Kärnten on Itävallan eteläisin osavaltio, sen länsinaapuri on Tirolin ja pohjoisnaapuri Salzburgin osavaltio. Kärnten on hyvin suosittu lomakohde saksalaisten keskuudessa, sillä siellä on vuoria ja kauniita ja lämminvetisiä järviä. Kärntenin pääkaupunki on Klagenfurt, noin 100000 asukkaan söpö kaupunki, jonka maamerkki on lohikäärmeen tapainen Lindwurm. Oli mielettömän kuuma päivä (+34C) emmekä jaksaneet pitkään kiertää kaupunkia ja jalkanikin reistaili aika lailla eli kävely ei tehnyt hyvää
ja jatkoimme matkaa Kärntenin isoimmalle järvelle eli Wörther Seelle, jonka rannalla on kuuden tähden Schlosshotel, joka tunnetaan saksalaisesta tv-sarjasta, jossa näytteli mm. edesmennyt kulttilaulaja Roy Black. Hotellin lähellä on jopa hänen patsaansa. Hotellin paras huone maksaa 2500 euroa per yö!
Velden, jossa tuo hotelli sijaitsee, on komea rantakaupunki, mutta meille vähän liian mondeeni ja olimme iloisia, että olimme osanneet varata majapaikan Faaker-järven rannalta pienestä perhehotellista, joka ei ollut missään turistikeskuksessa ja jossa oli silti mahtavan hieno oma puisto ja oma uimaranta. Siellä ne ovat nyt varmaan laittaneet tuohon vasempaan yläkuvaan kyltin, että tämän pöydän äärellä allulaiset joivat kahvia tai Venezianoa ja oikean kuvan oikeaan pöytään on varmaan kiinnitetty kyltti, että allulaiset söivät tässä auringonvarjon alla aamupalansa ja illalla viiden ruokalajin herkullisen aterian hyvän itävaltalaisen Veltliner- tai Zweigelt-viinin kera.
Viereisen pikkukaupungin ikkunassa oli nimittäin tällainen kyltti:
Mozart EI yöpynyt tässä talossa kolmannella Prahan matkallaan. :D
Järviä kierrettäessä löytyi monenlaista katsottavaa, mm. Maria Wörthin söpö kirkko
ja taivaallinen Ossiacher Stiftin luostarikirkko
Käväisimme myös Gmündin pienessä taiteilijakaupungissa, josta pidin enemmän kuin isommista kaupungeista.
Kun Allumies iltapäivisin hurautteli hiki otsalla hotellin mountain bikella vuoria ylös ja alas, minä lepuuttelin kipeää kinttuani* tuolla hotellin pihalla varjossa (lukien mm. Kathryn Stocketin Piiat, josta pidin kovasti ja joka sai miettimään, että voiko tosiaan minun elinaikanani olla ollut tuollaista USA:ssa, kannattaa lukea).
Kärnten on hieno lomakohde, joka tarjoaa kauniin luonnon lisäksi myös paljon kulttuuria. Nyt en yhtään ihmettele, että niin monet työkaverini viettävät usein lomansa Kärntenissä.
*alkaa nyt olla parempi. Tiistaina tehtiin magneettikuva, luut on kunnossa, kyseessä oli oikein paha ruhjevamma ja sisäinen iso hematooma.
Hieno fantasy-patsas!
AntwortenLöschenEikös olekin
LöschenHieno matka teillä on taas ollut. Suomessakin paistaa aurinko. Terveisin Sira!
AntwortenLöschenKiva kuulla susta, aurinkoista jatkoa Suomeen. Lupaan olla tulematta, joten säät pysyy hyvänä. :-)
LöschenOli teillä aika hieno matka taas:) Täällä Suomessa on tosiaankin lämmintä!
AntwortenLöschenMeilläkin mukava +28C, onneksi olimme lomalla, kun täällä oli +38C. Kivaa lomaa sulle!
LöschenNäitkö sitä kylttiä, jossa luki: Clarissa ei käynyt täällä matkallaan Prahaan. Olisi kyllä mielellään tehnyt tuon matkan,nähtävää kun riittää.
AntwortenLöschenJoka puolellahan niitä kylttejä näkyi. :D
Löschen