Dienstag, 16. Februar 2010

Laskiainen laulattaa, siansorkka naurattaa

Karjalaisen perinteen mukaan piti ennen vanhaan saada kehruut valmiiksi ennen laskiaista ja sitten oltiinkin valmiita aloittamaan kutominen. Eipä ole tullut kehrättyä ja näin ollen jää kutomisetkin.
Vaikka Suomessa laskiainen on kelkkamäkipäivä, sana ei johdu mäenlaskusta vaan laskeutumisesta paastoon. Perinteisesti laskiaisena syötiin tuhtia ruokaa ja niinpä meillekin tarjottiin koulussa hernerokkaa ja laskiaispullia. Koulussani oli ensimmäisellä luokalla laskiaisperinteenä, että koko luokka vieraili jonkun oppilaan kotona. Muistan , miten opettaja kertoi meille tästä tavasta ja pyysi kaikkia puhumaan vanhempien kanssa ja kysymään, kenen kotiin voitaisi mennä. Äiti antoi vihreää valoa ja niinpä sitten mentiin meille. Äiti tarjoili mehua ja keksejä ja isä otti valokuvan koko luokasta opettajan kanssa.



Kahden x:llä merkatun koulukaverin kanssa olen edelleen yhteydessä. Arvatkaapas, missä minä olen.

P.S. Eipä muuten naurattanut eilen, kun tulimme Pariisin rautatieasemalle ja luimme "Thalys annule" eli junamme Kölniin oli peruutettu ja sitten saimmekin tietää syyn eli kuulimme siitä kamalasta junaonnettomuudesta Belgiassa. Puolitoista tuntia jouduimme odottamaan asemalla, tosin hienossa kristallisalissa ja sen jälkeen juna lähti ajamaan eri reittiä Charleroin ja Namurin kautta, koska Brysselin reittiä ei ollut mahdollista ajaa. Toisen reitin kiskot eivät kestä nopeaa junaa ja niinpä juna ajoi tavallisen pikajunan vauhtia ja loppujen lopuksi olimme 2,5 tuntia myöhemmin perillä kuin piti, mutta kukaan junan matkustajista ei valittanut vaan olimme kaikki kiitollisia siitä, että emme olleet itse siinä kolarissa.

25 Kommentare:

  1. Kiva muisto ja kuva. Mukavaa laskiaispäivää, laskiaispullan tietysti syön, onhan jääkaapissa hernekeittoakin, kun valmista ostin pojalleni ja hän ei tulekaan kotiin tällä viikolla..

    AntwortenLöschen
  2. Hyvää laskiaistiistaita Allu! Arvaan ihan randomina, että olet alemman X:n vieressä oleva lettipää.
    Laittaa miettimään tuo junaonnettomuus, sävähdyttää tuollainen kun on tilanne "mitä jos".

    AntwortenLöschen
  3. Hei
    Liukasta laskiasta! Olet alarivin keskimmäinen naurava rusettipää.
    Niin pienestä tuntuu joskus ihmiselämä olevan kiinni. Hiljaiseksi onnettomuusuutinen vetää täällä pohjolassakin.

    AntwortenLöschen
  4. Tervetuloa takaisin kotiin Pariisista. Ajattelin heti Teitä, kun kuulin Belgian junaonnettomuudesta. Ajattelin, että eiköhän sekin juna, millä menitte, aja Belgian läpi. Ja niin osui ajatukseni paluumatkallenne oikeaan, kun junan täytyi ajaa muuta reittiä.
    Näin pienestä voi olla elämä kiinni.

    Kiva tuo eka luokan kuva. Olipa siinä Teillä kotona vilskettä, kun koko luokka tuli. En osaa millään löytää Sinua tuosta kuvasta.
    Hyvää laskiaistiistaita Kölniin.

    AntwortenLöschen
  5. Voi mikä hauska juttu! Ja sinä olit jo silloin ihan sinun näköinen;-) Sain tästä nyt aivan karmean idean, johon yritän nyt kerätä voimia...

    AntwortenLöschen
  6. Mukavaa laskiaistiistaita!
    Hauska kuva, josta heti tunnistin sinut, söpön rusettipään alarivissä.

    Olitte mielessäni eilen ja arvasin, että paluumatkanne viivästyy. Kiva, että olette taas kotosalla :)

    AntwortenLöschen
  7. Siis alarivin keskimmäinen tyttö :)

    AntwortenLöschen
  8. Hyvä kun pääsitte onnellisesti kotiin! Ei muuten tarvitse arvata, sillä tämä on varma tieto: olet tuo rusettipäinen tyttö, jolla on muodikas ruudullinen esiliina. On niin tutun oloinen kuva 1850-luvulta, tai mikä se vuosisata nyt olikaan:-)

    AntwortenLöschen
  9. Hannele: ei ole hernesoppaa, ei ole laskiaispullaa, pitää sulatella ensin Pariisin ylimääräiset kalorit
    Heljä: läheltä piti, mutta ei aivan
    Helena: mistäs tiesit?
    Maija: onneksi oli toinen mahdollinen reitti, ettei tarvinnut lähteä Strasburgin kautta
    Leena: no mistä säkin tiesit, että olin tuon näköinen??
    Nurkkalintu: ja mistäs sinä? Olenko pysynyt noin nuorena?
    Clarissa: silloin viime vuosituhannella oli laskiaisena tapana laittaa essu eteen.

