Joulu Suomessa

Ihana kummipoikamme kutsui meidät jo toista kertaa joulun viettoon Lappiin ja onneksi lähdimme, vaikka vähän epäilin miten tuo kämppäkaveri selviää polvivammansa kanssa. Selkäleikkauksen takia hän ei saanut kantaa mitään, mutta siitäkin selvittiin, kun meillä oli vain yksi matkalaukku, jota minä kannoin tai siis vedin lumessa perässäni.

Matka alkoi pienellä stressillä, kun Helsingin lentokentän pitkissä ja jyrkissä rullaportaissa takana olevan miehen kova matkalaukku karkasi yhtäkkiä alas meitä kohti ja paiskaantui liukuportaita alas milloin vasemmalle milloin oikealle, aina vain vauhtia lisäten ja olin aivan varma, että se osuu meihin, kun sen kulkua ei voinut millään arvata ja tietää millä reunalla seistä, mutta onneksi siinä välissä oli vielä yksi fiksu mies, joka reagoi oikein ja sai laukun kiinni. Siinä olisi voinut käydä pahastikin.

Ensimmäinen päivä oli annettu sukulaisille ja kävimme mm. komeassa Oodissa, todella näkemisen arvoinen paikka ja jännä arkkitehtuuri. Vaikka mukana oli todella vilkkaat ja äänekkäät pikkupojat, heidän huutoaan ei kuulunut kaikkialle eli akustiikka on tehty oikein. 

Tuomaan markkinoillekin  menimme, polvivammainen Allumies kulki ratikalla, me muut kävelimme. Pojat halusivat välttämättä karuselliin ja siinä sitten värjöteltiin kovassa viimassa ennenkuin tuli heidän vuoronsa. Jonolaisia viihdyttämässä oli mm. Elsa.

Jäätyneitä käsiä voi hyvin lämmittää Kappelin glögillä ja sieltä on aina kauniit näköalat ulos.

Seuraavana aamuna olikin sitten jo aika lentää Kittilään, täpötäydellä Finnairin koneella, jossa oli paljon erimaalaisia turisteja. Kummipoika oli kentällä vastassa ja pääsimme helposti mökille. Tai mökki on vähän väärä nimitys tuolla 250 neliön luksustalolle, jossa oli hyvin tilaa meille kahdeksalle aikuiselle ja kolmelle lapselle (3,3 ja 8v).

Talo oli aivan lähellä Iglu-hotellia ja kävimme vähän kurkkimassa. En taida olla valmis maksamaan 600 euroa yhdestä pienestä huoneesta, varsinkin kun ei ole varma näkyykö revontulia. Me emme esim. nähneet taaskaan niitä.

Päivistelin kaiket päivät noita muuttuvia värejä, milloin tummemman, milloin vaaleamman sinistä ja sitten pastellivärejä, uskomattoman kaunista.

Keittiön ikkunasta näkyi yksi laskettelurinne.

Tämä näkymä olohuoneesta on kuin taulu.

Joskus ikkuna oli näinkin värikäs, kun siihen heijastui sisältä lamppuja ja takkatuli, jota poltettiin joka päivä.

Kävimme lasten kanssa katsomassa poroja ja kelkkailemassa ja jotkut aikuisista hiihtivät, laskettelivat, lumilautailijat. 3v tyttö lumilautaili, mutta samanikäinen serkkupoika ei ollut kiinnostunut. Kun setä ehdotti, että jospa lainattaisi lauta, jonka päällä  hän voisi seistä, hänellä oli oitis syy miksi se ei käy: "ei kiitos, katkaisin jalkani kun törmäsin autoon, se on tosta poikki" (näytti kohtaa polven alapuolelta). Äitinsä epäili, että Pekka Töpöhännässä olisi ollut joku tuollainen tapaus, kun ihmettelin, mistä kaveri keksi niin nopeasti hyvän syyn olla hiihtämättä, cute♥, kolmevuotiaat on ihania.

Joulukuusikin meillä oli, tässä sitä koristellaan.

Ja tietenkin meillä oli myös oikea joulupukki, joka tuli oikein poron kanssa eikä vaan minkä tahansa poron vaan valkoisen poron kanssa.

Oli kyllä niin hieno joulu kuin olla ja voi, kaunis asunto, hyvää ruokaa, meille tärkeitä ihmisiä, söpöjä lapsia ja Lapin lumoa, Jos en ennen niin ainakin nyt ymmärrän sen Lapin kuumeen.

Last but  no least: meillä oli ainutlaatuinen tilaisuus käväistä blogiystävä Helenan loma-asunnolla. Saimme kummipojan Volvon lainaksi ja hurauttelimme 40 km lumista tietä tai ei sitä kyllä hurauttelemiseksi voi sanoa, kun itse pidin koko ajan kauhukahvasta kiinni, kun pelkään niin talviajoa, mutta mies ei ollut moksiskaan hommasta ja navigaattori neuvoi tien. Kiitos Helena, oli kiva käydä ja kiitos herkullisesta ruoasta.
Tässä kuvakaappaus Helenan paratiisista, takana Pallastunturi.