Tässä kuva keskustasta, joenrantatie loppuu nousevan veden takia.
Rodenkirchenin kaupunginosassa oli pyörä- ja kävelytie ja lasten leikkipaikka täysin veden alla. Hiekkalaatikon liukua olisi voinut pitää nyt vesiliukuna.
Tästä meidän oli tarkoitus mennä rantatielle, mutta meno loppui kuin kanan lento. Joidenkin kellarit ovat varmaan täynnä vettä.
Tässä pystytettiin suoja-aitaa. Kuvassa osa valmista aitaa ja edessä muuri, joka on rakennettu vesisuojaksi ja sen päälle voidaan ruuveilla kiinnittää korkeampi aita.
Tässä valmista aitaa.
Onneksi asumme tarpeeksi kaukana Reinistä.
Hurjaa! R. on ollut Kölnissä, kun kadut ovat olleet noin puoli metriä veden peittämät.
AntwortenLöschenVuonna 2013 tulvat tulivat Keski-Eurooppaan just pari viikkoa reissumme jälkeen. Onneksi!
Hyvää Loppiaisaattoa♥ Me pudottaudumme alakertaan katsomaan erästä aussisarjaa ja mukana on mm. hedelmäistä manchegosalaattia:)
♥♥
Teillä on tosiaan pyhäpäivä. Onhan meilläkin Kolmen kuninkaan päivä, mutta se on pyhä vain etelä-Saksassa. Nauti illasta. Mä olen sairastaessani katsellut Netflixiä, kun saan ilmaiseksi kuukauden kokeilla. Tuota sun salaattia tekisi mieli, mutta me syödään Flammekuchen, kun eiliseltä jäi taikinaa ja tarpeita.
LöschenHuh, aikamoinen tulva! Ja meillä oli taas -22C ja lunta ainakin se 70-80 senttiä. :) Turussa sataa vettä, ja sataa sitä näköjään täällä Hesan kentälläkin, jossa odottelen seuraavaa konetta.
AntwortenLöschenToivottavasti kivut pysyvät poissa!
Meillä ei sada, mutta etelämmästä tulee tulvavettä, monet niityt on jo veden alla.
LöschenOhos, eipä tosiaan kannata asua ihan veden äärellä. Toivottavasti vuosi jatkuu paremmissa merkeissä, kivuttomuus olisi huippua, toivoo täälläkin hermokipujen kanssa taisteleva.
AntwortenLöschenSympatiani hermokipuihin. Enpä ole tällaista ennen saanut kokea, tänäänkin meinasin jäädä rappuihin, kun liikkuminen sattui niin hitosti.
LöschenSama täällä. Rhonen ja Saonen rantatiet veden vallassa. Suoja-aitoja ei ole, mutta rautakaiteilla yritetään pitää ihmiset poissa rantatieltä. Rhonessakin on harvinaisen kova virtaus.
AntwortenLöschenOnneksi on vaihteeksi sentään pilvipouta kaiken sateen ja tuulen lomassa, ja viitisentoista astetta lämmintä.
Alppiteitä on suljettu lumi- ja maanvyöryjen takia. Teillä odotettavissa lomien paluuruuhkaa. Semmosta täällä.
Kivuttomampaa jatkoa paskeriville
Kiitos, tällä hetkellä on parempi, ehkä se piikki auttoi ja huomenna uusi, tosin vaan kivun poistoon, ei syyn.
LöschenTäälläkin oli eilen tulvia, mutta ei minun alueellani, mutta muualla täällä , ja joitakin ihmisiä piti pelastaa uponneista autoista. Ikävää kun tuollaista paljon vahinkoa aiheuttavaa tapahtuu. Toivottavasti voit jo paremmin Allu.
AntwortenLöschenAi sielläkin voi tulla niin paljon vettä!
AntwortenLöschen