Jordania

 Yksi koko matkan tärkeistä kohteista oli Israelin Masada, mutta se jäi näkemättä huonon organisaation takia. Meille vaan ykskaks ilmoitettiin, että emme ehdikään Masadaan, koska pahat jordanialaiset pitävät rajanylityspaikkaa vain aamupäivällä auki. Netin mukaan tämä systeemi on ollut jo pitkään voimassa eli matkatoimisto on vaan nukkunut. Mitä hyötyä meillä on nyt sitten, jos he maksavat meille satasen korvausta, emme sillä rahalla pääse Masadaan. 

Rajalla meidät otti vastaan jordanialainen matkaopas Tareq, hyvä esimerkki siitä millainen matkaopas ei saisi olla. Hän oli  asunut muutaman vuoden Saksassa ja kehui kielitaitoaan kovasti ja sepusti kuin automaatti nähtävyydet eikä suostunut paljastamaan puhelinnumeroaan, kun”halusi olla rauhassa” kun taas Israelin ihana Hanni antoi meille jokaiselle käyntikorttinsa ja sanoi, että aina saa soittaa.

Ammanissa oli aika sateinen sää eikä kaupunki ollut sellainen, että sinne pitäisi mennä uudelleen.

Pakenimme sadetta museoon, joka oli kyllä ihan kivasti tehty. Kuvassa yksi maailman vanhimmista ihmispatsaista ja muutenkin siellä näytettiin, että melkein KAIKKI keksinnöt on tehty siellä jo ennen kuin ne on muka keksitty muualla, siellä oli keksitty lentämiset ja kirurgiset toimenpiteet ja vaikka mitä.

Sai myös katsoa miten oma nimi kirjoitetaan eri kielillä.

Illalla kävimme syömässä beduiininaisen luona, joka oli lasten koulun takia muuttanut Ammaniin. Hän kertoi loistavista taidoistaan kokkina ja tarjosi meille aterian, joka ei maistunut millekään, sillä siinä ei ollut suolaa eikä muitakaan mausteita ja ystävälläni oli kaiken kukkuraksi lautasella pitkä tumma hius. Kuvassa ruoka saattaa näyttää hyvältä, mutta se oli kaikkea muuta kuin hyvää. Lasikipossa on alkuruoka, ns. linssikeitto, jossa pohjalla uiskenteli muutama linssi. Tuli mieleen Tuntematon sotilas ja lause ”siellä se herne toverijaan ehtii, mutta turhaa on työnsä”.  Riisiperuna-avokadopata tarjottiin kuolleeksi keitetyn kuivan kanan kanssa. Salaattiainekset oli tuoreita, mutta ilman öljyä, etikkaa, suolaa tai muita mausteita ei oikein osunut. Tuossa vaiheessa emme vielä tienneet, että saisimme joka päivä tuota samaa ruokaa.

Seuraavana päivänä oli vähän parempi ilma, tosin edelleen viileää ja pysähdyimme ihailemaan maisemia. Isä sanoi aikanaan, että kuvassa pitää aina olla jotain punaista ja sopivasti nuo kaksi matkaryhmäläistä toivat väriä kuvaan

Taustalla näkyy Kuollut meri

Petran kalliokaupunki on Jordanian suurin nähtävyys ja todella näkemisen arvoinen. Meille oli varattu kahdeksi yöksi hotelli Petrasta ja oli siksi kokonainen päivä katsella Petraa. Kävelimme varmaan lähemmäs 20km ja jotkut meistä kiipesi vielä ylös luostariin, mutta onneksi tajusin jonkun matkaa kiviportaita kiiveten, että alastulo tulisi olemaan aika paha, joten jäin alas ja se oli hyvä päätös, sillä portaat oli hankalat, osittain hyvinkin kapeita kohtia ja ihmisten joukossa niitä kulkivat myös muulit turisti selässä. Allumies oli jopa joutunut tarjoamaan kättä joidenkin avuksi, kun eivät muuten olisi päässeet eteenpäin.

Kuten kuvista näkyy, emme olleet paikalla yksin.

Beduiinit ovat asuneet noissa luolissa, mutta heille on rakennettu lähistölle uusi kaupunki, jossa on myös koulu ja he saavat tulla päivällä alueelle myymään rihkamaansa, mutta paikan suljettua he palaavat illalla kaupunkiin.

Petran komein ”talo” on ns. Treasury, se on hauta.

Oli siinä ihmettelemistä, todella näkemisen arvoinen paikka, mutta jos nyt saisin päättää, tekisin matkan Israeliin ja sieltä parin päivän matkan Petraan ja jättäisin muun Jordanian.

Petran hotelli oli matkan kamalin, tässä kuva sängystäni, lähetin siitä kopion matkatoimistolle. No, ei ainakaan luteita lähtenyt mukaan niinkuin aikanaan Dubaista. Joillakin oli kylpyammeessa niin paljon hometta, että eivät uskaltaneet käyttää.

Tuon hotellihuoneen takia sain jonkunlaisen kriisin ja päätimme muuttaa tunniksi muihin maisemiin. Itseämmekin naurattaa vielä, että lähdimme kahville lähellä olevaan Mövenpickin hotelliin, koska hotellimme neskahvi ei maistunut meille. Se olikin sitten osittain vierailu Tuhanteen ja yhteen yöhön. Hotellin katosta roikkui hieno lamppu

ja cappuccino oli hyvää ja kaiken kukkuraksi saimme täydellistä saksalaista Schwarzwälder Kirschtortea. En yleensä haikaile lomilla kotimaan ruokien perässä, mutta tuolla kävi nyt niin eikä sitten ollut edes illalla enää nälkä, joten vältyimme syömästä sitä maustamatonta ruokaa. Yksi matkakavereistamme oli ottanut mukaan saksalaista kokojyväleipää ja niin tekisin minäkin, jos tuonne vielä joutuisin.

Seuraavana päivänä oli vuorossa Wadi Rum ja ajelu aavikossa ja se olikin oikeastaan ihan ookoo, tosin kaikki oli hiekan peitossa, hiukset ja kengät, mutta seuraavassa hotellissa oli hyvä suihku.

Siellä on filmattu monta elokuvaa, mm. Arabian Lawrence

Viimeinen yö vietettiin eteläkärjesssä Punaisen meren rannalla vastapäätä Israelin Eilatia. Hotelli on tylsällä paikalla autokorjaamoiden keskellä ja ruoka ja aamiainen lähes samaa luokkaa kuin muuallakin, vaikka meille se myytiin luksuskylpylähotellina. Olihan siinä kuitenkin meri lähellä ja saimme kävellä rantabulevardia, josta sai jopa hyvää kahvia.

Viimeinen yö oli sitten Kuolleen meren rannalla ja monet turistit kävivät kellumassa meressä. Matkan varrella näimme Lootin vaimon suolapatsaan ja suutelevan homoparin.

Seuraavana aamuna oli kuljetus lentokentälle ja lensimme Istanbulin kautta kotiin ja kuten jo aikaisemmin mainitsin, saimme Turkish Airlinella hyvää maustettua ruokaa. Yksi hyvä asia oli,  että meidän 15 hengen ryhmä oli todella kiva, ei tarvinnut miettiä kenen vieressä istuisi, sillä kaikki olivat todella fiksuja ja sasn vielä kunnon kuvia valokuvaajilta, itse räpsin vaan kännykällä.