    AntwortenLöschen
  10. Hyvää laskiaista! Kivan iso eka luokka, minä olin aikoinaan kyläkoulussa yksin luokallani, joten tuo määrä vaikuttaa toosi isolta.

    AntwortenLöschen
  11. kato nyt tätäkin: taitaa olla vähän liian iso nykyajan koululuokkiin verrattuna, mutta ei kai me siitä mitenkään kärsitty kun ei tunnettu muunlaisia.

    AntwortenLöschen
  12. Minäkin heti arvasin että olet se alarivin ruutumekkoinen naurava tyttö!
    Aika kauhea oli se onnettomuus,mikä onni,että ette olleet siinä junassa.'Ihana luokkakuva ja kiva laskiaiseen liittyvä tarina:-)

    AntwortenLöschen
  13. Minä en osannut arvata.

    Onneksi pääsitte turvallisesti kotiin!

    AntwortenLöschen
  14. Yaelian: ai säkin arvasit, hm, mitähän tuo kaikki tarkoittaa
    Sauerkraut: endlich jemand!

    AntwortenLöschen
  15. Miehän olen shamaanien sukua, joten turha sun on sitä Allu ihmetellä. - tai totuus on niin yksinkertainen, että olet edelleen niin nuorekas!

    AntwortenLöschen
  16. Tämä tulee nyt vähän myöhään, mutta kyllä minäkin sinut tuosta tunnistin. Nykyisen näköinen on ;-)

    AntwortenLöschen
  17. Helena: vau, shamaanisukua, ilmankos!
    Anjakar: no kylläpäs täällä nyt satelee komplimentteja

    AntwortenLöschen
  18. Hauska idea kutsua koko luokka jonkun kotiin..melkoinen vilske taisi käydä. Mukava luokkakuvamuistokin.

    Varmaan kiitollisuutta tuntee kun perille pääsee vaikka myöhässäkin noin hirveän onnettomuuden osuessa ihan lähelle.

    AntwortenLöschen
  19. Allu, sinussa on tietty luonteenpiirre, josta sinut tunnistan myös ulkoisesti;-)

    AntwortenLöschen
  20. Sirokko: kiitollisia oltiin tosiaan ja oli jännä nähdä, miten positiivinen tunnelma junassa oli, vaikka oltiin kolme tuntia myöhässä.

    AntwortenLöschen
  21. Ennenkuin luen muiden kommentteja niin arvailen että sinä olet tuossa ihan keskellä kuvaa, neulessasi on valkoiset napit. Osukohan oikeeseen...? Luen kommentit kohta.

    Kamala se junaonnettomuus Brysselissä! :/ Onneksi olette turvassa, ei haittaa vaikka vähän myöhästyi kotiinpaluu... parempi myöhään kuin ei ollenkaan

    haliterkut!

    AntwortenLöschen
  22. ...höh...värin meni mun arvaus. Ja nyt kun katson, niin ihmettelen etten huomannut tuota ihanan iloista rusettipäätä!!! Alluhan se siinä! ;)

    AntwortenLöschen
  23. Ei voi olla totta! Vaikka en ole koskaan nähnyt sinua kuin tuosta profiilikuvasta, jossa ei itse asiassa kasvoja näy, minäkin ajattelin eturivin ruutuesiliinaista rusettipäistä tyttöä. Miten on mahdollista, ja minä kun en yleensäkään tunnista ihmisiä, vaikka olisivat ilmiselviä tapauksia!
    heh, pitäisikö tällainen laittaa kiertoon: jokainen laittaa alakoulun luokkakuvan ja arvuuttelee missä on.

    AntwortenLöschen
  24. Rusetti ja esiliina olivat itsestään selvää sen ajan muotia. Tervetuloa Saksaan ja toivottavasti laskiainen meni iloisessa piirissä. Meilläkin oli tapana laskiaisena vierailla jonkun oppilaan kotona. Yhden karmean vierailun muistan - mäenlasku oli mitä mukavinta, mutta kun talon emäntä kutsui meidät teelle, niin eiköhän keittänyt teen tiskinhuuhteluveteen. Muistaakseni jätin juomatta sen.

    AntwortenLöschen
  25. MaaMaa: mitenkäs sä voit Virtasen Tuulaa luulla Alluksi?!
    Kirlah: ehkä mä siinä istun niin itsevarmana eturivissä, kun olin omassa reviirissäni kotona, vaikka kyllä tuossa jotkut muutkin hymyilee. Minulla on lapsuudesta paljon kuvia, joissa minä hymyilen kuin Naantalin aurinko ja kaverit, jotka eivät olleet niin tottuneet pääsemään valokuvaan, katsovat kovin vakavana, että mitähän tässä nyt tapahtuu.
    Sira: meillä taisi olla vadelma- tai viinimarjamehua ja ne keksit muistan vieläkin, ne oli neliskulmaisia ja niissä oli erivärisiä päällysteitä ja luulen, että niitä on edelleenkin olemassa.

    AntwortenLöschen