Sonntag, 3. August 2008

Esi-isien perinnöt

Kuvassa miehen perheen sukua 1910-luvun loppupuolella. Suvulla oli ravintola ja konditoria, josta joutuivat luopumaan, kun kaupunki päätti rakentaa uuden sillan Reinin yli ja tontti jäi siihen alle. Arvokkaasta tontista saatiin hyvät rahat, mutta ennenkuin ehtivät investoida rahan uuteen tonttiin tai taloon vuoden 1923 hyperinflaatio söi kaiken, kun hinnat kohosivat heinäkuun ja marraskuun välisenä aikana 854 000 000 000 %. Leipä maksoi miljoonia markkoja ja seteleitä käytettiin uunin lämmittämiseen.


Perintöjä ei siis paljon jäänyt myöhemmille sukupolville. Meille on jäänyt öljymaalaus ja vähän käyttöhopeaa.

1 Kommentar:

  1. Onpas aika mieletön inflaatio, ei oikein osaa käsittää (tai edes sanoa ääneen tuota lukua. 854 tuhatta miljoonaa? 854 miljardia?) mutta kauniita hopealusikoita on jäänyt kuitenkin jälkipolville

    AntwortenLöschen