Freitag, 5. Juli 2024

Kanada 1

 Ensimmäinen kohteemme Kanadassa oli Calgary, jonka oppi viimeistään talviolympialaisista tuntemaan. Calgary on Kanadan neljänneksi suurin kaupunki ja sijaitsee Bow-joen ja Elbow-joen yhtymäkohdassa, se  on rikas öljykaupunki ja tunnettu rodeostaan, joka on joka vuosi heinäkuussa eli emme ehtineet.

Kuvassa näkymä hotellihuoneestamme. Hotellien sängyt oli aina ihanan isoja, meillä oli aina kaksi 180cm leveää vuodetta käytössä, mutta päällilakanasysteemi ei ollut makuuni, pussilakanan asemasta oli aina vain täkin alla ja päällä irrallinen lakana, joka ei tietenkään pysynyt paikoillaan ja aina sitä lakanoitten välissä olevaa täkkiä kosketti ja mietti ketkähän kaikki sitä oli aikaisemmin jo kosketelleet.




 


The famous five-monumentti kertoo viidestä calgarylaisesta suffragetista, jotka taistelivat naisten ja lasten oikeuksien puolesta. 


Vahvoja kanadalaisia naisia tuli muutenkin matkalla vastaan kuten uskomaton Mary Schäffer, tutkimusmatkailija, joka löysi mm. Maligne-järven joskus viime vuosisadan alussa. Oli ihan pakko ostaa kirja hänestä. Kun itse tunsi olevansa aivan onneton kun ei oltu EU:ssa eikä voinut käyttää kännykkää kuin wifin kanssa ja wifiä ei aina ollut tai heikko verkko ja Mary se vaan kulki vaikka missä.


Kanadan historiaan kuuluu useampia skandaaleja, joista yksi on löytö yli 300 indigeenilapsen ruumiista. Lapset olivat ”sisäoppilaitoksessa”, koska he eivät saaneet puhua äidinkieltään ja heille haluttiin opettaa ”kunnon” tapoja, joita omilla vanhemmilla ei muka ollut. Surmatuista lapsista muistuttaa nyt usein nähty teksti Every child matters. Samoin tien varrella näkyy usein punaisia mekkoja muistuttamasta kadonneista indigeeninaisista tai -lapsista. Calgaryssä oli memorial muistuttamassa asiasta.

Calgarysta jatkoimme sitten matkaa bussilla. Meitä oli 23 henkeä ja opas ja bussissa oli jokaiselle kaksi paikkaa eli hyvin tilaa. Bussikuski oli intialaista syntyperää oleva aina iloinen ja avulias nainen, joka hoiti jopa itse painavatkin matkalaukut ruumaan. 

Matka jatkui kohti Kalliovuoria


Kerran ajoimme ylös gondolalla, mutta ukkonen uhkaili ja taivas musteni niin, että päätin heti lähteä alas, ei olisi ollut kiva olla tuolla ukkosella korkealla vuorella.



Banff on Kanadan Kitzbühel, Zermatt tai Levi. Banffin luksushotellin huone maksaa varmaan yli tuhat euroa, sillä jo meidän Vancouverin hotellihuone maksoi 420 CAD per yö, komealtahan  tuo hotelli ainakin ulkoa näytti.



Itse Banffissa pistäydeimme vain lounaalle.


Välillä oli kiva päästä bussissa istumisen sijaan vähän liikkumaan ja kiipesimme Johnston Canyonin vesiputouksille



Olin muuten päättänyt kokeilla voiko selvitä kolmisen viikon matkan yhdellä parilla kenkiä ja kappas vaan, kyllä se onnistui eli koko ajan käytin ON-kenkiä, jotka on todella mukavat jalkaan, ovat aika kalliit, mutta kannattaa maksaa. Sveitsiläistä laatutavaraa, eivät valitettavasti maksa mainoksestani, mutta mainostan silti. 



jatkuu…


6 Kommentare:

  1. Hyppäsin virtuaalimatkaan ja janoan lisää! Mutta kiitos siis jo tästä.

    Sain muuten viime kesänä sovittaa omaankin jalkaan tuon tossun jonkinlaista prototyyppiä! Belgian reissulla tutustuin sveitsiläiseen pariskuntaan, joiden poika oli ollut mukana kehittelemässä noita kenkiä. Rouva tarjosi ylpeänä uutta ja vielä käyttämätöntä tossuaan sovitettavaksi, kun huomasi että meillä oli sama kengännumero. Hyvältä tuntui minunkin jalkaani :)

    AntwortenLöschen
  2. Onpa jylhiä maisemia. Olen kiitollinen siitä, että otsikossasi lukee Kanada 1 ja lopussa vielä vahvistus sille, että jatkoa seuraa.
    Kanada on monessakin mielessä kiinostava matkakohde. Odotan seuraavia kuviasi ja kirjoituksiasi.

    AntwortenLöschen
  3. Ajatella, että siitä ei ole edes sataa vuotta, kun meitä naisia ei pidetty täysivaltaisina ihmisinä. Pseudotieteellinen rotuoppi lienee ollut yksi pahimmmista tieteen "syntiinlankeemuksista".

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Uskomatonta miten Saksassakin on ollut, Suomi on ollut pitemmällä

      Löschen