Mittwoch, 22. Oktober 2014

Keskiviikon kahvit



Oletteko nähneet elokuvan Nyt tai ei koskaan, jossa Jack Nicholson juo aina erittäin kallista kahvia ja Morgan Freeman paljastaa hänelle, miten ne pavut on käsitelty?



Olin lukenut tästä kahvista jo aikaisemminkin ja sitten se tuli tosiaan vastaan tuossa leffassa ja nyt se tuli sitten vastaan Indonesiassa. Sivettikissat syövät kahvin marjoja ja pavut kulkee sitten kissan suoliston kautta takaisin luontoon, josta ne kerätään talteen.


Tässä on niitä auringossa kuivaneita kakkaisia papuja, jotka sitten pestään ja paahdetaan. Kahvi maksaa täällä Saksassa yli 300 euroa kilo. Me saimme maistaa sitä, ihan hyvää se oli, aika miedon makuista mielestäni, mutta ei sen arvoista, että olisin valmis maksamaan noin kovan hinnan. Useimmat meidän porukasta eivät olleet ikinä moisesta kuulleetkaan eikä kaikki sitten uskaltaneet maistaakaan kahvia.


16 Kommentare:

  1. Aina oppii uutta, sillä en ole kuullutkaan tuosta kahvista, en myöskään sivettikissoista.

    Edellisen postauksen Jaava on tuttu jo koulun maantiedosta. On ollut mielenkiintoista lukea matkastanne. Kiitos Allu!

    AntwortenLöschen
  2. Tiesin kahvista ja sivettikissoista, mutta missä eläinoikeudet? ��

    AntwortenLöschen
  3. Eihän niitä rääkätä ja saavat syödä just sitä mitä haluavat.

    AntwortenLöschen
  4. Hih, hih. Ehkä en joisi. =D Hassuja kissoja.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Minä kokeilin, kun ajattelin, että en toista kertaa sellaista mahdollisuutta saa.

      Löschen
  5. Olen tuosta joskus lukenut,ja suoraan sanoen,joisin mielelläni jotain muuta kahvia;D

    AntwortenLöschen
  6. Olen kyllä kuullut tuosta, mutta eka kerran näin nyt ne kakkaklöntit.
    Sanoinhan aikaisemmin, että mielenkiinnolla odotan raporttejasi. Tähän saakka olet täyttänyt toiveeni, mitähän seuraavaksi:-)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei taida sen enempää ulostuspostauksia tulla tai voisinhan mainita, että opin uuden sanonnan NMAP eli Never Miss A Piss, mikä tarkoitti tuolla matkalla sitä, että aina kun näki siedettävän tasoisen vessan, kannatti mennä, varmuuden vuoksi.

      Löschen
  7. Onko tuolla kuvan kissalla joku panta kaulassa? Eli pidetäänkö niitä jossain syömässä niitä papuja? Helena, olen samaan mieltä kanssasi eläinoikeuksista!!!

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kissa oli siinä kahvikaupan edessä, että turistit saivat käsityksen, mikä eläin on kyseessä.

      Löschen
  8. Minäkin mietin, että onko ne kissat jossain tarhassa vai käyvätkö ihmiset poimimassa pökäleitä metsästä niin kuin suomalaiset sieniä. Muistan kyllä tuon elokuvan pätkän nähneeni, mutta en osannut mitenkään kuvitella miltä se luonnossa näyttäisi.
    Kivasti kertoilit edellä matkastanne, lisää odotellen. Palvelukin näköjään pelasi, vähän toista kuin Finskulla, johon olen kerran joutunut ostamaan ekaluokan lipun, eipä siihen tuommoisia palveluita saanut, puhumattakaan että olisi kotoa tultu hakeen!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Emiratesilla on varaa vaikka mihin eikä siellä taatusti saa lakkoilla.

      Löschen
  9. Kissankakkakahvipapuja!!! Minulta jäisi kyllä juomatta noista pavuista tehty kahvi.

    AntwortenLöschen