Dienstag, 8. Dezember 2009

Hengissä Helsingistä

Terveisiä Helsingistä! Arvatkaapas, missä hotellissa me yövyimme! Vähältä piti, että ruumis olisi tullut vastaan. Onneksi ehdimme lähteä ajoissa pois.
Luvattua lumisadetta ei tullut, mutta joulukonsertti Pyhän Laurin kirkossa oli silti aivan ihana, ilman lumisadettakin oli tunnelmaa. Ostoksia tuli tehtyä ja ramppasin saksalaisystävien kanssa niin moneen kertaan Marimekot, Arabiat, Aarikat sun muut, että jalka on vieläkin kipeä. Suomenlinnassa ehdimme piipahtamaan itsenäisyyspäivänä. Kirjakauppaan ei juuri jäänyt aikaa ja ostin vain yhden kirjan ja päätin, että ensi kerralla jään taas muutamaksi päiväksi yksin Suomeen ja saan sitten taas tehdä juuri sitä mitä minä haluan. Sukulaistyttöä ehdin tapaamaan ja kummipoika tuli esittelemään uuden vaimokkeen, mutta muuten ei juuri jäänyt aikaa tuttujen tapaamiseen. Totesimme kyllä taas yhteen ääneen, että jouluisessa Helsingissä on sitä jotain.


P.S. Aurinkolaseja ei tarvittu.

23 Kommentare:

  1. Voi, kuinka hauska ja ytimekäs matkakertomus. Mikä ihmeen ruumis?

    Aina, kun joku ulkomaan elävä kylässä, pitää käydä: Pentik, Marimekko, Iittala, Arabia etc.;-)

    Kivan kollaasin olet tehnyt. Tuohan on vaikka sun ensi vuoden joulukortti. Enää ei ehdi, jos omasta kuvasta teettää.

    Pyhän Laurin kirkko on niin kaunis!

    AntwortenLöschen
  2. Toivottavasti hotellin respasta ei myyty sulle mitään suomi-kamaa... :D

    AntwortenLöschen
  3. Kauniita kivoja kuvia, joulukonsertit kirkossa on hienoa (nyt ei enää omia poikia mukana, mut mies vielä joskus saksofonia soittaa)

    AntwortenLöschen
  4. P.S.
    Suomessahan kirjat niin hirmu kalliita..

    AntwortenLöschen
  5. Kauhistus, vai asuitte tuossa loistohotellissa. Onneksi ette joutuneet keskelle heroiinijuhlien hässäkkää.
    Upeita kuvia olet ottanut jouluisesta Helsingistä.
    Uskon kyllä, että Rajattoman joulukonsertti oli tunnelmallinen ja kirkko kaunis ilman lupaamiani lumihiutaleitakin.

    AntwortenLöschen
  6. Kiva ois ollu törmätä respassa ruumiiseen ... :O Luin tuon jutun vasta nyt, aika järkkyä...

    Mutta onneksi muuten oli onnistunut suomiloma :) Kun kiertää ja katselee ulkomaalaisten kanssa, sitä näkee itsekin paikat "ulkopuolisen" silmin = paljon upeampana kuin tavallisen arjen keskellä.

    Ihana kollaasi! Mun mielestä myös joulukortti ainesta siinä :)

    AntwortenLöschen
  7. Hui sentään mitä teidän hotellissa...!! Oletan ettei teitä kutsuttu pippaloihin :)

    Ihana kun pääsitte Suomeen! Joku vuosi haluan viedä koko katraani Suomeen joulua viettämään.. Miehen ja vanhempien kanssa vietettiin Lapissa yksi joulu, mutta se oli ennen lapsia..

    AntwortenLöschen
  8. Leena: etkö ole lukenut lehdestä, että yhdestä Helsingin hotellista löytyi kuollut mies. Nyt on saatu selville, että kyse oli heroiinista.
    Susadim: eivät tarjonneet enkä olisi huolinutkaan
    Hannele: oli tosi upea konsertti. Niin on kirjat kalliita, kun painokset on niin pieniä.
    Clarissa: kirkko oli valaistuna komea, mutta lumi olisi tietenkin ollut hieno juttu, mutta ei ainakaan satanut vettä
    MaaMaa: me mentiin Fasulle kahville ja nähtiin ambulanssi, mutta ei onneksi tajuttu, mistä oli kysymys
    sennie: no eivät onneksi kutsuneet ja tuskin olisimme menneetkään. Taisivat kaverit olla itärajan takaa. Ajattelin, että aika erikoista, kun niin paljon kuulin venäjän kieltä Suomen itsenäisyyspäivänä.

    AntwortenLöschen
  9. Hotelli oli helppo arvata.
    Kuuluuko lankakauppa tuohon listassa olevaan "sun muut"?

    AntwortenLöschen
  10. Nurkkalintu: kuulepas, viime hetkellä muistui mieleen muistutuksesi langan ostosta ja vähän ennen lentokentällä lähtöä syöksyin Stockalle ja ostin vähän lankaa. Valikoima ei ollut kovin suuri, mutta en ehtinyt enää etsiä varsinaista lankakauppa. En kuitenkaan uskaltanut olla ostamattakaan lankaa, etten saa sulta sapiskaa.

    AntwortenLöschen
  11. Aivan ihanat kuvat!!! Lumi saattaisi olla kiva lisä Suomen-matkalle, mutta kaikkeahan ei voi saada. Hyvä että pääsitte tuosta hotellista ajoissa, otsikot ovat olleet hurjia.
    Minä olen suunnitellut lentäväni toukokuuussa yksin Helsinkiin, ja aioin kyllä viettä monen monta tuntia kirjakaupoissa...

