Donnerstag, 8. April 2010

Vihreää ja keltaista



Tehtyäni keltavihreän kollaasin kävin eilen hakemassa lankaköynnökseni täysihoidosta naapurista. Se tarvitsee niin paljon vettä, että joudun viemään sen aina hoitoon lomalle lähtiessäni.


Ulkona oli lähemmäs +20C ja oli aika leikata nurmikko, ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Rohtoimikässä pörräsivät mehiläiset nektarin kimpussa. Pyysin olemaan liikkumatta, mutta ei mokoma totellut.


Kärhöni on selvinnyt hengissä kovasta talvesta.


Saa nähdä, kukkiiko pionit helluntaina. Pioni on nimittäin saksaksi helluntairuusu.


Kukkapenkissä kasvaa tuoksumataraa, jota käytetään keväällä booliaineksena.
Nippu tuoksumataraa pannaan pullolliseen valkoviiniä muutamaksi tunniksi. Sen jälkeen se otetaan pois viinistä, joka maustetaan pienellä määrällä hunajaa tai sokeria ja päälle kaadetaan pullo kuohuviiniä tai kivennäisvettä. Tuoksumataraboolin keksi benediktiinimunkki Waldalbertus vuonna 854.


Iltapäivällä kamppailin vuohenputken kanssa, joka hyökkää naapurin puolelta meille. Kuka osaa neuvoa, miten siitä pääsee irti?

20 Kommentare:

  1. Keltainen on kevään väri, kivoja kuvia. Vuohenputki on aliarvostettu kaunis kasvi, katso vaikka tuota kuvaani: http://photos1.blogger.com/blogger/7514/2138/1600/2331gladiolusBergenia.1.jpg

    Onko multa ja rikkaruohot nätimpi?

    AntwortenLöschen
  2. Ihanasti kevät jos siellä, meillä olisi pitänyt myös ruoho leikata, mutta sadekelit estivät. Teillä kiva naapuri kun ottaa kukkia hoitoon.

    AntwortenLöschen
  3. Hannele: tarkoitatko tosiaan tätä:
    Vuohenputki (Aegopodium podagraria)??? Minusta se on rikkaruoho, joka on vallannut naapurista jo ison osan pihaa.
    Heljä: on kiva naapuri, joka kastelee kyllä meilläkin, mutta tuo kasvi vaatii joka päivä vettä ja vien sen aina naapuriin keittiön ikkunalle, että on aina silmissä ja muistavat kastella

    AntwortenLöschen
  4. Aha, unissani sekoitin suamalaiset nimet... vuorenkilpi päässäni. Vuohenputki on tärkeetä, että ei päästä siemntämään, (musta) muovi päälle pariksi vuodeksi, se tehokkainta.

    AntwortenLöschen
  5. P.S.
    Minulla sama pulma naapurini kanssa, vaikeeta kun toinen ei välitä.... Meidän naapurilla hyvin pedanttinen puutarha, paitsi juuri rajalla :(

    AntwortenLöschen
  6. Tuoksumatarabooli maistuu varmasti hyvälle aineksista päätellen, hunajaa viiniin, maiskis, pitääkin kokeilla..
    Meillä siementää naapurin oleanderi aidan yli, ihan nätti kasvi muuten mutta väärä paikka.

    AntwortenLöschen
  7. Teillä on siis ihan kesä, kun ruohokin pitää jo leikata. Ihania nuo keltaiset kukat, niinkuin myös siniset. Pionista tuli mieleen oma pioni Suomessa. Aikanaan, kun äitini vielä eli, se kukki joka vuosi. Sitten se oli kukkimatta pitkän. Toissa kesänä sain sen kukkimaan, mutta jotenkin kukat olivat heiveröiset. Annoinkohan liian paljon kahvinporoja sille. Luin nimittäin jostakin, että pionin saa kukkimaan kahvinporoilla. Viime kesä jäi kuitenkin taas väliin..

