Olipa taas kiva tavata vanhoja tuttuja ja viettää heidän kanssaan pari päivää hienossa kesäsäässä upeissa maisemissa hyvän ruoan ja viinin kanssa. Freiburg on kaupunki, jossa voisin kuvitella asuvani ja luonto ympärillä on sanoinkuvaamattoman kaunista. Valokuvia ei tullut kovasti otettua, kun oli niin paljon juttelemista, sillä mukana oli myös vanhoja tuttuja, joita ei olla tavattu vuosiin.
Patikkareittejä riittää Kaiserstuhlissa vaikka kuinka paljon, me kävelimme noin 12km.
Mukana oli myös Allumiehen entisen pomon yli 70v vaimo Gee, joka sairastaa Parkinsonia (kuvassa vasemmalla sauvojen kanssa). On uskomatonta, miten pitkiä matkoja hän jaksaa kulkea. Keskiviikkona oli ohjelmassa tutustumisretki Freiburgin keskustaan ja käynti kaupungin komeassa kirkossa, jota kutsutaan nimellä Münster. Münster-sana tulee latinan sanasta monasterium eli luostari eli kirkko on kuulunut luostariin. Gee pyysi kaupunkikierroksella minua tuekseen, sillä hänellä on juuri vaihdettu lääkitys ja vapina on aivan kamala. Hän meni kanssani käsikynkkää ja kyllä se oli uskomatonta tärinää. Keittojen syöminen on jäänyt jo aikoja sitten, olutlasin hän saa ihmeen hyvin pidettyä kädessä. Ihailen häntä, sillä hän puree hampaat yhteen ja on koko ajan porukoissa mukana ja jaksaa kävellä pitempiä matkoja kuin monet nuoremmat ja terveet ihmiset.
Gee on luontoihminen ja tuntee ja ennen kaikkea näkee heti kaikki kasvit ja niinpä hän tietenkin ensimmäisenä kekkasi tämän maariankämmekänkin
Päivä oli mitä ihanin, lämmin, mutta ei liian kuuma
Välillä jouduttiin avaamaan erikoisia porttejakin. Tässä loogisesti ajatteleva matemaatikko tajusi systeemin ensi yrityksellä.
Naurua riitti koko ajalla, sillä mukana oli myös toinen Allumiehen entinen pomo, joka on maailman paras entertainer. On tosi kiva, että on tällainen porukka on pysynyt koossa, vaikka monet ovat vaihtaneet työpaikkaa jo 20 vuottakin sitten, mutta työsuhteesta on syntynyt oikea ystävyys ja nyt suunniteltiin jo uutta tapaamista marraskuulle pohjois-Saksaan.
Mikä ihana vihreys! Mitkä maisemat!
AntwortenLöschenMusta metsä on todellisuudessa aika vihreä.
LöschenHienoja matkakuvauksia kaiken kaikkiaan, nm. Schwarzwaldissa ajeltiin mieheni kanssa joskus 90-luvun puolella. :-) Heljä
AntwortenLöschenSchwarzwaldia onkin kiva kierrellä.
LöschenMiten kaunista ja vehrevää! Olen hieman kateellinen sillä täällä alkoi jo luonto kuivua..
AntwortenLöschenMeillä on kyllä täällä vihreää, mutta sadetta odotellaan, tänäänkin kiroilin, kun piti kastella paljon. Mutta huomiseksi on luvassa sadetta.
LöschenKauniit maisemat, kivaa seuraa – voiko patikkaretkeltä enempää vaatia!!
AntwortenLöschenTuolla on valinnan varaa, olispa meilläkin tuollaista lähempänä.
LöschenTosi kiva kaupunki, jossa olen käynyt kai 3-4 kertaa, mutta vain kaupungissa ja yliopistolla, en patikoimassa. Niin ja minullapa on sieltä käkikello! ��
AntwortenLöschenTyypillinen matkamuisto. Mulle kelpais vain moderni käkikello.
AntwortenLöschenEhei, se oli sellainen pahvinen satiirinen versio, jonka voi itse koota..
Löschenhuh, huojentunut :-)
LöschenMinäkin voisin patikoida noissa maisemissa oikein mielelläni. Kaunista on ja jaettu ilo tietenkin moninkertainen ilo!