    AntwortenLöschen
  12. Ihana jouluinen Hesa-kollaasi!
    Huh,katsoin eilen sen uutisen Iltasanomista ja hyvä,että ehdittekin ennen huumejuhlia pois....Varmaan oli kova meininki siellä päällä.Hieno hotelli muuten,olen siellä Glo baarissa kerran istunut tuttujen kanssa.

    AntwortenLöschen
  13. kato nyt tätäkin: kyllä se lumi olisi antanut vähän valoa. Tuntui oudolta, että aamulla oli niin kamalan pimeää. Kirjakauppaan kannattaa mennä yksin ja ajan kanssa, sen totesin taas kerran.
    Yaelian: GLOssa oli hirveän edullinen tarjous, oli paljon halvempi kuin moni muu hotelli ja siksi mentiin sinne. Huone oli ihan nätti, mutta sänky vain 140 cm, joka on tällaiselle vanhalle parille vähän turhan kapea. Kylppäri oli ihana ja aamiainen taas meidän mielestä ihmeen vaatimaton. Katselin muuten uutisvideon Hesarista ja ei siinä montaa minuuttia puuttunut, että me tai ainakin meidän ystävät, jotka oli ehtineet jo ennen meitä Fazerille, olis oltu mukana filmissä.

    AntwortenLöschen
  14. Allu, oot ihana! :D <3
    Iloisia neulehetkiä ja puikkojen kilinää!

    AntwortenLöschen
  15. Helsingin hulinassa. Onneksi selvisit kuitenkin terveenä takaisin...Tässähän tulee ihan uteliaaksi, millaista lankaa sinä Suomesta saakka käyt hakemassa?

    AntwortenLöschen
  16. En ehdi nyt lukemaan mitään lehtiä ja olen kahden lehden lukijaraatilainenkin...vain kirjoja ja joulua, nyt teen.

    Hotellin nimeä ei mainittu, mutta kainosti toivon ettei minun Hotelli Helsinki, johon menen tutusti kuin kotiin. Hesaan on välillä pakko päästä tuulettumaan ja kulttuurin nälkää tyydyttämään.

    Silti sulla oli hauska postaus!

    AntwortenLöschen
  17. Hannele, kirjat ovat kalliita, mutta minä esim. aion aika-ajoin pitää arvonat ja aina palkintona kirjoja. Antaa hyvän levitä!

    AntwortenLöschen
  18. Kasselin kyyhky: sukkalankaa tai Pulswärmereihin lankaa etsin, mutta ei ollut paljon valinnan varaa, kun en ehtinyt kunnon lankakauppaan
    Leena: Hotelli Helsingissä olen ollut kerran, mutta vieressä oli disko ja vei yöuneni ja huone oli kamalan pieni. Me oltiin nyt GLO:ssa samalla kadulla (=Glogatan= Kluuvikatu), mutta Kämpin suuntaan, on vähän niinkuin Kämpin businesshotelli.

    AntwortenLöschen
  19. Mukavaa että viihdyitte tuossa väliaikaisessa pääkaupungissa. Ja Helsinki näytti monet kasvot. Minusta nuo Espan puiden valot ovat hienoja näin talvella, varsinkin kun maassa ei ole lumen hahtuvaakaan.

    Mikäs suite teillä olikaan GLO:ssa? :) Sijainti on todella loistava ja tämän uutisen perusteella asiakaskunta, sanoisinko kirjavaa.

    Hesassa on myös hyviä antikoita, joista saa kirjoja edullisesti, uusia "arvostelukappaleita", mutta niiden kiertäminen vaatii aikaa.

    t. Helena

    AntwortenLöschen
  20. Helena: no ei kyllä ollut mikään sviitti, varmaan yhden hengen huone, kun sänky oli niin kapea, mutta riitti se just ja just. Asiakkaat oli tosiaan sekalaista porukkaa, varmaan on Kämpissä eri porukat . Me otettiin GLO, kun se on tosiaan niin hyvällä paikalla tällaiselle lyhytmatkalle ja se oli paljon halvempi kuin moni muu yksinkertainen hotelli.

    AntwortenLöschen
  21. Ihania kuvia, tuo vasemman yläkulman kuvan sininen taivas on niin huikea, että luulin sitä ensin lisätyksi väriksi!

    Ah, minä olen perjantaiaamuna Hki-Vantaalla. En kyllä tutustu nyt Hgin jouluun vaan painelen lasten kanssa siskon luo ja lauantaina ihan ikiomaan ihanaan kotiin!

    AntwortenLöschen
  22. Se kun pääsee yksin Helsinkiin onkin sellaista luksusta joka mulle harvoin onnistuu.
    Yhdellä kerralla olin jo ovella Ukkilassa lähdössä niin äitini halusikin mukaan. Viime kerralla ei sitten tehnytkään sillä hetkellä mieli kun oli tilaisuus ja kun olisin uudelleen halunnut ei ollutkaan tilaisuutta.
    Hyvä, että ehdit lankaakin ostamaan ja ihanan kollaasin teit.
    Keskiviikosta tervehtien
    Heljä

    AntwortenLöschen
  23. Eeva: Oma koti kullan kallis. Kyllä ymmärrän, että sinne veri vetää jouluna(kin). Oikein hyvää joululomaa teidän perheelle!
    Heljä: on tosiaan parasta mennä ihan yksin ja saa tehdä just sitä mitä haluaa. Kivaa keskiviikkoa sinnekin.

    AntwortenLöschen