Freitag, 19. Januar 2018

Bose ja Westö

Olen maanantaina sairaalassa kahden hengen huoneessa, kun olin liian nuuka maksamaan omasta taskusta 140 euroa yöltä lisämaksua yhden hengen huoneesta. Tiedän nyt jo, että nukun huonosti ja piti keksiä tekemistä yöksi. Kirjan lukeminen saattaa häiritä huonekaveria ja niinpä päätin ostaa äänikirjan. Äänikirjasta on yksi ainoa kokemus, se oli vuonna kivi ja kirves, kun autossa oli vielä kasettinauhuri ja meillä oli kasetilla Paul Austerin New York trilogia. Olimme autolla muistaakseni Calabriassa Italiassa eli siis aivan etelässä ja ajomatka sujui mukavasti kirjaa kuunnellessa, mutta jostain syystä emme ole sen jälkeen ostaneet äänikirjoja. Mutta nyt päätin kokeilla ottaa sairaalaan äänikirjan mukaan.
Lohdutukseksi tästä inhottavasta sairaalakeikasta ostin itselleni hienot uudet kuulokkeet, jotka eivät putoile korvista ja vähentävät muuta melua ja olen rakastunut niihin.



Aipädiin on nyt ladattu Kjell Westön Rikinkeltainen taivas ja jos ja kun herään nukutuksesta, voi lukeminen tai siis kuuleminen alkaa. Tarkoittaako tuo snooze, että voin ajastaa kuinka kauan haluan kuunnella?  Kuka tietää?


Ihan sopivasti tähän sairaalahässäkkään alkoi Allumiehen ( ent.käsipalloilija ->Sport ist Mord) aikanaan leikattu polvi reistailla ja hän pääsee tuskin portaita kulkemaan niin että meillä on nyt sitten vain rampoja täällä talossa ja kukahan hoitaa ketä. Ehkä hän pääsee huonekaverikseni siihen kahden hengen huoneeseen. :-)

22 Kommentare:

  1. GMTA, minulla on tuo kirja e-kirjana, mutta olen tässä juuri miettinyt, minkä äänikirjan lataisin pitkästä aikaa. Olen erityisen yliherkkä sille, miltä lukijan ääni kuulostaa, Erja Manto on ehdoton suosikkini.
    Pikaista paranemista.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Mä en tunne yhtään noita lukijoita, en Eero Saarista sen enempää kuin Erja Mantoa, never heard.

      Löschen
  2. Toivotan menestystä sairaalareissua ja pikaista paranemista! Entisistä käsipalloilijoista leikattuine polvineen on muuten täälläkin kokemusta, mies lukeutuu tuohon kunniakkaaseen joukkoon. Käsipallo tuntuu kyllä epäilyttävältä kaikilta, kaikki tuntuvat saavan polvi- tai muita ongelmia.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Käsipallo on todella paljon brutaalimpaa kuin esim. jalkapallo. Täällä on leikattu vaikka mitä paikkoja ja oltu mustelmilla.

      Löschen
  3. Hyvin se sairaalakeikka menee ja hyvän kirjan olet hankkinut! Pitäis minunkin reipastua, sillä Hesarin lukijoille on ilmaisia äänikirjoja tarjolla, en vain ole saanut aikaiseksi, että olisin niitä ladannut.
    Tsemppiä Allumiehelle, toivottavasti polvi paranee. Teillä on niitä portaita!

    AntwortenLöschen
  4. Mullakin on Boset, mutta snooze-toimintoa en ole ymmärtänyt käyttää. Jos olen nukahtanut kesken kuuntelun, olen aina vain hampaat irvessä palannut sitten taaksepäin, kunnes olen löytänyt oikean kohdan. On kyllä raivostuttavaa! Jos keksit hyvän keinon, kerro toki. Minulta on ohjekirjanen kadonnut jonnekin kun kuulokkeet ovat jo parisen vuotta vanhat. Voi toki olla, että mallikin on muuttunut noista ajoista ja toimintoja on tullut lisää.

    Nauti kuuntelusta ja kuten muutkin ovat sanoneet, kuuntele ennalta millainen lukija kulloinkin on. Hyvä kirja voi mennä ihan pilalle, jos lukija on jotenkin ärsyttävä. Minäkin muuten tykkään Erja Mantosta.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Netistä löytää kyllä käyttöohjeen ainakin englanniksi ja saksaksi kun laittaa vaan laitteen tyypin ja manual tai Bedienungsanleitung, ehkä suomeksikin.

