Montag, 11. April 2011

Sunnuntaikävelyllä


Näissä maisemissa käyn normaalisti kaksi kertaa viikossa sauvakävelyllä, mutta kun sauvat eivät nyt pysy käpälissä, lähdin Allumiehen kanssa ihan vain sauvattomalla sunnuntaikävelylle.


Siellä oli lammaspaimenkin valtavan ison lauman kanssa ja katselimme, miten hienosti kaksi paimenkoiraa osasi ohjata lampaat sillan yli toiselle puolelle puistoa. Yksi pikkupäkä ei meinannut totella, mutta koirapa otti villoista kiinni ja nosti päkän oikeaan suuntaan. Kuvassa näkyy vain pienen pieni osa siitä laumasta, ja näkyyhän siellä paimenkin taustalla. Koirat oli niin vikkeliä, että en onnistunut kuvaamaan.

Muistelin, että viime keväänä yhdessä kohtaa reittiä tuoksui tuomi ja niinhän se tuoksui tänäkin vuonna.

Illalla nautittiin terassilla parsaa ja tänään nautin vielä +23C päivästä, huomiseksi onkin sitten luvattu sadetta ja vain +12C. Hyvää viikonalkua kaikille!

23 Kommentare:

  1. Ihania maisemia! Lampaat ovat jotenkin symppiksiä. Toivottavasti sade on siellä tarpeen, muuten toivotan aurinkoisia kevätkelejä ja sinulle edelleen nopeaa paranemista.

    AntwortenLöschen
  2. Aurinkoa ja kevättä...hienossa maisemassa sinä vietät aikasi. Ja jo niin vehreää, aivan kesä. Mutta niinhän se on täälläkin ja huomenna saadaan sadetta. Joten nautitaanpa tästä keväisestä päivästä vielä.

    AntwortenLöschen
  3. Tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset, terttujen peitoss on puu.... vaan meillä menee kyllä viikkoja ennenkuin tuomet kukassa.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    AntwortenLöschen
  4. Pitkällä on kevät jo teillä. Nuo lammaslaumat on ihania katsella ja olen aina ihmetellyt, miten hyvin koirat pitää huolta laumasta. Meillä ei niin suuria laumoja näe, eikä taida paimeniakaan olla. Uudessa-Seelannissa nähtiin jumalattomia laumoja ja ihan sydäntä särki, kun emoistaan vasta vieroitetut karitsat itkivät äitinsä perään.
    Hyvää alkuviikkoa
    Maikki

    AntwortenLöschen
  5. Ihana alkukevän vehreys! <3
    Täälläkin viilenee, tänään on vielä luvattu se +23, mutta huomenna vaan 14 ...

    mukavata viikkoa jokatapauksessa! :)

    AntwortenLöschen
  6. Olipa ajankohtainen, puhuimme nimittäin lounaalla Late lampaasta. En tiedä mikä se on saksaksi. :)

    AntwortenLöschen
  7. Lammaskoirat osaavat kyllä työnsä. Ei auta lampaiden muu kuin totella.
    Vielä ehdit nauttia tämän päivän lämmöstä, joten hyvää maanantai-iltapäivää!

    AntwortenLöschen
  8. Tuo Shaun das Schaf eli Late lammas kuuluu suosikkeihimme pikkuväen kannsa:)

    AntwortenLöschen
  9. Katja: mielestäni aina idyllistä nähdä lampaita
    Sira: luonto on nyt kauneimmillaan
    Hannele: ollaan sen verran etelämmässä
    anja: sitä laulua itsekin ajattelin
    Maikki: nyt eivät pikkuiset itkeneet mutta eivät meinanneet totellakaan
    MaaMaa: teillä on aina hyvin samanlainen sää kuin meillä
    Helena: Clarissa ehtikin jo vastata
    Clarissa: tunnen Shaunin ystävien kertomuksista, joutuvat aina lasten kanssa katsomaan videoita

    AntwortenLöschen
  10. Ihana kevätsää!!! Ja ihana kävelypaikka. Huomenna sataa, mutta viime päivät on todellakin saanut nauttia mukavasta säästä.

