Viikon aikana freiburgilaisystävien kanssa ehdittiin siinä normaalien täysihoitojuttujen kuten kestityksen lisäksi tekemään myös joitakin retkiä ympäristöön. Ensimmäisenä oli vuorossa Liège Belgian ranskankielisessä Walloniassa. Siellä on sunnuntaisin Meuse-joen rannalla La Batte, valtava tori, joka on peräisin 1500-luvulta ja ollut aikanaan eläinmarkkinapaikka, mutta nyt siellä myydään elävien kanojen ja kanien lisäksi ihan kaikkea, paljon myös kirpputorikamaa. Helteestä huolimatta jaksoimme kiivetä Montagne de Beuren lukemattomat portaat katsomaan maisemia.
Kotimatkalla poikettiin
Vieraat olivat seuraavana päivänä innokkaita lähtemään pyöräretkelle ja niinpä ajelimme n. 15km puistojen ja metsien läpi Reinin rannalle ja menimme syömään kantarelleja kivaan varjoisaan ulkoilmaravintolaan. Hellettä riitti ja ystäväparin mies joutui lainaamaan Allumiehen australialaista olkihattua pään suojaksi.
Seuraavana päivänä ohjelmaan kuului naapurikylä Düsseldorf, siellä ihailtiin mm. Gehryn arkkitehtuuria ja uutta satama-aluetta. Miehet pistimme syömään mukavaan ruokapaikkaan ja saimme rauhassa shoppailla Königsalleen eli Kö'n hienoissa kaupoissa. Sieltä lähti Freiburgiin mukaan mm. vaatteita ja astioita
Tekstini häipyi:-( En jaksa kirjoittaa uudestaan sepustustani, sanon vaan että kiva kun olet taas täällä ja retkennekin oli kiva:-)
AntwortenLöschenOli varmaan liian kuuma sun tekstillesi. <3
LöschenJoko Hotel Allu sulkee ovensa ja alkaa itse nauttia kesästä ja helteistä, ohne alle Verpflichtungen? Ihr habt es verdient!
AntwortenLöschenMeillä vähän viileempää nyt, mutta lämpimämpää kuulema tulossa. Oiskin kiva, kun Neffe on tulossa.
Maikki
Nyt on ovet kiinni ja kaikki kaihtimet alhaalla helteen takia eikä vieraita oteta vastaan, varsinkin kun talkkarilla on jonkunlainen bandscheibenvorfall ja kokki toimi yöllä sairaanhoitajana, onneksi kaapista löytyi lääkettä, kiitos kylkiluuni, kääks, ei hyvä.
LöschenNa so ein Pech! Pitäkää huolta toisistanne!
AntwortenLöschenMaikki
Siellä kuuma Suomessa kylmä. Ja aikasemmin oli päinvastoin.
AntwortenLöschenNiin se on, koskaan ei ole oikein.
LöschenNo montako kanaa ostitte?
AntwortenLöschenOlinko mie koekaniini sille Aachenin retkelle? Se kirkko on kyllä upea - on ehdottomasti 10. upeimman ulkomaalaisen (siis ei Suomessa) kirkon joukossa.
VIelä: Gute Besserung molemmille!
LöschenKiitos, kortisooni, diclofenac ja traumal auttoivat iskiasvaivaan, että saa ainakin nukuttua.
LöschenEi ostettu kanoja eikä ostettu eilen tuoretta villisikaa, vaikka sitä tarjosi tuttu metsästäjä.
Minua ei haittaa yhtään Suomen viileät ja sateet. Helle ei ole minua varten, enkä kaipaa nyt yhtään Istanbuliin hikoilemaan. Tosin säätiedotus lupaa lämpenevää Suomessakin. Lämmetköön, mutta jos saan valita, niin sanon, että ei yli 25 asteen. Silloin ihminen pysyy toimintakykyisenä...
AntwortenLöschenTänään oli meidän terassilla varjossa +40C ja olinkin lähes koko päivän sisällä.
LöschenWer hat sisu erfunden, die Finnen oder die Deutschen? Täytyy olla tosi sisukas ja uhmata todesmutig kohtaloaan, kun lähtee pyöräretkelle silloin kun toiset löhöävät helteessä puitten alla varjossa tai harrastavat korkeintaan vesiliikuntaa. En tajunnut, mikä tuossa Aachenin Domissa on niin erkoista, kunnes kävin katsomassa. Minähän asun tässä upeitten Speyerer Kaiserdomin ja Wormser Domin välissä, joten ei olisi tarvetta vieroon lähteä. Opastettu kierros Aachenin Domissa ja sen ympäristössä oli kuitenkin varsin antoisa ja Kaarle Suuren aikaa valaiseva. Voi itku tiedän sairauksienne kanssa: rampa ja rampa... :( Nyt tuli totinen paikka! Gute Besserung!
AntwortenLöschenPyöräretki oli varjoisissa metsissä, kiitos Adenauerin meillä on paljon sellaisia. Speyerin ja Wormsin Domit on meillekin tuttuja ja näkemisen arvoisia, Aachen on vaan tuossa ihan nurkan takana. Mä en ole onneksi enää rampa, olen terveen kirjoissa, juhuu.
LöschenOisin tainnut kyllä jäädä portaiden alapäähän ja sanoa, että tavataan myöhemmin. Parannelkaahan toisenne ja mitä parhainta tiistaita!
AntwortenLöschenOlihan se aika raskasta kiivetä siinä helteessä, mutta en kehdannut antaa periksi, kun kaikki muut oli valmiit tehtävään.
LöschenIhan kateellinen olen teidän helteistänne, meillä vain 14 astetta ja tuulista. Mutta pyöräretki helteessä, ottais voimille.
AntwortenLöschenKiva postaus taas, kiitos Allu.
Jospa lähettäisin sinne teille vaikkapa 15°C meidän eilisestä terassin lämmöstä, mulle riittäisi hyvin 29°C, mutta en valita, kun olen niin usein valittanut kylmästä.
Löschen