Kun isäni kuoli, meille jäi varmaan 25789 kehystettyä diaa ja kamala määrä paperivalokuvia läpikatsottavaksi ja siitä hommasta on jäänyt jonkinlainen trauma. Onneksi nykyään ei enää kovin paljon kehitetä paperikuvia eikä oteta dioja ja eihän nykyiset digikuvamäärät mihinkään albumeihin mahtuisikaan. Ystäväni kyseli jotain vanhempaa valokuvaa (luuli minulla olevan kaiken järjestyksessä!) ja siinäpä olikin hyvä syy alkaa lajitella niitä kymmeniä valokuvalaatikoita, joita tästäkin huushollista löytyy albumien lisäksi. Tässä kuvassa on vain murto-osa kuvistamme. Siellä soittaa kummipoika isäni kanssa viulua ja Allumies pitää sylissään ystävien söpöä tyttöä, molemmat hymyilevät tyytyväisinä. Langon perhekin on tuossa vielä koossa ja iloisesti vilkuttavat kuvaajalle, Heidän tytärtään ei muuten niin vaan annettukaan meille syliin ja kun hän vierasti, hänen kasvonsa käännettiin toiseen suuntaan, ettei lapsiparka saanut traumaattista elämystä. Nyt on ilo lähtenyt siitäkin perheestä ja siellä tapellaan omaisuudesta ja ollaan uskomattoman ilkeitä eikä löydetä enää yhtään hyvää ominaisuutta vaimosta, jonka kanssa oltiin sentään neljännesvuosisata yhdessä. Minä olen yhdessä kuvassa Kiinan muurilla ja toisessa Allumiehen siivellä dinner cruisella New Yorkissa (tänään on muuten 09/11) tai pikkutyttönä pinni päässä. On ollut kiva katsella noita ja muistella.
Yksi paperikori on nyt täynnä kuvia, jotka brutaalisti heitän pois, sillä kuka on nyt kiinnostunut katsomaan minun ottamaani kuvaa Valkoisesta talosta tai Eifel-tornista, ei kukaan. Mikä helpotus saada laatikoita tyhjäksi ja laittaa jäljellä jäävät kuvat järjestykseen. Nyt teen teemalaatikot, joissa on kuvia erikseen minusta, Allumiehestä, kummilapsista, ystävistä jne. Sieltä on sitten helpompi etsiä jotain tiettyä kuvaa. Työtä riittää varmaan vielä jouluun asti.
Onhan tuossa työtä, mutta kivaa sellaista. Siivoamisesta en niin välittäisi, mutta tuollainen lajitteleminen ja järjestäminen on minun heiniäni (mitä ei uskoisi, kun katselen tässä ympärilleni). Teemalaatikkoidea kuulostaa aivan ihanalta:-)
AntwortenLöschenKyllähän noita järjestelisi jos niitä ei olisi niin kamalan paljon.
LöschenTsemppia! Mulla on paperikuvat jarjestyksessa ja toivon vaan etta aitikin saa oman urakkansa valmiiksi ennen kuin ei enaa jaksa niita laitella. Minulla on edessa digitaalisten kuvien lajittelua ja lapikaymista. Vaikka ne on kauniisti omissa kansioissaan niin siella on paljon mita voisi poistaa. Ja olen pitanyt tapana tehda matkoista kuvakirjat. Kolme reissua painaa paalle. Kaaks!
AntwortenLöschenMeillä on kanssa vielä kahdelta Intian matkalta kirja tekemättä ja taitaakin jäädä kokonaan, harmi, kun ne kirjat on niin kivoja muistoja.
LöschenMinunkin pitäisi järjestää kuvani;iso kasa sellaisia ,jotka eivät ole albumeissa,mutta viimeisten vuosien kuvat ovat vain digimuodossa.
AntwortenLöschenAlbumit vie kyllä paljon tilaa, fotokirjat on mielestäni kivoja, mutta työläitä tehdä.
LöschenMä olen laittanut aina kuvat albumiin, mutta nyt on 20 vuotta laatikoissa. Ei ole ollut lasten kanssa aikaa eikä rahaa kehitellä lisäkuvia. Mutta kyllä mä ne jossain vaiheessa laitan kuntoon, että pojatkin saavat oman lapsuutensa kuvat itselleen. Digikuvista olenkin ajatellut koota fotokirjoja sitten kun sinne asti päästään.
AntwortenLöschenOn ne lapsille vaan niin arvokkaita muistoja.
LöschenMinäkin vähän tuollaista touhuan, kaivan manneisyyttäni :)
AntwortenLöschenNeljä lastamme ilahtuisivat jos joskus tekeisn albumit, olen kuvannut heidän arkipäivää, laatikot täynnä.
LöschenKaikkia en valokuvissani edes muista... enkä tunne.
LöschenJust sellaiset kuvat, joissa en tunne ihmisiä, heitän pois. Muistan yhden naisen, joka teetätti isäni valokuvausliikkeessä molemmille lapsilleen kaikki kuvat, ettei lapsille tulis sitten riitaa kuka saa kuvan.
Löschen