Freitag, 5. Februar 2021

Viikon satoa

Yhdessä supermarketissa oli hieno idea: kassalta sai ostaa kortin, jolla voi maksaa kuvan esittämän elintarvikkkeen ja kun on sen maksanut, voi laittaa kortin "postilaatikkoon" kassan vieressä ja ruoka annetaan Tafel-projektin kautta vähävaraisille. Minä ostin esim. paketin kahvia. Kätevä systeemi, kun ei tarvinnut itse hakea sitä tavaraa.

Oli jäänyt babypinaattia yli ja tein siitä ricottan, mantelijauhon ja parmesaanin kanssa ihan syötäviä palleroita.

Nykyinen lockdown alkoi 16.11. ja siitä lähtien mm. kampaamot ovat olleet kiinni. Kampaaja ei sai myöskään tulla asiakkaan kotiin. Aika uhkarohkeita kampaajia näkyy, tässäkin oli tolpassa ilmoitus, että kampaaja tulee kotiin, siinä on nimi, osoite ja puhelinnumero. Sakko voi olla jopa 5000 euroa. Kysyntää on paljon, tästäkin oli heti revitty kaikki kontaktilaput.


Reinin vesi on noussut niin, että laivojen kulku  on jouduttu lopettamaan ja vanhassa kaupungissa on turva-aidat paikalleen, ettei  vesi pääse nousemaan taloihin.


Alemmassa kuvassa on heti muurin vieressä ns. Leinpfad eli hinauspolku, nykyään kävely- ja pyörätie, koska laivoja ei  enää onneksi tarvitse hinata. Polku oli nyt täysin veden alla.


Reinin ranta on kaupungin kalleinta asuinaluetta ja mikäs siellä on asuessa, vaikkapa tässä keltaisessa talossa.


Tutkiskelin isäni vanhoja kirjeitä ja sieltä tuli esiin iso paketti, joka sisälsi korvausanomuksen valtiovaraninisterille omaisuudesta, joka on jäänyt Viipuriin. Oli liikuttavaa lukea niitä listoja, siellä oli alusvaatteista lähtien turkkiin  ja pianoon asti tavaraa vaikka millä mitalla. Olin ihan liikuttunut, kun tutkistelin  näitä kirjalistoja, tässä osa niistä. Aika köyhi he olivat,  mutta kirjoja oli näköjään ostettu ja arvostettu.





14 Kommentare:

  1. Onpas teillä vesi noussut, toivottavasti ei tule pahoja tulvia.
    Kiva idea tosiaankin tuo että voi ostaa tuollaisen kupongin , eikä tuotetta, kuten täällä. Paljon parempi systeemi tuo teidän.
    Meillä piti loppua lockdown , ainakin liikkumarajoituksen suhteen, tänään perjantaina, mutta se tietenkin siirrettiin, eli kaiketi sitten sunnuntaina pääsee taas kävelemään suosikkialueilleen, missä en ole ollut aikoihin kun on ollut tämä kilometrin rajoitus.Tosin numerot nousevat täällä, eivätkä laske vaikka rokotettu on vaikka kuinka monta, sillä se pahuksen brittimuunnos on tosi ärhäkkä leviämään ja muutenkin. Hyvää viikonloppua Allu.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Meillä tuli nimenomaan sen brittimuunnoksen takia nyt kireämpi määräys eli vain yhden vieraan saa päästää sisään. Pitääköähän heittää arpaa onko se nyt illan pariskunnasta mies vai nainen.

      Löschen
  2. Voi mikä hieno hyväntekeväisyysidea tuolla supermarketissa, arvostan sitä.

    Historian havinaa noissa isäsi listoissa. Näkee, että kirjoja arvostettiin silloin eri tavalla kuin nykyään.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Eikä kukaan nykyään enää halua isoa tietosanakirjaa, ennen se oli aarre.

      Löschen
  3. Uusi normaali on beatleskampaus vuodelta 1962. En ymmärrä, miksi vanhat ihmiset olivat siitä silloin niin tuohtuneita.
    Toinen uusi hiustyyli on kangassaksilla leikattu vinksahtanut kampaus, mutta kelpaa homeofficessa. Kolmas tyyli näyttää miehillä olevan koneella siglattu tukka ja päälaella hiustupsu. Äitini tapasi leikata isän tukan sillä tyylillä.

    Maanviljelijät eivät tietääkseni saaneet korvausta irtaimistosta vaan vain maasta 1:10, eli viljelymaata ja metsää sieltä, mihin heidät sijoitettiin.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. minä kävin lapsena miesten parturissa naapurissa, tuolin käsinojien päälle laitettiin lauta ja siinä istuin ja tukka singlattiin niskasta.

