Pääkaupunkiseudulla

Helsinki otti meidät sydämellisesti vastaan, keltainen pallo ilmestyi taivaalle ja alkoi kunnon kesä (joka jatkuu edelleen, mutta todennäköisesti vain elokuun 26. päivään, sillä silloin piipahdan taas Suomeen). Lähdimme Vihdin suuntaan etsimään sukulaisten maalaistaloa, jossa vietin lapsena monta kesää, mutta paikat ja tiet ovat niin muuttuneet, että en löytänyt taloa enkä harmi kyllä muista pikkuserkkuni nykyistä sukunimeä.  Kaksi vanhaa pappaa, joilta kysyin tietä, väittivät tunteneensa isäni serkun, mutta en saanut selvää heidän selityksistään ja jätimme etsimisen ja päätimme lähteä Hviträskiin. Siellä jatkui kivasti Visavuoren kansallisromantiikka ja opas mainitsi mm. Wikströmin tekemät Helsingin rautatieaseman lyhdyt.

Ei voinut kuin ihmetellä näitä ihania maisemia.Saarinen oli tietoisesti laittanut lavuuarienkin eteen ikkunan eikä peiliä ja kauniimpihan tuollaista maisemaa olisi katsella kuin omaa pärstääni.

Ruokasalin ikkunaan oli ikuistettu lasimaalaukseen Hviträskin onnellisesti päättyneen kolmiodraaman päähenkilöt. Naimisissa oleva Eliel Saarinen rakastui Hermann Geselliuksen sisareen Lojaan ja Gesellius peri Saarisen ensimmäisen vaimon.

Seuraavana päivänä meillä oli treffit nuoren sukulaisperheen kanssa ja piipahdimme Nuuksion luonnonpuistoon. Me kiersimme isomman lenkin, nuoret sattuneesta syystä vain teitä, joissa voi mennä rattaiden kanssa. Kiva paikka, varmaan mennään sinne toisenkin kerran oikein ajan kanssa.

Asuimme Helsingissä Kalastajatorpalla, jonka hinta oli edullinen ja jossa pidämme siitä yhdistelmästä, että on Helsingissä ja kuitenkin luonnossa. Ainoa huono tekijä oli itänaapurit viereisessä aamiaispöydässä, tuli vähän huono olo, kun katseli muscle shirtissä kulkevaa tatuioitua jättiläistä, jonka lautanen oli täytetty kuudella paahtoleivän viipaleella, puolella kilolla munakokkelia ja kilolla pekonia. Syöminen oli niin raskasta puuhaa, että sen jaksoi vain makaamalla puoliksi pöydän päällä. Mutta sillehän ei hotelli voi mitään.

Joka ilta istuimme Torpanrantaan ja ihmettelimme sitä iltojen valoisuutta. Paluumatkalla Ruotsissa oli Kalmarin korkeudella  jo paljon pimeämpää ja täällä sitten vieläkin pimeämpää ja kun eilen juttelin Provencen serkun kanssa puoli kymmenen aikaan, siellä oli jo sysimustaa, kun meillä sentään näkyi vielä palanen pinkkiä taivasta.