Tokio 2

Me ajelimme Tokion yleisillä vähän ristiin rastiin ja kävimme tietenkin katsomassa kaupungin tunnetuinta temppeliä. Japanissahan puhutaan joko temppelistä (buddhistinen) tai pyhäköstä (shrine, shintolaisuus). Monet japanilaiset harrastavat molempaa uskontoa, hyvin usein naimisiin mennään shintoseremonialla ja hautajaisissa käytetään buddhistisia perinteitä. Shintolaisuudessa jumalia on aivan kaikkialla, kaikilla olioilla on sielu ja jokaisesta ihmisestä tulee 49 vuotta kuoleman jälkeen jumala. Siksi esi-isistä ei saa puhua koskaan pahaa, sillä he ovat nyt jumalia eli se tarkoittaisi, että esim. Adolf Hitler olisi nyt sitten jumala ja jumalathan eivät koskaan tee mitään pahaa. Huh huh! Shintolaisuudella ei ole ketään perustajaa eikä heillä ole mitään kirjoitettuja ohjeita Tämä uskonto oli ainakin minulle uutta, olen enemmänkin yhdistänyt buddhismin Japaniin, matkustaminen avartaa.

Japanissa läheskään kaikki vanha ei ole vanhaa, sillä kaikki perinteiset rakennukset rakennetaan ajan mittaan uudelleen, prikulleen saman näköiseksi kuin ne ovat olleet eikä mikään ole sitten ränsistynyttä alkuperäistä.

Paljon oli japanilaisiakin turisteja liikkellä

ja aivan mielettömän paljon koululaisryhmiä, joskus hyvin kaukaisessakin paikassa. Koulut yrittävät kuulemma järjestää ainakin yhden hienon luokkaretken jonnekin ihmeelliseen kaukaisempaankin paikkaan, jonne lapset eivät normaalisti ehkä elämänsä aikana pääse. Vähän eri juttu kun minun keskikouluaikainen luokkaretki junalla Helsinkiin, jossa opettaja kailotti kovalla äänellä, että no niin lapset, nyt sitten saavumme Helsinkiin, Suomen pääkaupunkiin ja me kaikki häpesimme.

Me kiertelimme myös vähän vähemmän tunnetuissa kolkissa, joissa oli kivoja pieniä putiikkeja ja kahviloita ja vähemmän turisteja, muistutti vähän joistakin Berliinin muotiin tulleista kolkista.

Tämä hieno pyöräparkki oli pakko kuvata. Tokiossa oli mielestäni yllättäen paljon pyöräilijöitä, hyvin paljon kuljetettiin lapsia polkupyörällä. Auton omistaminen on kallista, jokaisella auton omistajalla täytyy olla talli tai parkkipaikka ja se on kallista. Yleensäkin autolla ajaminen Japanissa on kallista, sillä maksullisia teitä on ihan kaikkialla.

Pyöräilijöiden lisäksi riittää myös jalankulkijoita, tässä tunnettu Shibuyan risteys. Valitettavast rush hour oli jo ohi, kun pääsimme sinne eli vain vähän ihmisiä ylittämässä katua.

Shibuyan asemalla on koirapatsas, joka on tokiolaisille vähän kuin Stockan kello helsinkiläisille eli siinä kohtaa treffataan. Hachiko oli ollut uskollinen koira, joka joka ilta odotti isäntänsä palaamista töistä. Sitten 21.05.1925 isäntä oli saanut sairaskohtauksen ja kuollut eikä palannutkaan, mutta Hachiko odotti edelleen joka ilta. Nyt sitä saa käydä katsomassa luonnontieteellisessä museossa.

Hautausmaallekin poikkesimme jossain sivukaupungilla.

Ihmettelimme vähän noita "lautoja" harakanvarvasteksteineen, myöhemmin kuulimme, että niihin on kirjoitettu vainajan buddhistinen nimi eli hautajaiset on olleet buddhistiseen tyyliin.

Näitä punapipoja tai ruokalappukaulaisia kavereita tuli myös usein vastaan. Ne ovat ns. Jizo-patsaita, jotka suojelevat lapsia, jotka ovat kuolleet ennen vanhempiaan ja tarvitsevat turvaa. Kyseessä saattaa olla myös aborttilapsi tai keskenmeno, näitä näki jossakin todella paljon. Välillä patsaalla oli virkattu pipo, ettei lapsen tule kylmä. ♥

Yritimme illalla päästä raatihuoneen torniin, josta saa ilmaiseksi hienot näköalat, mutta valitettavasti siellä oli ainakin puolen tunnin jono ja alaspäin pitää sitten myös jonottaa sama aika eikä selkävaivainen Allumies olisi jaksanut seistä, joten jätimme asian. Kävelimme sitten vaan hotellin ympäristössä ja näimme mm. Tokion "Eiffel-tornin" valaistuna.

Myöhemmin illalla lähdimme sitten läheiseen Mori Toweriin, jonka 52. kerroksesta on myös komeat näköalat. Olimme sen verran myöhään paikalla, että ei tarvinnut enää jonottaa hissiä.

Mori towerissa on myös taidemuseo, johon pääsee samalla lipulla. Siellä oli meneillään koskettava näyttely viime vuosikymmenten katastrofeista. Mieleen jäi mm. Yoko Onon taulu Refugee boat, joka näkyy tässä esitteessäkin. Itselleni jäi ehkä eniten mieleen filmin pätkä, jossa Fukushimassa valkoisiin suojavaatteisiin pukeutuneet taiteilijat levittivät valkoisen kankaan, maalasivat siihen keskelle punaisen pallon eli tuloksena oli Japanin lippu ja sen jälkeen maalasivat pallon viereen vielä kolme "palaa" ja syntyi radioaktiivisuuden merkki.

Tokio oli ihan kiva nähdä, mutta kiertäessämme maata enemmän näki, että Tokio ei ole kuin osa Japania.