Kävin ostamassa marketan
ja pöydälle unikoita
ja halkokasakin sai kukan koristeeksi
ja terassin eteen ostin komean valkoisen hortensian
Vanha ukkolaukka tajusi aueta ennen juhlia
mutta pioniraukka on vielä nupussa, se on vähän kärsinyt kylmästä talvesta
Naapuri savusti pulled pork ja jouduimme laittamaan kaikki räppänät kiinni savun takia. Lisukkeena oli mm. Döppekooche, joka tehdään raastetuista perunoista, sipulista ja pekonista. Naapurin rouva on kotoisin Eifel-vuoristosta, jossa tämä ruoka on perinne kuten myös Reininmaalla. Tarkoitus oli valmistaa se valurautaisessa Dutch oven'issa, jonka he olivat tilanneet netin kautta ja jonka olisi pitänyt saapua ajoissa ennen juhlapäivää. Kun se ei torstaina ollut vielä tullut, he tilasivat A m a z o n primen kautta toisen, toimitus (muka) seuraavana päivänä, mutta sekin meni pieleen. Loppujen lopuksi he joutuivat lainaamaan padan tuttavalta. Molemmat tilatut padat saapuivat tuntia ennen juhlan alkamista. Pata laitetaan hiilien päälle ja myös kannen päälle voi laittaa hiiliä. Hyvää se oli ja kätevä ruoka isolle porukalle.
Syntymäpäiväsankari toivoi rahaa sähköpyörää varten ja löysimme hänelle Pinterestistä kivan kuvankorttia varten
Kesä jatkuu, tänään luvassa +27C.