      Löschen
  4. Tiedätkö saiko isäsi jotain korvauksia noiden listojen perusteella?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. En yhtään osaa sanoa, mutta kyllä se oli ihan "virallista", sillä kaavakkeessa lukee "anomus rauhanteon seurauksena menetetystä irtaimesta omaisuudesta". Talosta kai sai jotain. Nyt taas tuli mieleen miten kamalaa aikaa se on ollut, kun yli 400000 ihmistä joutui siirtymään kotoa, vaikka toisaalta Suomi hoiti asian aika hienosti ja muut joutuivat luovuttamaan omastaan jotain. Luin jostain, että "svenska talande bättre folk" ei suostunut ottamaan siirtokarjalaisia paikkakunnalleen, he ostivat maata suomenkieliseltä alueelta ja antoivat sen siirtolaisille ja ehkä se oli niille karjalaisillekin parempi vaihtoehto. Oli se ollut Pirkanmaallakin joskus vaikeaa, esim. kotipaikkakunnallani oli joku mummo vaatinut, että hänet pitää haudata hautausmaan vanhaan osaan eikä sinne, missä on karjalaisia. Tosin vanhemmillani ei ollut mitään ongelmia, ehkä siksi, että isä oli niin aktiivinen muusikko ja valokuvaaja ja hänen palvelujaan otettiin mielellään vastaan.

      Löschen
    2. Kätevä tuo kuponkisysteemi! Mutta Allu!! "Svenska talande bättre folk" ei ottanut vastaan siirtokarjalaisia! Mistähän tuollaista luit? Tiedän täällä ruotsinkielisillä pienilläkin paikkakunnilla suuren joukon karjalaisia, samoin Etelä-Suomessa. Sitäpaitsi ruotsinkielisillä ei ole samoja ennakkoluuloja karjalaisia kohtaan kuin suomenkielisillä täällä Pohjanmaalla Tämän olen oppinut muutettuani aikoinaan paikkakunnalle, joka on melkein täysin ruotsinkielinen, samoin kesämökki-paikkakunnallamme, jos siellä on suomenkielisiä, niin ovat alkujaan Karjalasta kotoisin.


      Löschen
    3. Sorry, oli kai ilkeästi sanottu se svenska talande bättre folk, se on mun mielestä vaan niin hauska sanonta. Mulla ei ole mitään ruotsinkielisiä vastaan, olen lapsena jo tutustunut kartanoiden porukoihin ja mulla on suomenruotsalaisia ystäviä ja mulle on jopa sanottu, miten positiivinen olen heitä kohtaan, kun monet haukkuivat hurreiksi. Isä opetti mua kirjoittamaan niitä sukunimiä, oli Furuhjelmiä ja von Konowia, teetättivät kuvia isän valokuvausliikkeessä ja piti osata kirjoittaa nimet tilauspussin päälle.
      Tästä löytyy jotain asiasta:
      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Siirtoväki
      Ja netissä on mm. Jyri Taskisen gradu koivistolaisista, joita ei haluttu Itämeren rannalle.

      Löschen
  5. Aika kurjaa, että kampaajat eivät saa harjoittaa ammattiaan. Aikamoiseksi on elämä mennyt, kun kampaajatkin joutuvat mainostamaan palvelujaan tolpassa. :-(

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kampaajien ammattikiellon huomaa nykyään televisiosskin, eivät ole sielläkään kaikki niin hienosti kammatttuja kuin tavallisesti.

      Löschen
  6. Tuo korttisysteemi on tosi hyvä, saisi tulla tännekin, mutta eiän täällä ole mitään semmoisia. Tai misstä tietää, kun en ole käynyt kaupassa kuin kesällä Lapissa. Nytkin tein kauppatilauksen, mutta Kittilään! Vielä saa matkustaa, vaikka Ruotsi on vihdoin laittanut rajansa kiinni tai vaatii negatiivista koronatestitulosta, joka ei saa olla 2 vrk vanhempi. Onhan siellä diskuteerattu vuosi.

    Tämä on aika raskasta, sillä oppiskelijat tarvitsevat nyt paljon enemmän ohajusta kuin "normiaikana" kun hekään eivät tapaa toisiaan ja monesti he kaipaavat vain sellaista juttelua kun opinnäytety on asiana. Ja olen nyt päättänyt, että vain yksi zoom/tms kokous/päivä, sillä muuten ei ehdi tehdä mitään. Jotkut tykkää pitää ihan turhia kokouksia.

    Huh kun teillä on tulvia, toivottavasi loppuu eikä tule vahinkoja!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kiva, että pääset Lappiin. Olen ihaillut Äidinpuheenvuoron hienoja Instagram-kuvia, todella kaunista.

      Löschen