Freitag, 26. April 2024

Aprillia, aprillia

 April April, der macht was er will, sanoo saksalainen eli huhtikuun sää on vähän sitä tätä. Sunnuntain patikkamatkalla sen taas saimme kokea. Alku oli tällainen


mutta paranihan se sää vähitellen ja löysimme vielä kiitos kylmän sään vielä joitakin villejä narsisseja




Kuljimme reittiä Saksan ja Belgian rajalla, jonne Hitler oli sodan takia rakentanut suojavallin


Tuntuu aina hienolta hyppiä siellä milloin Saksassa, milloin Belgiassa ja olla kiitollinen, että vielä elämme rauhan aikaa ja sellainen on mahdollista. Ukrainan sodan takia osaa arvostaa rauhaa entistä enemmän.


Kotona oli viime viikolla tällaista. Ikkunoista näki aina vain miesten jalkoja, kun katolle laitettiin aurinkopanelit, oli hölyä ja oli pölyä, mutta nyt pahin on ohi ja 6.5. sähkö liitetään.


Tässä oli vielä pientä draamaa, kun miehet olivat vähän nukkuneet ja kiinnittäneet jotain pientä naapurin seinään ja joudumme korjaamaan asian, kun on pilkunviilaaja kyseessä. Meidän on helppo hoitaa juttu, heidän olisikin vaikeampi liimata takaisin oksat, jotka heidän puutarhurinsa jostain käsittämättömästä syystä leikkeli meidän kasveista.😀

Kärhöt ja rikkaruohot kukkii ja sää on luvannut lämmitä eli kaikki hyvin.




4 Kommentare:

  1. Luonto ottaa omansa ja elämä voittaa aina. Saamme olla onnellisia, että noista panssariesteistä on tullut luonnonsuojelualueita.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jotenkin tuon Westwallin näkee nyt Ukrainan sodan aikaan aivan eri tavalla.

      Löschen
  2. Kevät se on jo hyvässä vauhdissa sielläkin, mitä nyt pieni lumikuuro käy muistuttamassa äskeisen talven olemassaolosta. Kyllä oli hauska lukea tuosta pilkunviilaajasta:)) Olisit nyt vaan vienyt sinne pullon Erikeeperiä!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Aika viileää ja tuulista on ollut, ehkä vähän lämpenee.

      Löschen