    AntwortenLöschen
  11. kato nyt tätäkin: huomenna eka sadepäivä varmaan neljään viikkoon. On ollut hyvä tuuri, sillä en olisi voinut pidellä sateenvarjoa. Onneksi löytyi huomisellekin taas autokuski, että pääsen kuivana fysioterapiaan.

    AntwortenLöschen
  12. Oi ihanuutta miten vihreää - täällä vasta alullaan (oikein piti kurkistaa ikkunasta ja tarkistaa). Ehkä ensi viikonloppuna.

    (sun pitää hankkia sellainen sateenvarjohattu sadesään varalle ;O)) http://www.umbrellahat.net/

    AntwortenLöschen
  13. hih tai tällainen http://www.due-east.org/2008/05/29/crazy-korean-umbrella-hat-thingy/

    AntwortenLöschen
  14. Allu, tämä on siis sitä, mistä minä pidän Saksassa: Maaseudun ja kaupungin kohtaaminen. Ja miten kaunista!

    Olen itsekin kuvannut lammaspaimenia, mutta alppimaastoissa Sveitsissä.

    Köln on kaunis kaupunki.

    PS. Nytkin on ylläni Göttingenistä ostamani kevyttoppaliivi. Siis se on ihan eri kuin Köln, mutta niin ovat hinnatkin.

    PPS. Sun tän vuoden parhaat kuvat...minun mielestäni.

    AntwortenLöschen
  15. Apua! On tullut paljon kivoja kölniläisiä postauksia, kun en ole ollut koneen ääressä! Minäkin näin silloin 2008 paljon lampaita ja paimenmummon yhdessä puistossa! Tai se oli Decksteiner Weiher...

    AntwortenLöschen
  16. Heljä: kiitos vinkistä, loistava idea. Jos astun ulos tuollaisen kanssa, on kuljetus sairaalaan taattu, sillä varmaan tulevat heti valkotakkiset miehet hakemaan mua autoonsa. Ei tartte enää pyytää kavereita mua heittämään sairaalan fysioterapiaan.
    Leena: ♥

    AntwortenLöschen
  17. Sauerkraut: no Decksteiner Weiheriltahan nuokin kuvat on

    AntwortenLöschen
  18. Ikään kuin siellä vaan kaupungin puistossa lampaatkin käyskentelisivät.. Onkos siellä semmoista villiä metsää enää ollenkaan jäljellä?

    AntwortenLöschen
  19. Sirokko: lammaspaimenet tuo silloin tällöin laumansa leikkaamaan nurmikkoa. Hän tekee yöksi aitauksen lampaille ja siirtyy niiden kanssa sitten taas seuraavana päivänä eteenpäin. Ne on kivan näköisiä eikä kaupungin tartte leikata ruohoa. Villimpää metsää ei tietenkään löydy ihan kaupungin alueelta, mutta 60km päässä on jo kukkuloita ja metsiä eli ei kovin kaukaa tartte hakea.

    AntwortenLöschen
  20. No noissa maisemissa kelpaa kyllà kàppàillà...oli sauvat mukana tai eivàt.

    AntwortenLöschen
  21. Ihanan keväistä! Tuomien tuoksua saa täällä odotella vielä pitkään ja lammaslaumoja tuskin lainkaan. Mutta kuvaasi katsellessa alkoi mielessäni soida tämä:
    http://www.youtube.com/watch?v=RJN1rkU8E5c&feature=related

    AntwortenLöschen
  22. Ciacy: kelpas kyllä mennä ilman sauvojakin ja oli enemmän aikaakin ihailla luontoa
    Anjakar: kiitos kauniista musiikista, sopiikin hyvin tuohon lammaskuvaan

    AntwortenLöschen