Samstag, 13. September 2014

Tomaattiseerumia ja perunapalleroita

Täytyy myöntää, että tunsin tähän mennessä seerumi-sanan ainoastaan veren tai kosmetiikan yhteydessä, mutta nyt seerumi on saapunut meidän keittiöönkin. Tein välimerellistä perunasosetta, johon tuli  mm. oliiviöljyä, aurinkokuivattuja tomaatteja, pinjansiemeniä ja basilikaa ja mausteeksi pari teelusikallista tomaattiseerumia. Meillä on onneksi  herkkukauppa, josta saa suurella varmuudella kaikkea harvinaistakin ja sieltähän se seerumi heti löytyi pilkkahintaan 14 euroa pullo. Pullossa on tomaateista valmistettua erittäin intensiivisen makuista "tomaattiekstraktia", jota voi käyttää mausteena esimerkiksi tomaattirisottoon tai kastikkeisiin. Perunasose meni ainakin niin hyvin kaupaksi, että piti jakaa reseptejä, mutta nyt täytyy alkaa kokeilla maustetta muihinkin ruokiin.


Eilen paistoimme miedossa lämmössä kelmun alla sitruunankuorella ja sitruunatimjamilla maustettua sinipallasta ja kokeilimme meille uutta perunareseptiä, jossa keitetyistä perunoista, jauhoista, munasta, piparjuuresta, kermasta ja suolasta tehdään sössöä, joka kieritellään palloiksi filotaikinan sisään ja paistetaan rasvassa. Tykättiin niin, että tehdään toistekin, ja nuo pallerot on helppo valmistaa puolivalmiiksi ennen tarjoilua ja sitten vaan nopeasti uppopaistaa. Kuva on vähän ruma, se on meidän leftoverslautaselta.



6 Kommentare:

  1. Hieno tuo eka kuva, niin raikas väreiltään. Googlasin sanan "tomaattiseerumi" ja ajattelin löytäväni mahdollisen ostopaikan, mutta eipä löytynyt sitä tietoa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei taida olla kovin yleistä, en alkanut lainkaan etsimään sitä supermarketeista vaan menin heti tuonne Feinkostladeniin, joka on onneksi vielä olemassa. Lehdessä vinoilivat, että sellaiset kaupat saa vähitellen väistyä kuulolaitekauppojen tieltä. :-)

      Löschen
  2. Jännä tuo Tomami,en ole tainnut sellaiseen törmätäkään.,Mutta olen Instagramista löytänyt erään täkäläisen kettiöneron,jolla on joku laite ,milllä lähes kaikesta pystytään eroittelemaan se aromi.
    Herkkuja olet taas tehnyt!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kalan kypsyttäminen kelmun sisällä uunissa miedossa lämmössä on tosi hyvä keino. Kelmun päälle sivellään voita ja kala pakataan sisään ja paistetaan +80C:ssa. Meillä meni puolisen tuntia ton pallaksen kanssa, kun se oli aika iso.

      Löschen
  3. KEilen meillä oli juhlat ja hyödynsin yhtä aikaisempaa vinkkiäsi. Vieraat olivat tyytyväisiä ja emäntä myös. Pitäisi useammin tehdä jotakin erilaista, eikä aina vain niitä samoja vanhoja.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Sitä aina pyrkii tekemään sitä, mikä on tuttua ja onnistuu. Pidän kirjaa vieraista ja heille tarjotuista ruuista, kun muuten tekisin varmaan usein sitä samaa hyvää.

      Löschen