      Löschen
  5. Hei mulla on samanlaiset kuulokkeet, ja ne ovat todellakin hyvät! Toimivat lentokoneessa, urheillessa, siivotessa (imurin ääntä ei kuule ollenkaan), kuorsaavan kaverin vieressä (tosin silloin ei voi nukkua kuin selällään), tv:tä katsoessa - ihan milloin vaan. Tosin autolla ajaessa en välttämättä noita suosittelisi, kun liikenteessä olisi ehkä ihan hyvä kuullakin jotain. Ja joskus liikkuessa (esim. vatsalihaksia tehdessä) kuulokkeet saattavat retkahtaa päästä pois. Mutta nämä ovat pieniä miinuksia.

    Jaksamista kummallekin!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä ne hyvältä tuntuu enkä kyllä autoa tai pyörää ajaessa uskaltaisikaan käyttää.

      Löschen
  6. Kai tässä minunkin täytynee pian kääntyä äänikirjojen puoleen, kun näkö alkaa heikentyä....Ja hyvät kuulokkeetkin olisi paikallaan, nyt kun on vain korvilta tippuvat kuulokkeet. Pikaista paranemista sinulle ja puolisollesi!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Haluaisitko muuten sen Ahokummun kirjan? Se on aika ohut, voisin laittaa kirjekuoreen jos olet kiinnostunut ja lähetät osoitteesi sähköpostiini allu@hotmail.de

      Löschen
    2. Voi kiitos tarjouksesta. Nyt kuitenkin ehti tyttäreni ostaa sen minulle, saan kai joskus sen käsiini, jos vain posti kulkee. Kiitos kuitenkin ja paranemisia sinulle.

      Löschen
  7. Pelkään äänikirjoja siksi, että jos siellä olisi lukijana vaikka Laura Malmivaara...:) Toisaalta viimeksi sairaalassa sain oman huoneen, mutta siitä huolimatta minulla oli korvatulpat, sillä käytävältä kuului aina jotain mikä häiritsi keskittymistä. Olimme ensin ajatelleet ostaa mulle nuo kunnon kuulosojat, mutta niiden kanssa ei ihan kiva taas sitten nukkua...

    Hyvänen aika, sinähän nukahdat uudestaan kun kuuntelet Westön kirjaa! Minusta niissä ei ole mitään ennenkirjoittamatonta jota ei olisi sen tuhannesti jo kerrottu. Haluan jotain erilaista en toistojen toistoa.

    Lumimiehellä meni melkein näkö tokavikalla koriskerralla. Silmäkulma auki ja monta tikkiä...Urheilu on vaarallista. Nyt Markku T. Hyyppä on tehnyt tutkimuksen, jonka mukaan lukijat elävät pisimpään. Minä olen aina luullut, että puutarhailijat.

    Kaikkea parasta sinulle operaatioosi ja pikaista kotiutusta♥♥

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. En tunne Malmivaaraakaan. Mutta Westö on tuttu ja tykkään kovasti.
      Hyvä, että lukijat elää pitkään, sitten on toivoa, että tuo amerikkalainen Donald, joka ei tunnetusti lue mitään ja vihaa kirjojen hajua, ei ehkä ......

      Löschen
  8. Eilen kommentoin tänne, ja juuri kun piti julkaista kommentti, nettini kaatui, melkein 24 tunniksi. Pikaista toipumista Allu. En ole tainnut "lukea" yhtäkään äänikirjaa, vielä.,

    AntwortenLöschen
  9. Toivon Sinulle Allu kaikkea hyvää operaatioon.Perästä kuuluu, miten kaikki meni.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ehkä maanantai-iltana olen taas langoilla, sairaalassa on ainakin wifi.

      Löschen
  10. Onnistunutta sairaalareissua toivottelen.
    Mäkin tykkään Westöstä. Eka oli sattumalta Ulmissa alennusmyynnistä ostettu Vom Risiko, ein Skrake zu sein, sellaista rauhallista pienimuotoista kerrontaa. Muita seurasi sitten, viimeistä en ole lukenut.
    paskeriville

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Vapisematonta kättä neurokirurgille toivon itse. Meilläkin on tuo Skrake saksaksi.

      Löschen
  11. Huomenta. Toivottavasti olet jo herännyt nukutuksesta ja päässyt kuuntelemisen makuun. Äänikirjoja en ole koskaan kuunnellut, olisi kyllä kiva lentokoneessa, mutta tykkään enemmän lukea itse.

    AntwortenLöschen