Kuolinsiivousta ja nostalgiaa

Tässä korona-aikana on tullut siivottua paljon. Monta säkillistä vaatteita olen vienyt keräykseen, uusiahan ei tällä hetkellä tarvitakaan, sitäpaitsi kaupat on kiinni, vain netin kautta voisi tilata.  Kellarin kaapeista on lähtenyt vanha stereolaite, isot rohmut kaiuttimet, ne tosin osti joku ja maksoi jopa 250 euroa. Monet laittaa täällä kadun varteen kirjoja tai kaikenlaisia esineitä mukaan otettavaksi ja aina joku sattuu olemaan kiinnostunut.
Mitähän se tarkoittaa, että Allumies alkoi tehdä listaa mitä kaikkea pitää tehdä, jos/kun minä kuolen? No joo, idean hän sai ystävältämme, jonka vaimo oli alkanut miettiä, miten avuton hän on siinä tapauksessa, että mies kuolee ennen häntä ja niinpä mies teki suuren työn ja kirjoitti talteen kaiken tärkeän ja vähemmänkin tärkeän asian. Nyt on sitten Allumies hommissa, ilmeisesti luulee, että minä kuolla kupsahdan ensimmäisenä ja tekee ensin listan minun jutuista ja listalta löytyykin vaikka mitä. Kännykkäsopimus on sanottava irti, Plan Internationalin kummius, sairasvakuutus, jäsenmaksuja, S-kortti, lehtitilaukset, kuntosali, auto ja sen vakuutus ja mm. vanhempieni ja isovanhempieni hautamaksut. Eihän tässä ole juuri parempaakaan tekemistä, kun ei saa tavata kavereita ja kaupassakin yritetään käydä niin harvoin kuin vain mahdollista.

Kun isäni kuoli, meille oli suurin ongelma hänen diakuvansa, joita oli vintti täynnä ja olen sen jälkeen usein ajatellut miten paljon helpompaa on digitaalisten kuvien kanssa. Itse rakastan sukututkimusta ja vanhoja valokuvia esi-isistä, mutta ne kaikki menevät sitten joskus roskikseen, koska meillä ei ole lapsia ja kaukaisemmat sukulaiset tuskin ovat kiinnostuneita. Itse olisin ollut hyvin halukas näkemään valokuvia edellisistä sukupolvista, mutta luulen, että sellainen on nykynuorten kesken varmaan turhaa.

Allumiehenkin suku kiinnostaa minua ja heistäkin on paljon valokuvia, joiden henkilöitä kukaan ei enää tunne. Olisi esim. niin kiva tietää ketä nämä kuvan ihmiset ovat. Kuva on lähetetty uudenvuodentervehdyksenä 1913/1914 ja käsiala on sen aikaista ja vaikea lukea.

 

Vanhoja kuvia selaillessa tuli käsiin mm. tämä. 

 

Siinä on kotoani hopeiset kynttilänjalat vuodelta 1950 ja posliininen bambi, jonka sarvet on menneet evakkomatkalla rikki, bambi on nimittäin kulkenut muiden kamojen kanssa sodan aikaan Viipurista Pirkanmaalle ja muistan äidin kertoneen, että se oli piilossa jossain arkussa maahan haudattuna enkä ole koskaan raaskinut heittää sitä pois. Pohjassa olevan logon mukaan bambin on valmistanut Metzler & Ortloff-niminen posliinitehdas ja sen tuotteet ovat Wikipedian mukaan edelleenkin keräilytavaraa. Tehdas oli aikanaan Ilmenaussa Thüringenissä, siellä missä Goethe kirjoitti runonsa 

Vuorten yllä rauha
on sees;
ei liiku lauha
henkäys ees,
ei riemukkaat
soi laulelot latvojen alta.
Kohta jo, malta,
myös levon saat.

Kuvan taulussa, joka on nyt veljen tyttärellä perintönä, on signeeraus Oso Ensio. Sen on maalannut taidemaalari Oso Ensio Heickell, jonka nimi löytyy Suomen Taitelijamatrikkelista. Äiti on taulun aikanaan ostanut ilmeisesti rahapulassa olevalta taitelijalta.

Tässä ovat nyt bambi ja kynttilänjalat meidän olohuoneessa.

Jos kaikki muu joskus häviää, niin ainakin äiti ja isä jäävät muistoksi Ylen Äkkilähtöjä menneisyyteen sivulle. Äiti on siellä ollut jo jonkin aikaa sukkia pesemässä ja isänkin pitäisi ilmestyä sinne lähiaikoina.