Montag, 31. August 2015

Vielaat lähtivät

Viikonloppu meni nopeasti kiinalaisvielaiden kanssa. Sää oli vähän liiankin hyvä ja jopa Shanghain kuumuuteen tottuneet ystävät kälsivät vähän kuumuudesta. Paliskunnan mies ei osaa ääntää ärrää ja se kuulostaa aina niin söpöltä.
Kuvia ei tullut otettua, mutta lainaan tähän muutaman vielaan ottaman kännykuvan.
Illalla näimme taivaalla yhtäkkiä ison linnun, joka lensi naapuritalon katolle tuon äksän kohdalle ja istahti muutamaksi sekunniksi ja näin, että sillä oli iso pää. Kun se lensi pois ja alkoi äänelehtiä, sanoimme heti, että se oli taatusti joku pöllö ja äänen perusteella löytyi netistä Waldkauz eli lehtopöllö, eipä ole sellainen ennen tullut vastaan.


Aperitiivin kanssa tarjosin herkullista punajuurihummusta tämän reseptin mukaan ja se kävi kauppansa, jopa D. , joka on sairastanut pahan syövän ja käynyt läpi kantasoluterapian ja joutunut sairaana ollessaan syömään punajuuria ja oppinut vihaamaan niitä, oli aivan hulluna hummukseen.
Ruokapöydästä oli kaveli myös ottanut kuvan, vasemmalla olevan kännykän kannesta tunnistaa kiinalaisen vieraan. Grillasimme lampaanfilettä ja duroc-possua ja sen kanssa oli sesamuuniperunoita ja  sitä taivaallista vihannesjuttua, jota tähän asti kaikki ovat rakastaneet.


Tänään on pyykkipäivä. Vieraslakanoiden lisäksi piti vaihtaa myös omat lakanat, kun Allumies sai eilen illalla nukkumaan mennessä aivan kamalan verenvuodon nenään ja tuhri lakanat. (Ja tänään taas, kuka osaa antaa neuvoja mitä pitäis tehdä?)


Hotel Allu sulkee nyt syyskuuksi ja uusia varauksia on tehty jo lokakuun keskiväliin ja neljäksi päiväksi itsenäisyyspäivän aikoihin.

16 Kommentare:

  1. Punajuurihummusta aion kyllä tehdä minäkin, herkullista aivan varmasti! Vietnamilaisella ystävällämme oli myös tuo sama vaikeus ärrän kanssa - ei haittaa sanoisi nyt meidän 3vee:) Onkohan sun kaverilla joku nenäverisuoni katkennut? Toivottavasti vuoto on jo lakannut, meidän tytöllä oli ainakin pienempänä runsaita nenäverenvuotoja, se oli aina yhtä kauheaa.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ilmeisesti isompi verisuoni katkennut, kun puro oikein pulisi.

      Löschen
  2. Nenäverenvuoto on mielestäni syy pikaiselle lääkärikäynnille. Varsinkin kun olette kohta matkalle lähdössä.
    Rotterdamin Riitta

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Yritän saada sitä lääkäriin, mutta se ei ole helppoa

      Löschen
  3. Lokakuun vielas osaa vissiin sanoa ällän eiku ärrän. Lekuriin mieki olisin neuvonut. Pikalääkkeenä jää/kylmävesi ja puristaminen takakenossa.

    AntwortenLöschen
  4. Ajattelin ensin että sulle oli vahingossa tullut kirjoitusvirheitä;D
    Nam,punajuurihummus on hyvää,olen myös tehnyt,samoin kuin muillakin kasviksilla. Allumies lääkäriin jos verenvuoto oli noin runsasta. Minulla on joskus välillä vuotoa mutta vain ihan pientä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kokeilen seuraavaksi sitä sun tonnikalaa sen säilötyn sitruunan kanssa, kunhan löydän sitä jostain etnisestä kaupasta.

      Löschen
  5. Allumiehen olisi hyvä käydä lääkärissä, mikäli vuodot jatkuvat, jotta niiden syy saadaan selvitettyä. Joskus vähäiset vuodot saattavat johtua kuivista limakalvoista. Vuototilanteessa kannatta puristaa sieraimia ja olla etukumarassa asennossa. Kylmäpussi niskaan. Ei missään tapauksessa takakenossa, koska silloin veri valuu vatsaan ja aiheuttaa pahoinvointia. Tuttua asiaa korvapolin ajoilta, monet kerrat olen ollut päivystystilanteissa tyrehdyttämässä nenäverenvuotoa.

    Kauniita syyskuun päiviä, teillä ne lienevät vielä pitkään kesäisiä.

    AntwortenLöschen
  6. Kävin heti kurkkaamassa punajuurihummuksen reseptin ja mukaan lähti. Sitä aioin pikimmiten kokeilla ja herkutella. Mukavaa syksyn alkua! :)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kiitos samoin, syksy alkoi täällä syyssateella, mutta nyt paistaa jo aurinko.

      Löschen
  7. Mies yöpyi viikonlopun pyhiinvaellusreissun aikana eräässä pappilassa, jossa oli japanilainen taloudenhoitaja. Tämä sanoi joka ällän kohdalla ärrän. Sanoi mies että oli aikansa vaikea seurata puhetta, kielenä saksa ja englanti ja ranska- sekoitus. En ole koskaan ennen kuullut että kukaan noin päin puhuisi, mutta sellaistakin siis esiintyy, ettei osaa sanoa ällää...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Enpä ole kuullut, että olisi noin päin.
      Mun isä ja appiukko puhuivat keskenään esperantoa ja isän oli vaikea ymmärtää appiukon ärrän ääntämistä, esim. sana arbo (=puu), appi lausui sen melkein kuin aabo eli ärrää ei kuulunut juuri lainkaan ja isä ei ymmärtänyt ollenkaan.

      Löschen
    2. Joo, mies sano että oli esim. puhunut Wardista (Wald) ja oli kestänyt ennenkuin hokasi mistä rouva puhui :D.
      Aika jännä että teillä molemmat isät puhuivat esperantoa. Ei se kuitenkaan niin yleistä taida olla :)

      Löschen
    3. Siinä sukupolvessa vielä harrastettiin esperantoa, nykyään hyvin vähän, tosin yksi ystäväni Suomessa on aktiivinen esperantisti.

      Löschen