    AntwortenLöschen
  8. Lankaköynnös! Olin hukannut tuon nimen. Kiitos!Minulla oli sellainen ja juuri tuollaisessa sydämessä, mutta ehkä kastelin liian vähän. Nyt hankin uuden. Sydänkin tallella. Näyttää kivalta!

    AntwortenLöschen
  9. Toivottavasti sinun pionit ovat talvehtineet hyvin. Minulla ei ole pionia, mutta onneksi naapurin puutarhassa (tuossa sopivasti meidän keittiön ikkunan alla) kukkii helluntaisin. En ole itse vielä hoksannut, mitä ihanaa Waldmeister-kasvin (onko se tuoksumaratti vai -matara?) maussa on, vaikka sitähän saa maistella täällä myös jätskissä.

    AntwortenLöschen
  10. No onpa siellä tosiaan kesäistä! Keltainen kollaasi on pirteä. Eilen juuri ajattelin tekeväni jonkinlaisen värikollaasin, kun siivosin digikuviani. Matskua olisi todellakin.

    AntwortenLöschen
  11. Vai sellaisen keksinnön Waldarbertus teki kaikkien iloksi! En ole tainnu maistaa tuota, en ainakaan jäätelössä. Kivoja puutarhatöitä! Meillä siihen on vielä aikaa...

    AntwortenLöschen
  12. sirokko: kyllä minä tuon vuohenputken vaihtaisin oleanteriin
    Sira: kun meillä oli töissä vielä tavallinen kahvinkeitin suodattimen kanssa, käytettiin poroja ja kahvia lannoitteena.
    Leena: Mühlenbeckiaksi minä sitä olen aina kutsunut, nyt katsoin netistä suomenkielisen nimen. Se on nätti kasvi, mutta vaatii joka päivä pikkuisen vettä. En tiedä, miten hydrossa menestyisi, pitäisi kokeilla.
    Kasselin kyyhky: matara ja maratti on kai molemmat oikein. Kaipa se vaan on joku nostalgiasyy, että sitä keväällä käytetään booliin. Itse en kyllä olen mikään boolin ystävä, vaan juon viinin viininä ja shamppanjan shamppanjana, paitsi nyt jotain Kir tai Kir Royal joskus aperona.
    Clarissa: ei nuo kollaasin keltaiset tämän päivän kuvia ole. Krookuksetkin on aikoja sitten kuihtuneet. Naapurin pihassa kukkii yksi keltainen Forsythie-> taas opin uuden sanan, se on koreanonnenpensas.

    AntwortenLöschen
  13. Helena: niin ne munkit, ovat keksineet vaikka mitä ja oluttakin valmistavat edelleenkin hektolitroittain.
    http://www.andechs.de/brauerei/

    AntwortenLöschen
  14. Kiitos booliohjeesta! Vain tuoksumatara puuttuu, mutta onhan tuota joskus kokeiltava.

    AntwortenLöschen
  15. Kiva kollaasi;mullakin on kauheasti keltaisten kukkien kuvia,mutten ole saanut kollaasia aikaiseksi.
    Teillä onkin tosi lämmintä!

    Tuosta tuoksumatarasta en ole koskaan kuullutkaan,mielenkiintoista!

    AntwortenLöschen
  16. Susadim: ei taida tulla kirjekuoressa tarpeeksi nopeasti perille, jos lähettäisin
    Yaelian: netin mukaan se on pohjoisempien maitten kasvi eli teoriassa voisi kasvaa Suomessa, mutta tuskin Israelissa

    AntwortenLöschen
  17. Keltaista ja kevaista!
    Tehan puhutte taalla kuin hortonomit! Mina en tieda minkaan kasvien nimia - no okei, ruusun ja muutaman muun...

    Taallakin yli +20 ja merituuli puhaltaa...aaah!

    BLOGitse

    AntwortenLöschen
  18. Täällä lumen ympäröimänä ihan heikottaa katsella näitä kuviasi!

    AntwortenLöschen
  19. Nurkkalintu: ai vieläkin lunta, luulin sateen sulattaneen kaiken.

    AntwortenLöschen