Sonntag, 11. Oktober 2009

Ahkeraliisa

Sateisesta syyspäivästä on se hyöty, että on pysyteltävä sisällä ja voi vaikka innostua tekemään kotitöitä. Meidän autotalliimme mahtui ennen miehen isohko Audi, mutta sitten sinne alkoi kertyä niin paljon tavaraa, että sinne mahtui ainoastaan minun pikkuinen Yaris ja lopuksi sekään ei enää mahtunut. Eilen sain kuin sainkin jonkunlaisen energiasysäyksen ja sain heitettyä yhden jätesäkillisen tavaraa roskikseen ja järjestettyä muut kamat ja nyt talliin mahtuu jopa auto. (Tuo pyörätuoli on anopin perintöä emmekä ole heittäneet sitä pois, vaikka ei ole onneksi itse tarvittu.)

Energiaa oli niin paljon, että tein pullataikinan ja leivoin muutaman pellillisen pakastimeen.


Iltapalaksi pikapizzaa ja lasi kylmää valkoviiniä. Pizzapohja on voitaikinaa, päälle tomaattimurskaa, sipulirenkaita,valkosipulia, rucolaa, mozzarellaa, vuohenjuustoa ja kirsikkatomaatteja (ja mausteeksi suolaa, pippuria, timjamia, rosmariinia ja oreganoa). Oli hyvää, mutta en valuttanut tomaattimurskaa tarpeeksi, joten pohja oli vähän liian kostea.

Illalla katsottiin yläkerran takkahuoneessa sateen ropistessa kattoikkunaan Australia, jossa näyttelee Nicole Kidman ja "the sexiest man alive" Hugh Jackman. Minä tykkäsin, Allumiehen kommentti: Kitsch as Kitsch can.

15 Kommentare:

  1. No sillä lailla! Istuin tuossa sohvalla rauhassa sen harmaan kutimen kanssa ja siinä sitten totesimme miehen kanssa, että autotalli pitäisi raivata. Se pitäisi saada varsinaiseen käyttöönsä. Mitä sitten täällä näinkään? Ensin luulin, että kuvia meidän tallista, mutta eihän meillä ole pyörätuolia, joten..
    Tuo pizza maistuisi täälläkin, jos nyt ensin raivaisin sen autotallin.

    AntwortenLöschen
  2. Ihanan näköinen pizza!!

    Australia-leffa on kyllä ihana, todella visuaalinen ja kaunis, tykkäsin kyllä siitä (miehestä) kovasti ;)

    AntwortenLöschen
  3. Tuollainen on kyllä tosi tereapeuttistakin! Olitpa tosiaankin ahkera ja pizza varmaan maistui tuon jälkeen tosi hyvältä!

    AntwortenLöschen
  4. kauniinnäköinen pulla. Miten se on oikein pyöräytetty? Meillä on kellari vähän samanlaisessa tilassa kuin sinun autotalli, mutta ehkä sitten syksymmällä...

    AntwortenLöschen
  5. Hienoa. Poika meillä siivonut autotallit, laittanut hyllyt ja ajanut ylimääräset roskikseen tai kierrätykseen.

    AntwortenLöschen
  6. Ei saisi kadehtia, mutta meillä ei asu ahkeraliisaa.

    Namin näköinen pizza.

    AntwortenLöschen
  7. Clarissa: eihän sillä autotallilla kiirettä ole
    Eeva: kuva on reseptistä, kun meillä aletaan heti syömään ja unohdetaan ottaa kuva
    Yaelian: hyvää terapiaa oli
    Anne: kaulin levyn ja siihen voita, sokeria ja kanelia ja sitten taitan puoliksi ja siitä leikkaan sellaisia suikaleita, joista otan päistä kiinni ja kierrän toisesta päästä eri suuntaan kuin toisesta eli tulee spiraali ja se solmuun. Monimutkainen selitys yksinkertaiselle asialle.
    Hannele: kun ei oo poikaa, pitää tehdä ite
    Nurkkalintu: ei oo meilläkään enää

    AntwortenLöschen
  8. Miten sitä tavaraa aina niin nopeasti kertyykiin, meillä on vielä muutama muuttolaatikko autotallissa purkamatta, ei aavistustakaan mitä niissä on - muutosta ei ole vasta kuin 2,5 v *punastuu*. Auto on ollut koko ajan Carportissa. Ollaan kyllä yritetty välttää uuden kaman kertymistä ja viety esim. kaikki rikkimenneet esineet ja vähän muutakin kierrätyskeskukseen aina kun ollaan menossa sinnepäin.
    Solmupullia, nam!
    Keitin juuri toissapäivänä omista tomaateista tomaattisosetta ja laitoin sen ensi hätään pakkaseen, pitää joku päivä tehdä pizzaa.

    AntwortenLöschen
  9. Meidän pitäisi raivata pikkuruinen kellaritila, joka on ollut muutosta asti sekaisin. Herkullisen näköinen pulla, nam!!!

    AntwortenLöschen
  10. Olen joskus tehnyt samalla tekniikalla pullia, vaan ei niistä noin nättejä tullut. Ai niin, taitaa johtua siitä, että multa puuttuu yksi sormi, se jauhopeukalo. Oliko voitaikina hyvää pizzapohjana? Laiskajaakkona ajattelin kokeilla sitä.

    AntwortenLöschen
  11. Et varmaan arvannutkaan, kun laitoit pullan tuolle lautaselle, että ensi kertaa sitä vilkaistessa ja samalla lukiessa tekstin alkua: Energiaa saa...
    Tulee tunne kuin pulla olisi jollain vinhaa vauhtia pyörivällä alustalla ja siitä tulee mieleen kaikki fysiikan energiat yms.
    Tällaisia hullun ajatuksia...

    AntwortenLöschen
  12. Soili: no onneksi teillä on carport.
    Itse tehtyä tomaattisosetta! Njam!
    kato nyt tätäkin: no meillä olis seuraavana projektina ison kellarin siivoaminen
    Susadim: meistä se oli ihan hyvää, kun tein ex tempore, kun sattui olemaan nuo tarpeet jääkaapissa. Mutta tosiaan valuttaisin sitä tomaattimurskaa ensin.
    Kirlah: vai fysiikka tulee mieleen ja minä kun luulin, että olet kieli-ihmisiä.

    AntwortenLöschen
  13. Meidän puutarhavaja vaatisi samanlaisen puhdistuksen. Kohta sinne ei nimittäin enää mahdu ruohonleikkuri, isot multasäkit piti jo jättää ulkopuolelle.
    Nappasin tuon pizzaidean ja ensi viikolla taitaa toimia meillä iltaruokana ja lapsella eväänä seuraavana päivänä. Edellyttää kyllä että otan siitä palasen talteen ennen kuin alamme syödä.
    Suloista sunnuntai-iltaa!
    Heljä

    AntwortenLöschen
  14. Oletpa todella ollut AhkeraAllu :)
    Usein käy, ainakin mulla juuri noin, että kun kerran aloittaa tekemään kotihommia niin sitten jaksaa tehdä niitä saman tien enemmänkin. Tyyliin "noni, tämä on nyt tehty. Mitäs nyt seuraavaksi?" :)
    Namin näköinen pulla ja hyvän kuulonen pizza.

    AntwortenLöschen