On se hyvä, että on lukutaitoinen naapuri, joka kertoi, että on olemassa sellainenkin suomalainen kirjailija kuin Kati Hiekkapelto, enpä ollut ennen kuullut, vaikka häntä on jo saksaksikin käännetty. Sain nyt tuon kirjan lainaksi ja luen, kunhan saan ensin luettua ne 3300 sivua Ken Folletin vuosisatatrilogiaa.
Viime yönä ukkosti ja satoi kaatamalla, meillä ei sentään tulvinut kuten tässä pikkukaupungissa etelämpänä ja nyt saamme taas nauttia lämpimästä auringosta kuten naapurin Mademoiselle Maja tässä meidän ns. nurmikolla.
Lapsille on Kotkan kirjastossa pizza-haaste. Kun lukee kolme kirjaa kesällä ja täyttää niistä tiedot paperiin, voi voittaa pizzalahjakortin. Meillä on siis kirjasto käynti edessä. Minä lukisin mielelläni myös vähintään kolme kirjaa, vaikka en pizza-arvontaan voikaan osallistua:). Tätä kirjailijaa en olekaan koskaan lukenut.
AntwortenLöschenAika hieno idea saada lapsia lukemaan.
LöschenPäivä oli täälläkin painostavan lämmin, ei tullut ukkosta, vaikka siltä tuntui, mutta kauhistus tuota tulvaa! Kati Hiekkapelto on vain nimenä tuttu ja kun yöpöydällä on odottamassa iso pino lukemattomia kirjoja,joutuu Sandfeld nyt odottamaan.
AntwortenLöschenKyllä meilläkin oli joillain teillä vettä, kun viemärit menivät tukkeeseen, mutta ei kovin pahoja tulvia.
LöschenAi tuon niminenkin, no ei ole tuttu. Olen kyllä tosi vähän lukenut muutenkaan suomalaisia kirjailijoita, pitäisi kai paneutua asiaan.
AntwortenLöschenMä olen lukenut ihmeen paljon suomalaisia sen jälkeen kun alkoi saada sähkökirjoja, sillä niitä saa joskus neljällä eurolla ja vielä aika uusia, kun taas paperikirjat on Suomessa hurjan kalliita.
LöschenOi miten suloinen kisuli! Käykö hän usein teidän nurmikolla köllimässä?
AntwortenLöschenSe käy meillä jatkuvasti, mm. juomassa, kun ei tykkää oman väen raanavedestä, meillä se juo meidän pienestä lammikosta sellaista likavettä.
LöschenKati Hiekkapelto on tuttu, pidän kovasti. Häneltä on ilmestynyt kolme kirjaa: Kolibri, Suojattomat ja Tumma. Suojattomat sai "vuoden johtolanka" - palkinnon.
AntwortenLöschenAion kokeilla, jospa pääsen vaikka makuun.
Löschen