Tai olihan siinä muutama ylämäki, jossa mm. ystävämme Ginamies (GM) joutui muistamaan saksalaisen sanonnan "wer sein Rad liebt, der schiebt" eli joka rakastaa pyöräänsä, taluttaa sitä. Minähän saatoin painaa e-biken nappia ja saada myötätuulta ja odotella mäen päällä ja ottaa kunnianhimoiselle GM:lle valokuvia muistoksi. :-)
Tästä kyltistä oli pakko ottaa kuva, sillä Gerling oli ensimmäinen työnantajani Saksassa.
Vastaan tuli maalaisankkoja vain onko nuo hanhia
ja lampaita
ja reitti oli siitä jännä, että aina silloin tällöin ajettiin jonkun sillan yli ja oltiin ykskaks Saksassa ja sitten taas takaisin Itävaltaan. Joskus emme aina tienneet, missä maassa olemme ja piti tarkastaa se autojen rekkareista. Tässä mm. yksi silta Itävallan puolelta. Eläköön yhtynyt Eurooppa!
Välillä olimme yötä Loferin pikkukaupungissa koko matkan huonoimmassa hotellissa. Inhoan hotelliaamiaista, jos aamuseitsemältä on kaikille pöydille laitettu termoskannu ja siinä huonoa tuntitolkulla seisonutta kahvia. Ilmeisesti ongelma oli, että Lofer on enemmän hiihtopaikka ja monet hyvät hotellit ovat kesällä kiinni. Onneksi löysimme sentään aivan loistavan ruokapaikan nimeltä Am Platzl, sinne kannattaa mennä, jos on maisemissa. Luulen, että heidän kolmen tähden hotellinsa olisi ollut paljon parempi kuin se meidän neljän tähden. Mehän emme ole itse voineet määrätä hotellia, on otettava se mikä tähän matkaan kuuluu. Matkan järjestäjähän kuljettaa matkalaukkumme hotellista toiseen.
Hyvän ruokapaikan lisäksi Loferista jäi kyllä muitakin hyviä muistoja, sillä löysin urheiluliikkeen alennusmyynnistä edullisesti Scarpan kengät. Kauppa oli muutenkin hyvin varustettu, siellä oli mm. paljon Luhdan vaatteita ja myyjä oli aivan haltioissaan Luhdasta ja sanoi myyvänsä paljon, koska vaatteet istuvat hyvin ja kestävät myös.
Loferin jälkeen ajelimme taas Salzach-joen (se on yli 200km pitkä) rantaa kohti Salzburgia. Salzburgin alueelle päästessämme aloimme etsiä jotain maamerkkiä, jonka avulla voisimme suunnistaa hotellille ja vastaan tulikin Leopoldskronin linna ja kuvaan mahtui myös ylhäällä oleva linnoitus.
Hotellimme oli toispualjokkee, mutta kuitenkin niin lähellä keskustaa, että voimme kävellä kaikkialle ja se olikin koko matkan paras hotelli, hyvä palvelu ja loistava aamiainen. Nätti pihakin olisi ollut, mutta meille sattui koko matkan sateisin päivä Salzburgiin. Toisaalta olimme tyytyväisiä, että olimme sateella kaupungissa emmekä pyörän selässä.
Salzburg on kaunis kaupunki, mutta sää oli todella kamala. Kerran uskalsimme istahtaa ulkoilmakahvilaan, mutta sitten tuli taas sekunnissa kaatosade ja kaikki asiakkaat juoksivat sisään kahvilaan, vaikka ei sinne olisi mahtunutkaan ja tarjoilivat olivat stressaantuneita, kun eivät olleet ehtineet saada maksua ja pelkäsivät, että ihmiset eivät maksa, mutta kyllä siellä kaikki kiltisti maksoivat.
Pari kuvaa tuli otettua, kun sattui muutaman minuutin sadetauko.
Illalla oli onneksi sade lakannut ja pääsimme ilman sateensuojaa keskustan söpölle Getreidegasselle. Kävimme syömässä Salzburgin vanhimmassa Gasthausissa nimeltä Blaue Gans. Ruoka oli hyvää, mutta paikka ei ole kovin halpa. Baijerilaiset ystävämme olivat tulleet meitä moikkaamaan ja menimme siis kaikki viisi Siniseen Hanheen syömään, ehdotus tuli GM:ltä) ja hän halusi myös juoda jotain muuta viiniä kuin talon Grüner Veltliner hauskalta nimeltä Gänsehaut (hanhenliha eli suomeksi kananliha). Self-appointed viiniasiantuntija GM halusi siis jotain "kunnon" viiniä, mieluummin jotain oikein tanniinipitoista, jollaista minä ja ystäväni E eivät missään tapauksessa juo eli me naiset tilasimme Gänsehaut. Shit happens, GM:n valitsema viini oli huonoa ja pullo maksoi 70 euroa, kun taas me naiset nautimme hyvästä ja edullisesta Veltlineristä. Joskus kannattaa uskoa tarjoilijan suositukseen eikä uskoa ns. asiantuntijaa.
