Montag, 20. Oktober 2014

Mikä viikonloppu!

Meillä on tapana järjestää kymmenen lähinaapurin kanssa (loppu)kesällä katujuhlat, jonne hankitaan tynnyri olutta ja muita juomia ja kaikki tuovat ruokaa ja leivonnaisia mukanaan eli nyyttikestit. Tänä vuonna oli vaikeuksia löytää sopiva päivä ja homma siirtyi lokakuun 19. päiväksi. Kukapa olisi osannut arvata, että siitä päivästä tuli mitä ihanin kesäpäivä, sininen taivas, muutama pumpulipilvi  ja +25°C.


Tarjolla oli linssisalaattia, intialaista perunasalaattia (intialainen naapuri), grillattuja bratwursteja, tortillaa (espanjalainen naapuri), makaronisalaattia, leipää, juustoa, salamia, tomaattisalaattia ja leivonnaisia. Minä leivoin aamulla pieniä rahkamunkkeja, jotka meni kaikki, vaikka ei karnevaaliaika olekaan ja helpolla ohjeella juustopaprikavoitaikinarullia, joista kyselivät reseptiä eli näköjään tykkäsivät.

Juustopaprikarullat

suorakaiteen muotoinen levy voitaikinaa (oliskohan ollut 25x30cm)
1 sipuli
1 punainen paprika
150g fetaa
100g raastettua juustoa (laitoin goudaa)
2 rkl ranskankermaa
suolaa ja pippuria

Pilko sipuli ja paprika pieneksi.
Levitä voitaikinan päälle ensin ranskankerma ja sitten pilkottu paprika ja sipuli.
Lisää päälle murennettu feta ja juustoraaste.
Mausta suolalla ja pippurilla.
Kääri rullalle ja leikkaa siitä 2cm paloja.
Paista +190C n. 20 min.

Laitoin liian vähän suolaa, mutta ripottelin sitä paistamisen jälkeen päälle ja täydestä meni.

Kommentare:

  1. Oi kuinka teillä on
    hyvät naapurisuhteet:) Tosi kivaa toimintaa naapureiden kesken:)

    AntwortenLöschen
  2. Noita juustopaprikarullia leipoisin minäkin, jos meillä olisi kekkerit naapurien kanssa. Hyvin täälläkin tullaan toimeen – suurin osa rakensi talonsa melkein samaan aikaan ja suuri osa on tullut muualta kuin tältä paikkakunnalta. Sekin voi olla etu.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Niin on. Pomoni osti talon alueelta, jossa asui ihmisiä, jotka oli kaikki samaan aikaan rakentaneet ja muuttaneet sinne ja hän oli huomattavasti nuorempi ja hänen oli vaikea sopeutua siihen porukkaan. Muistan, kun hän kerran tuli töihin ja sanoi, että ette usko, mitä hänen naapurinsa tekee. Ne olivat täydellisiä saksalaisia supersiistejä ja tarkkoja ihmisiä ja IMUROIVAT syksyllä lehdet puusta, ettei ne putoa maahan!!!

      Löschen
  3. Aijai, mun täytisi nyt ryhdistäytyä ja tehdä noita juustopaprikarullia. Lista kuulosti kovasti Lumiehen makuun olevalta vain Sauerkrautia olisi kehdannut kysyä;) Ei tuollaisia rahkamunkkeja saa mulle näytää ja linkinkin olet laittanut...Voisin ihan helposti syödä heti kymmenen!

    Meidän nuoret tekevät tortilloja meillekin. Minä taas pidän melkein kaikista tomaattisalaateista ja kylmistä makaronisalateista, joita usein tekee paras ystäväni eri versioilla.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kuule kun me tultiin Aasiasta keskiviikkona, torstaina oli naapurissa synttäribileet ja siellä oli tarjolla mm. hapankaalia ja kassleria, ai ai, että se maistui hyvältä, santsasin pari kertaa.

      Löschen
  4. Tämä on kolmas kirjoitus - joku syö minun jutut täältä. En jaksa enää kolmata kertaa kertoa miksen viitsi osallistua ensi lauantain pihatalkoisiin, vaikka nykyinen taloyhtiön pj on jättänyt siitä vaikka kuinka monta lappua. Niissä ei ollut sanaakaan tarjoilusta...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Eikös nämä blogikommentit kävisi terapiasta?

      Löschen
  5. Kuulostaapa mukavalle ja herkulliselle. Onnistuiskohan täällä, jos koittaisi järjestää?

    AntwortenLöschen
  6. Ihanaa! Tuollaiset naapuribileet olisi kylla kiva jarjestaa. Mitakohan naapurit tykkaisivat? Ja ohje vaikuttaa mita mainiommalta eli ei ihme etta tykkasivat.

    AntwortenLöschen