Kotiin palatessa huomasin, että jouluruusu on auennut ja siinä on paljon nuppuja, joten uusia ruusuja on odotettavissa. Ihmeellinen ihana luonto voi olla miljoonakaupungissakin♥
Freitag, 16. Dezember 2016
Päivän parhaat
Sauvakävelyllä ohitimme taas lammaslauman ja huomasimme, että juuri niillä minuuteilla oli syntynyt pieni karitsa, näyttää aivan pehmolelulta tuossa kuvassa. Harmitti, että olin unohtanut kännykän kotiin ja kaverilla oli aika huono kännykamera, mutta näkeehän tuosta vähäsen. Emo alkoi heti nuolla poikasta, joka oli aivan limainen ja kuten kuvasta näkyy, emon perästä roikkuu vielä napanuora, joka yhdisti vielä emon ja karitsan kun me lähestyimme, oikeastaan siitä me huomasimmekin asian, kun aurinkoa vasten näkyi ihmeellinen naru, mutta sitten emo sen kai katkaisi. Lammaspaimen ei näyttänyt olevan paikalla.
Kotiin palatessa huomasin, että jouluruusu on auennut ja siinä on paljon nuppuja, joten uusia ruusuja on odotettavissa. Ihmeellinen ihana luonto voi olla miljoonakaupungissakin♥
Kotiin palatessa huomasin, että jouluruusu on auennut ja siinä on paljon nuppuja, joten uusia ruusuja on odotettavissa. Ihmeellinen ihana luonto voi olla miljoonakaupungissakin♥
Abonnieren
Kommentare zum Post (Atom)
Elämän pieniä suuria ihmeitä <3 /Mari
AntwortenLöschentodella suuri ihme ainakin tuo karitsa
LöschenKasvaako teidän jouluruusut ulkona ja kukkii juuri nyt ?????
AntwortenLöschenUlkona kasvaa ja siinä on aika isot lehdet ja paaaaaljon nuppuja.
LöschenAuts, meillä vain purkissa ja nippa nappa saan pysymään siinäkään hengissä...
LöschenSiellä taustalla näkyy enempikin pikkuisia.
AntwortenLöschenSiellä hyppi niitä pikkuisia vaikka millä mitalla, en mä tajunnut, että ne syntyy tähän vuodenaikaan.
LöschenJuu minakin olisin ajatellut etta kevaalla.
LöschenOi voi. Aika herttaista.
AntwortenLöschenJouluruusu on muuten yksi mun suosikeista, mutta minäkin olen nähnyt sitä tähän aikaan vain ruukussa joulukukkien joukossa. Onko sulla sellainen omassa pihassa?
Ruukussa olen nuo ostanut ja sitten vaan istuttanut maahan, ei ole edes erikoisen hyvää multaa, mutta viihtyvät.
LöschenAika mahtavaa tapahtumaa olitte todistamassa:) Suloinen pikku karitsa,toivottavasti ei ole liian kylmää sille.
AntwortenLöschenEikä ollut kätilöä edes paikalla. Se karitsa yritti kovasti nousta jaloilleen ja saikin takajalat suoraksi, mutta etujalat ei toimineen vielä.
LöschenOsuittepa paikalle juuri oikeaan aikaan! Vähän säälittää pikkuinen, miten se tarkenee, onhan sielläkin melko kylmää öisin. Tai mitä tässä murehdin, olivathan ne täälläkin, isot ja pienet, ulkona lumentuloon saakka.
AntwortenLöschenTuo jouluruusu on yhtä kaunis,kuin se jonka jouduin ostamaan tänään. Yleensähän otan sisälle näihin aikoihin jonkun omistani,mutta eipä löytynyt enää ainoatakaan, sadekesä ne varmaan tappoi. Tuossa kukassa on hienot vihreät lehdet, näillä leveysasteilla ne ovat yleensä keltaisenvihreät ja vähän surkastuneet.
Kai se luonto pitää huolen pienestä pehmolelusta♥
LöschenKannan aina kameraa mukanani, sillä olen ihan varma, että törmään ihmeeseen juuri silloin kun se on kotona:D.
AntwortenLöschenTänään olin taas ihan hölmö, kun kuulin pihalta kamalaa meteliä ja luulin, että joku kissa on linnun perässä ja kun vihdoin menin katsomaan, naapurin pähkinäpuu oli aivan täynnä vihreitä papukaijoja, mutta ne pelästyi jotain ja lähtivät kaikki karkuun ennenkuin ehdin hakea kameran.
LöschenJoulukaritsa! Hieno yhteensattuma olla todistamassa syntymisen ihmettä!
AntwortenLöschenOli se vaan niin ihana, ihan kuin Steifftier
LöschenMiten suloinen tuo pieni karitsa on! ♥ Ja kaunis jouluruusu. Minä ostin tänään jouluruusun ja toivon, että saisin sen pysymään talven yli hengissä. Istuttaisin sen keväällä ulos.
AntwortenLöschenIhan kuin pehmolelu se karitsa♥
Löschen