Toisena iltana me muut saimme sitten valita ruokapaikan ja sellainen löytyikin ihan läheltä hotellia,
kalaravintola nimeltä Pescheria Backi. Se on vähän kioskin näköinen rakennus ja siellä ei ole lainkaan ruokalistaa vaan tarjoilija ehdottaa mitä kaloja voisi syödä. Meille tuotiin iso hieno kalalautanen, jossa oli vaikka mitä herkkuja, harmittaa, etten huomannut ottaa kuvaa. Viiniäkään ei ollut montaa laatua ja talon viini oli hyvää ja edullista.
Salzburg oli meille ennestään tuttu monesta lyhyestä vierailusta, itse taisin käydä siellä eka kerran abivuonna eli siitä on jo muutama vuosi aikaa. :-) Kaupunki on aina yhtä ihana ja nyt tekisi mieli olla siellä joskus pitempäänkin, toivottavasti ilman sadetta.
Ihanan kesäiset maisemat.
AntwortenLöschenSaltzburgissa mekin kävimme heinäkuun lopussa. Kaupunki oli yhtä ihana kuin silloin joskus parikymppisenä. Tosin nyt oli mahdollisuus yöpyä vähän paremmin. Teilläkin näyttää olleen tosi mukava hotelli siellä.
Minäkin olen muuten huomannut, että noissa maissa talonviini on usein tosi hyvää ja hinta silti järkevä.
Ensimmäisen jääkylmän päivän perään olikin sitten ihan mukiinmenevä sää.
Löschentuollahan kelpaa pyöräillä
AntwortenLöschenkyllä kelpaa, eikä tuossa vaiheessa ollut vielä oikein pahoja nousuja, niitä tuli sitten muutama myöhemmin
LöschenItselleni jäi Salzburg mieleen juuri säästä. Aamulla klo 10 oli virallisten ilmoitusten mukaan +41 astetta sinä päivänä, kun olimme siellä. Mahduimme syömään yhteen paikkaan jäätelöannokset. Se oli todennäköisesti kaupungin kallein paikka, mutta siinä tuskassa se ei haitannut. Paluumatkalla päädyimme täysin vahingossa Gaborin tehtaanmyymälään. HK
AntwortenLöschenEn usko, että oli vahinko. :-)
LöschenKyllä on kaunista! Luhta onkin hyvä. Minulla on monen monta vuotta palvellut lahjaksi saatu Luhdan takki.
AntwortenLöschenLuhta rocks.
AntwortenLöschenMahtavat pyöräilyreitit teillä taas -Allu,sun kunto on varmaan hurjan hyvä kun pyöräilet tuollaisia matkoja,pitäisi korjata oma pyörä ja alkaa taas pyöräillä.
AntwortenLöschenKivan näköiset kengät:)
Te taidatte kaikki saada ihan väärän kuvan musta, kuntoni ei ole mitenkään hyvä ja tänä kesänä jäi pyöräilyt pieneen, kun me oltiin joko pois kotoa tai meillä oli vieraita enkä ehtinyt oikeastaan lainkaan treenaamaan ja 10km taisi olla pisin matka minkä ajoin, mutta kyllä tuonne kunto riitti ihmeen hyvin. Vaikka ajoinkin e-bike tai siis oikeastaan pedelec eli pyörällä, jossa on sähkö apuna mutta joka toimii vain jos sitä polkee. Esim. jyrkässä ylämäessä pitää kyllä aika tavalla polkea ja joskus tuli vastaan kapeita ja mutkaisia nousuja, joista ei kerta kaikkiaan voinut ajaa ja siinä oli kova työ taluttaa sitä painavaa pyörää ylös eikä siinä auttanut se sähkönappi lainkaan, kun ei kukaan polkenut.
AntwortenLöschenNautin jo niin pelkästään näiden kuvien katselemisesta, mitä olisikaan olla mukana livenä♥
AntwortenLöschenVoi kun olisitkin ollut mukana, se olisi ollut hieno juttu, sillä tämä kolmen konstellaatio ei ollut hyvä idea, vastustin sitä alusta alkaen, mutta.....
LöschenMinusta on ihana lukea tällaista matkakertomusta. Voisin nimittäin itsekin ajatella tekeväni jonkinlaisen pyöräilymatkan.
AntwortenLöschenKannattaa ehdottomasti, noilla pyörämatkoilla näkee kaiken aivan eri perspektiivistä, on mahtava tunne, kun yhtäkkiä edessä onkin joku ihmeellinen paikka.
LöschenEtte sitten teltassa yöpyneetkään?
AntwortenLöschen