Donnerstag, 6. August 2015

Lääh lääh


Virallinen lämpötila +35C, meidän epävirallinen lähemmäs +38C, eipä paljon huvita olla ulkona.
Hortensian olen kastellut tänään jo parikin kertaa, se oli ihan läähistynyt.


Kiinanruusu on pudottanut melkein kaikki kukkansa.


Ainoa kukka, joka ei kärsi liiasta auringosta, on  Katharina-tädin pihasta aikoinaan saatu auringonhattu.


Se kärsii korkeintaan Herra Carlsenista, tuuliviiristämme, joka on vähän sotkeutunut kukkien sekaan.


Ainoa hyvä puoli tässä on ollut se, että olen saanut kuusi koneellista pyykkiä kuivaksi ihan silmissä.

Kommentare:

  1. Voi teitä raukkoja. Toivottavasti sitten lokakuussa ei enää ole noita lukemia. :)

    Täällä - olen siis jo etelässä - ei vieläkään hellelukemia, mutta tänään ei ole satanut. Eilen satoi ja ukkosti.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No tuskin on lokakuussa tällaista! Tänään me emme voineet edes syödä iltapalaa ulkona, mikä on hyvin harvinaista, mutta on niin hitsin kuuma.

      Löschen
    2. No tuskin on lokakuussa tällaista! Tänään me emme voineet edes syödä iltapalaa ulkona, mikä on hyvin harvinaista, mutta on niin hitsin kuuma.

      Löschen
  2. Täällä oli eilen +26°C, onneksi ei astettakaan enempää! Auringonhattu kasvaa meilläkin kukkapenkissä, tosin purppuranpunaisena (Echinacea purpurea ). Tuo teillä viihtyvä Herra Carlsenin kaveri on kai eri laji?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ilmeisesti Rudbeckia nitida eli "Laskuvarjoauringonhattu".

      Löschen
  3. Meillä aamu alkoi ukkosella ja rankkasateella. HK

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Eihän siellä olekaan aikoihin satanut!

      Löschen
  4. Aina niinä päivinä vain, kun olemme maalanneet jotain. HK

    AntwortenLöschen
  5. Mutta meilläpä ei ole ukkostanut eikä satanut eikä ollut LIIAN kuuma, paitsi saunassa meinasi melkein olla. Leppoisaa lounatuulta on luonto tarjoillut ja puolipoutaa ja järvimaisemaa. Olisi varmaan pitänyt jättää pyykit Allulan pesulaan ohikulkumatkalla kun sujuu noin vauhdikkaasti. Mustikoita on vielä metsässä jäljellä ja ne pitäisi hakea pois.
    kestämisiä paskeriville

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Nyt olis kapasiteettia sunkin pyykeille ja on vielä +30C, joten ne kuivuiskin hyvin.

      Löschen
  6. Olisi voinut Euroopan lämpötila jakautua hieman tasaisemmin tänä kesänä. Jos vaikka 5 astetta joka päivältä olisi siirretty teiltä tänne pohjoiseen.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä tästä viisi astetta voisi antaa, keskipäivällä kymmenenkin.

      Löschen
  7. Sama juttu täällä. Tänään oli hieman vähemmän kosteutta mutta huomenna lämpötilat nousevat taas,on kehoitettu ihmisiä välttämään nuotioiden sytyttämistä,ja ensi viikon alku taas kovin hikinen....Kestämisiin!

    AntwortenLöschen
  8. Täällä tosin on sitä kosteutta myös joten pyykit ei heti kuivu....

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Se kosteus on pyykätessä todella kamalas. Muistan kun tyhmyyksissäni pesin. pohjois-Thaimaassa poolopaitoja enkä saanutkaan niitä kuivaksi, vaikka oli parveke ja pyykkinaru ja kaksi päivää aikaa ja jouduin föönään ne kuivaksi, kun en voinut laittaa märkänä matkalaukkuun.

      Löschen
  9. Suomen lämpöennätys 37,2 astetta on mitattu 2010 tuossa parin kilsan päässä Joensuun lentokentällä, oikeestaan se on Liperiä. Se ei kyllä tuntunut niin painostavalta ja kosteelta kuin kokemani yli 30C helteet aikoinaan Saksassa. Nyt on virallisesti vain 22C ja se riittää.

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Niinhän se on, Suomessa on vähemmän painostavaa ja kuivempi ilma talvella taas ei tunnu niin kylmältä kuin meidän asteissa paljon lämpimämpi ilma.

      Löschen
  10. Lämmintä piisaa. Mekin nyt nautimme kun on YLI 20 raatia mittarissa- jihhuuuuuuu, kesä! Viimein! :D
    Ihana uusi sana, läähistyä. Älä nyt vallan läähisty siellä ;)

    AntwortenLöschen
  11. No huh, johan teillä lämpöä piisaa! Minäkin iloitsin aikoinani Intiassa siitä, että pyykit kuivuivat niin nopeasti. Hyvä että kerkesi pyykit narulle levittämään, kun ne olivat jo kuivat.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Vähän se sää on välillä muistuttanut Mumbaista, jossa paettiin ostoskeskuksen ilmastoituun tilaan.

      Löschen