Siperian kylmäaalto uhkaa nyt myös Saksaa, Hampurissa tulvii ja Baijerissa on kovia pakkasia. Meilläkin satoi viime maanantaiaamuna puolisen senttiä lunta ja huvitti vähän, kun lähdin kuntosalille ja tässä meidän syrjäkadulla tuli vastaan LUMIAURA, vaikka siinä ajoradalla ei ollut enää tippaakaan valkoista, kun autojen pyörät oli jo sulattaneet sen puoli senttiä. Täällä jos sataa yksi hiutale lunta, syntyy yleensä jo kaaos.
Nyt on luvassa pakkasta, meilläkin saattaa tulla jopa -7 C ensi yönä ja ajateltiin varmuuden vuoksi vähän peitellä oliivipuutamme, jonka sato oli muuten tänä vuonna KAKSI oliivia. Jouluruusu ei välitä pakkasista ja tekee uusia nuppuja.
Joulukoristeet laitoin tänä vuonna ihmeen aikaisin pois, kuustahan meillä ei ollutkaan.
Pikku-Lassen tekemä enkeli jätettiin syömättä ja pantiin muiden koristeiden mukana talteen. Eikö olekin söpö, siinä on kroppana Ferreron Rocher-kuula, kädet on piipunpuhdistajasta, siivet paperista ja väritetty kultaisiksi, päänä puunappula, johon Lasse on maalannut kasvot ja hiuksina kultalankaa.
Enkeli löytyy myös kindlestäni, sillä luen parhaillaan Finlandia-voittajaa, joka on niin ihana, että taidan lukea melkein jokaisen lauseen kahteen kertaan.
Elokuvateattereihin tuli tänään uusi suomalainen elokuva, Das glückliche Leben des Olli Mäki. Sai meidän lehdessä aika hyvät arvostelut.
Meillä on sininen taivas, ulkona kylmää, mutta sisällä lämmintä. Nautitaan takkatulesta ja katsellaan tulppaaneja ja ajatellaan, että elämä on kivaa.
Herkullisen söpö enkeli! Vai oli teillä oikein luntakin hetken:) Meillä on reilut pakkaset, tosin parin päivän päästä ollaan plussan puolella. Ei pysy perässä näissä säänvaihteluissa! Tuon kirjan aion minäkin lukea, nyt on ensin vuorossa Finlandia ehdokkaan kaksi teosta
AntwortenLöschenKinnuset olenkin jo lukenut, todella hyviä molemmat.
LöschenHellou.
AntwortenLöschenMeilläkin on KYLMÄ!
Löytäisitköhän jotain tuttua tuolta sivulta:
http://hallatar.blogspot.fi/2017/01/pikkutalon-joulua-kuvina.html
=)
recycling ♥
LöschenHeh, mutta hyvä että lumiaura on ollut liikkeellä. Lumi tekee kaikesta kaunista. Toivottavasti ei ole kovin liukasta!
AntwortenLöschenLumet suli tietenkin jo samana päivänä niinkuin täällä aina on.
LöschenTäällä ei ole lunta kuin siellä täällä eikä minun jouluruusu kuki! Tosin aurinko paistaa; edellisen kerran näin sen 16.12. Joulukoristeita ihailen vielä Nuuttiin asti. Jos ehtisin huomenna mennä katsomaan myös kehutun "satusillan", jota en ehdi ihailla ennen joulua.
AntwortenLöschenPiti oikein googlata satusilta.
LöschenMe olimme itse ostaneet tuon ihanan kirjan. Ja saimme joululahjoiksi kaksi lisää! Taisi olla aika ilmeinen lahja ex-Helsinkiläisille, jotka aikoinaan päivittäin suhasivat noissa kortteleissa.
AntwortenLöschenMinäkin tykkään lukea kauniita lauseita toistellen ja maistellen.
Oho, kirjan antaminen lahjaksi on aika riski, varsinkin ihmisille, jotka lukevat paljon.
LöschenOnpa söpö (ja herkullinen) pikku enkeli.
AntwortenLöschenTäällä oli tänään aurinkoista,lämmintä ja taivas kirkas,muutaman sateisen ja harmaamman päivän jälkeen.Pidän tosin enemmän niistä harmaista päivistä,täällä asuessa (Suomessa tietenkin odottelin aurinkoisia päiviä;D)
Meillä on kyllä ihan villasukkailmat ja peiteltiin nyt oliivipuu.
LöschenMeillä on toinen takan lämmitys tälle päivälle menossa. HK
AntwortenLöschenSehän on romanttista.
LöschenIhana pikku-enkeli! - Pakkanen on saapunut Berliiniinkin, aamulla oli -5,5 ja lunta yhtä paljon kuin teilläkin. Eilen sain rapsutella autonikkunoita ennenkuin pääsin ajamaan. Minä aloitin juuri Manfred Lützin kirjaa "Wie Sie unvermeidlich Glücklich werden" - vasta niin vähän lukenut, etten tiedä mitä sanoa.
AntwortenLöschenLumi suli meillä heti, niin se tahtoo aina olla. Olen vähän kyllästynyt siihen Lütziin, kun hän on jokaisessa talkshowssa, mutta toisaalta kovin kiitollinen, sillä Allumiehen serkku oli masennuksen takia Ranskasta asti täällä Kölnissä Lützin johtamassa sairaalassa ja kahden viikon aikana tapahtui ihme ja masennusta ei ole sen jälkeen näkynyt.
Löschen