKiva jos teet.
LöschenKiva haaste:)Olen ollut 2 noissa unelmamatkamaissasi:Kolumbiassa ja Perussa.Molemmat ihania mutta Kolumbiassa minut ryöstettiin....Ei kauhean kauniita nuo villikoirat...vähän pelottavankin näköiset.Ja kypsiä mangoja ja passionhedelmiä ei voita mikään:) Toisella puolella katua kypsyvät passionit,pihistin eilen yhden.....
AntwortenLöschenSä tunnetkin hyvin Etelä-Amerikkaa.
LöschenUusi-Seelanti-Australia-Vanuatu-Uusi-Kaledonia. Tuskin onnistuu, mutta Australia on nyt yhdellä toivematkalistalla.
AntwortenLöschenToinen olisi Bhutan ja sen naapurivaltioita. Erikoisin kulkuneuvo on Puna-armeijan helikopteri.
Bhutan on yksi haave myös.
LöschenVoisin ottaa pitkästä aikaa haasteen vastaan ... kun vain ois enemmän aikaa bloggailla; toivottavasti sekin sitten uuden työpaikan myötä järjestyy :)
AntwortenLöschen