Lokakuun kaunein päivä

Die Blätter fallen, fallen wie von weit,
als welkten in den Himmeln ferne Gärten;
sie fallen mit verneinender Gebärde.
Und in den Nächten fällt die schwere Erde
aus allen Sternen in die Einsamkeit.
Wir alle fallen. Diese Hand da fällt.
Und sieh dir andre an: Es ist in allen.
Und doch ist Einer, welcher dieses Fallen
unendlich sanft in seinen Händen hält. 

Ja lehdet putoo, kaukaa jostakin
kuin taivaan puistikot ois lakastuneet;
nuo pienet kieltäjät, ne maahan hajoo.
Maan raskas pallo öissä kauas vajoo
pois tähtisikermästään etäisyyksihin.
Me kaikki vajoamme. Tämän käsi vajoo.
Ja katso: saman kaikessa mä nään.
Mut Eräs sentään pitää kaiken, mikä vajoo,
niin rajattoman lempeästi kädessään.

Tämä Rainer Maria Rilken kaunis runo luettiin eilen Ginan haudalla uurnanlaskun yhteydessä. Suomalainen käännös on Uuno Kailaan.

Oli syksyn kaunein päivä ja sen oli Gina ehdottomasti ansainnut hautajaispäiväkseen. Muistotilaisuus oli tämän seudun parhaan hautaustoimiston tiloissa ja kaikki oli organisoitu täydellisesti.  Tilaisuuden alussa soitettiin Ginan fanittaman Helene Fischerin esitys Ein kleines Glück eli Pieni onni, jonka teksti oli oikein sopiva.

Sali oli koristeltu kauniisti, paljon kynttilötä palamassa, ja lopussa vieraita pyydettiin tulemaan eteen Ginan kuvan luokse sanomaan hyvästit ja ottamaan korista teekynttilän ja sytyttämään sen ja panemaan laakeaan hiekka-astiaan.

Uurna laskettiin metsään puun alle. Ginan puuksi lapset olivat valinneet punatammen, sen juurelle hänen tuhkansa vietiin ja siihen tulee myöhemmin vain kivilevy, johon on kaiverrettu Ginan nimi.