AntwortenLöschenTäydellinen yhdistelmä tavata vanhoja tuttuja ja vaeltaa heidän kanssaan noissa maisemissa.
LöschenKun katselin noita kuvia, niin tuli niin kaipuu Schwarzwaldiin. Minähän menin Freiburgiin aluksi tultuani Saksaan ja noissa maisemissa tuli vaelleltua niin monta monta kertaa.
AntwortenLöschenMiten ihmeessä raaskit lähteä sieltä pois?? Freiburg on Berliiniin ja Kölniinkin verrattuna pikkukaupunki, mutta se on hyvin elävä kaupunki, kun on kuuluisa yliopisto ja paljon opiskelijoita. Sehän on myös hyvin alternatiivinen ja vihreä kaupunki, Steiner-filosofiaa näkyy paljon ja ekologiaa, aurinkoenergiaa jne. Ystävämme asuvat lähellä Vaubanin kaupunginosaa.
Löschen"Steiner-filosofiaa näkyy paljon ja ekologiaa, aurinkoenergiaa" kaupunkihan on kuin meidän perheelle räätälöity, pitäisiköhän nyt muuttaa sinne☺
LöschenVoin suositella lämpimästi. Katso ensimmäiseksi www.vauban.de.
LöschenNiin Freiburgissa haluavat kaikki asua, mutta työt ajavat muualle. Niin oli silloinkin, mieheni sai työpaikan Berliinistä ja tänne sitten tultiin. Alkukauhistuksen jälkeen kyllä täälläkin on ihan mukava asua, aivan erilaista tosin kuin Schwarzwaldissa.
LöschenNiinhän se on, että työn takia joutuu usein muuttamaan ja Berliinihän on ihan o.k. Freiburgilaisten ystävien pojat ovat joutuneet muuttamaan työn perässä, toinen Stuttgartiin, toinen Baseliin.
LöschenFreiburgissa on tullut käytyä varmaan "miljoona" kertaa jos lasketaan läpiajot mukaan, mutta aina vaan viehättää. Voisin kuvitella voivani asettua sinne pysyvämminkin (sitten joskus) juuri kaupungin elävyyden vuoksi. Suomen ystäviäkin riittää kun perustivat dfg-Freiburgin. Yöpyilen viinirinteiden pienissä kylpyläkaupungeissa, viimeksi pari viikkoa sitten Bad Bellingenissä. Sattumoisin oltiin kaverin kanssa ainoat yöpyjät joten hotelli ja aamiainen oli ihan privaatikäytössä. Hotellissa ei ollut mitään vikaa, sattui vain rauhallinen viikonvaihde. Ja ruoka loistavaa - spargeliaikaa. Ai niin, Obersexaussa on puolisuomalainen Berggasthof Linde, jossa oli ainakin minun siellä käydessä mahtavan hyvää suuhunpantavaa. Mainos mainos, kun oli niin kiva paikka. Terkuin paskeriville
AntwortenLöschenEnpä tiennytkään tuosta Lindestä. Joku toinen suomalaissaksalainen majapaikka on joskus mainostanut suomalaisten seurakuntien Rengas-lehdessä. www.rengas.de
LöschenKomeeta, Sveitsissä kait söin sitä taytekakkua...
AntwortenLöschen(tänään sain ihanaa belgialaista kahvia pojan naapurilta!
Sveitsissä onkin herkullisia kakkuja, mutta belgialainen kahvi ei sano mulle mitään, mutta se belgialainen suklaa, slurps.
LöschenMinullahan oli myös opiskelupaikka Freiburgissa, mutta vanhempien toiveesta menin Göttingeniin, kun oli lähempänä Suomea. Mutta Freiburg on se kaupunki Saksassa, mihin muuttaisin, jos sinne pitäisi muuttaa.
AntwortenLöschenMaikki
Oletpa ollut kiltti tyttö, minä en olisi vissiin huomionut vanhempien toiveita, olen kamalan itsepäinen.
LöschenOlin niin kiltti että sanoin lähteväni Saksaan opiskelemaan....damit basta. Ja opiskelupaikan hankin ihan ite, joten ei vanhemmilla ollut mitään siihen sanomista. En ollut itsepäinen mielestäni, vaan tiesin, mitä halusin ja vanhempien kanssa tehtiin kompromissi paikasta. Tosin isäni ei ehtinyt käymään siellä koskaan.
Löschen