Montag, 6. März 2017

Kirjoja ja kukkia

Luin Lumiomenan Katjan blogista arvostelun Hilary Mantelin kirjasta Vain varjo häälyväinen ja luulen, että se on kirja minun makuuni. Eipä sitten muuta kuin katsomaan mitähän se maksaa Amazonissa ja sieltähän se löytyy, taas hintaan yksi eurosentti.


Joku aika sitten ostin myös sentin hintaan Sadie Jonesin Kotiinpaluu, joka kuulostaa muutaman sivun luettuani niin hyvältä, että se on nyt ihan pakko ottaa mukaan lomalukemiseksi, vaikka se onkin hardcover. Se onkin se huono puoli noissa kierrätetyissä kirjoissa, että ne ovat useimmiten hardcover ja itse olen painon takia enemmän pokkarin ystävä.


Lisää matkalukemista toi meille eilen kummipoika: hyvät arvostelut saanut matkakertomus Etelä-Amerikasta, meitä kiinnostaa tällä hetkellä tietyistä syistä Ecuador ja Peru.




Ulkona luonto ei oikein tiedä olisiko talvi vai kevät, kun jouluruusu kukkii sulassa sovussa pienten narsissien kanssa. En tiedä, mikä tuolle jouluruusulle on tänä vuonna tullut, kun se on kasvanut niin valtavan isoksi.




7 Kommentare:

  1. Hyviä matkalukemisia. Täällä näytettiin Teemalla tuo Kotiinpaluu 2-osaisena elokuvana viime keväänä ja nyt ennätin katsomaan sitä tallenteeltani. Ensimmäinen osa on katsottu ja kyllä on rankka, mutta upea. Näyttelijät ovat hyvät. Kirjana varmasti vielä parempi. Eikä tuossa ainakaan hinta ole hyvää kirjaa pilannut.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On varmasti tarpeeksi lukemista, kun olen Kindleenkin ladannut monta kirjaa.

      Löschen
  2. Onpa mielenkiintoisia matkalukemisia sinula. Mitähän mahtaa olla kukassa, kun palaatte kotiin? HK

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Katselin tuolla juuri yhden talon edessä olevaa magnoliaa, se kukkii sitten tai on ehkä jo kuihtuneet ne kukat.

      Löschen
  3. Olipa edullinen kirja kun sen sai eurolla:) Oi teillä on niin ihanat matkat edessä,ihana Peru,siellä olin kahdessa vaiheessa lähes 2 kk yhteensä(melkein koko ajan Limassa) ,Ecuadorissa en ole käynyt.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Sulla hyvä, kun puhut vielä espanjaa. Sain eilen kummipojan espanjalaisen vaimon sisarelta, joka on ollut pari vuotta opettajana Ecuadorissa, joitakin vinkkejä ja kuulin stooreja, kuinka paljon siellä ryöstetään, huh huh.

      Löschen
  4. Oi, tulee ikävä Hampurin magnolioita ja muita kukkia kasveja! Kyllä mullakin nyt kukkivat narsissit puutarhassa (ostin torilta purkeissa). :) Kyllä teillä on upea matka edessä!

    AntwortenLöschen